Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Oma versio maalaissalaatista ja spelttisämpylöitä

Iltapalaa nälkäisille frisbeegolfaajille

Maalaissalaatti by Fredrika

Fantastinen leipä
Mies oli eilen harrastamassa frisbeegolfia ystäviemme kanssa ja lupasin tehdä heille iltapalaa. Olimme edellispäivänä lounaalla Paninissa, Turussa ja rakastuin heidän valtavaan maalaissalaattiinsa. Tein siitä oman versioni, jossa oli salaatteja, tomaattia, kypsää persikkaa, kurkkua, omien kanojen munia keitettynä ja hieman murusiksi paistettua pekonia. Lisäksi tietysti oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria.

Lisäksi grillasimme hirvimakkaroita sekä ihan tavallisia, ja tein lisäkkeeksi kiinalaista vokkia Yu Xiang Rou Si, jota me kutsumme madoiksi sen muodon ja tarinan* vuoksi.  Sitä en ehtinyt kuvata, koska paikalla oli jo monta nälkäistä miestä. Olin leiponut myös sämpylöitä, joiden ohje on Fantastista leipää Anna Bergenströmin kirjasta Joka kokin keittokirja. Laitoin taikinaan 5 dl vettä + 1 dl luomumaitoa, 25 g hiivaa, suolaa ja 1 rkl ruskeaa sokeria, 2 dl spelttijauhoja, 10 dl vehnäjauhoja. Taikinaa pitää nostattaa vähintään tunti, nyt se taisi seistä kauemminkin. Taikinaa ei vaivata eikä leivota, se siirretään vaan kasaksi jauhojen päälle ja siitä eteenpäin pellille. Paistetaan kuumassa uunissa, jopa 240 astetta. Paistoaika noin 15-20 minuuttia uunista riippuen. Näistä sämpylöistä tuli liian lituskaisia, joten jauhoja tuli liian vähän. Maku kuitenkin toimii aina.

 *Miehen kummipoika suostui syömään ruokaa pienen vasta, kun hänelle narrattiin ruoan olevan oikeasti matoja. Se on vieläkin yksi hänen lempiruoistaan.

4 kommenttia:

Kimberly kirjoitti...

Kiitti tuosta sämpyläreseptistä. Salaatti näyttää mielettömän hyvältä.
Näkyillään!

Fredrika Johnson kirjoitti...

Heipsan, lähdin sun jalanjäljille :) jauhoja tuli tosiaan liian vähän, yhteensä 11-13 dl pitäisi olla. Nähdään pian!

Kimberly kirjoitti...

Ihana on uusi blogisi :)
Kuvat ovat todella hyviä, ihan tulee vesi kielelle tuosta kesäkeitosta. Pakko tehdä sitä ainakin kerran kesässä, vaikka saankin yksin syödä sen.
Nyt lähdemme kohti Keuruuta viikonloppua ja pihajuhlia viettämään.
Sain tänään postissa Manteliunelmia -bloggaajalta ihanan kangaspussukan. Siitä tulee mun puhelinpussukkani.

Fredrika Johnson kirjoitti...

Kiitos :) olen suoraan matkinut sun teemaa, joten ihanaa jos tykkäät. Mukavaa viikonloppua ja vielä ensi viikkoa, ihana elokuu!