Pääsiäisiloa!

Hieman etuajassa olen toivotuksineni mutta hiljainen viikko jää minulle nyt tosi hiljaiseksi. Tällä ihanalla Riitta Kukkasniemen tussipiirroksella kuitenkin toivon teille jokaiselle siunattua, levollista, iloista ja juuri sellaista pääsiäistä, kuin itsellesi ja perheellesi toivot. Mikäli kiinalainen kansantasavalta päästää minut bloggeriin eikä sensuroi vaatimattomia ajatuksiani, kirjoittelen kuulumisia kyllä. Mutta sillä aikaa nauttikaa keväästä ja muistakaa osallistua arvontaan.

Aprillipiloja

Ihana Johanna Omamaamansikka-blogista keksii joka vuosi tosi hauskoja aprillipiloja heidän lapsilleen. Jäädytettyjä muroja, varjättyä maitoa tai vettä yms. hauskoja ideoita, mihin minun aivoni ei kertakaikkiaan riitä. Viime vuonna hänen esimerkkinsä innostamana yritin jekuttaa nuorempaa lasta, mutta olin itse varmaan niin tohkeissani, että hän aamu-unisenakin epäili minua. Olin värjännyt lasin pohjan elintarvikevärillä, jotta maito muuttuisi oranssiksi, mutta tarkka lapsi huomasi jotain outoa lasinsa pohjalla. Nyt minulla on kuningasidea. Lapsi syyllistää minua toisen gerbiilipojan lihomisesta, syötän niitä muka liikaa. Hei, puhutaanko siitä, että lapsi ei hoida niitä edes tällä ollessaan ja kenen gerbiilejä ne tarkalleen ottaen ovat? Sitä paitsi musta hoikentaa, siksi vaalea näyttää mustaa veljeään isommalta. Mutta. Miten saisin manipuloitua kuvan suloisesta vaaleasta gerbiilistä näyttämään onnelliselta äitigerbiililtä vaikkapa sanotaanko 12 pikku nahkahiiripalleron ympäröimänä? Meillä ei ole tilaa 12 pienelle lisägerbiilille, joten tämän selvittyä aprillipilaksi ei tule itku vaan helpotuksen huokaus. Hm. Kaksi päivää aikaa opetella kuvankäsittelyä. 

Hoito-ohjeita

Olen kirjoittanut pikkusiskolle jo viisi sivua hiirulaisten ja kissojen hoito-ohjeita. Ja vielä ollaan ihan perusasioissa, ei sellaisissa että "Kaneli tykkää kun sen poskia silittää niin, että se näyttää minkiltä." Pikkusisko taas sai ohjeen kaveriltaan, että ottaa heti ensimmäiseksi kuvan gerbiileistä, jotta saa kuvan mukaisia sitten ostettua lemmikkikaupasta lisää. Hm. Siskoni eläinhoidolliset taidot eivät nyt saa ihan hirmuista respectiä. 

Viimeksi siskolla ja Kanelilla tuli riitaa siitä, saako Kaneli olla pöydällä, kun sisko syö aamupalaa. Kissat saavat olla keittiön pöydällä, silloin kun kukaan ei syö, mutta eivät samaan aikaan ruoan kanssa. Kaneli laittoi kuitenkin rähinäksi ja tarttui kynsillä kiinni pöytäliinaan, minkä seurauksena kukat ja muut purnukat kaatuilivat. Voin nähdä Kanelin ilmeen ja närkästyneen vastalauseen; sä et oo mun äiti, sä et saa komentaa mua! Siskoparka. Onneksi meillä ei ole vielä kanojakin.

Aikaa

Aamulla vein lapsen kouluun kaupunkiin kahdeksaksi. Olin saanut kampaaja-ajan kello yhdeksitoista, enkä halunnut ajaa välillä kotiin. Mikä ihana rauhallinen aamu! Hidas aamukahvi Wayne's coffeessa sisustuslehtien ja Ressu Redfordin kanssa, turkulaista luksusta. Se kanssa ei nyt ihan kirjaimellisesti otettavaksi, paitsi lehtien osalta. Sen jälkeen menin kirjastoon lukemaan, rakastan Turun pääkirjastoa. Luin Johan Bargumin kirjan Syyspurjehdus, mikä oli hyvinkin tunnissa luettava, mutta moneksi päiväksi ajatuksiin jäävä kirja.

Sen jälkeen sain puhelun, joka teki minut yhtä aikaa surulliseksi, onnelliseksi ja kokonaiseksi. On korvaamatonta, kun oman elämän langat yhdistyvät ja saa takaisin sellaista, mitä on luullut ikiajoiksi menettäneensä. Elämä on hyvä ja ihmeellinen. 

Kampaajan ja kaupan jälkeen tulin kotiin, söin lounasta, keskustelin kissan kanssa, poltin puita pesässä ja aurinko alkoi pilkistää. Piha kutsuu, ystävät. Vielä on aikaa lähtöön.

Arvonta

On perinteisen arvonnan aika. Viimeksi Pekingiin lähtiessäni en tiennyt mitä sieltä voisi/kannattaisi ostaa. Itselleni eniten iloa on ollut sieltä ostamistani hauskoista Cath Kidstonin laukuista ja kukkaroista. Haluan siis jakaa iloni. Mikäli ne eivät ole loppuneet Kiinasta, tuon tuliaisiksi jollekin onnekkaalle jotain tällaista.

Kommentoimalla osallistut arvontaan. Kerro samalla kuinka sinä vietät tulevaa pääsiäistä? Minä vietän sen toivottavasti shoppaillen juuri sinulle tuollaisen kivan acessorin. 

PS: Toivon, että myynnissä olisi myös aiempia kirkkaita värejä, kuten oma pinkki-valkopalloinen lompakkoni. Hyvin on käytössä kestänyt jo vuoden. 

Olen jo siellä

Sieluni on jo Pekingin ajassa, vaikka ruumiini vaeltaa varsinaissuomalaisessa harmaudessa ja sateessa. Herään taas kello neljän aikaan, sillä kellohan on silloin jo aamuyhdeksän Kiinassa. Rise and shine! Loisto on jäänyt kovin vähäiseksi, ja taas ollaan sairaslomalla. Yritin vaihtaa lääkitystä, sillä sivuoireet ovat minusta tosi inhottavat. Suu kuivuu saharaksi, enkä pysty ajattelemaan mitään muuta. Lääkäri ehdotti tilalle toista, joka aiheuttaa lievää painonnousua, arvatkaa suostuinko? Tiedän, myönnän ja tunnustan patologisen lääkekielteisyyteni, sillä joskus kemia vain on oikea ratkaisu. Nyt kuitenkin joku mitta täyttyi ja jätin sen sahara-pillerin väliin. Älkää tehkö tätä kotona! Yritän palata alkuperäiseen suunnitelmaani lepo, aivolepo ja loma sekä melatoniini. Kaksi päivää saikkua plus loma yhtäkuin melkein kaksi viikkoa pois töistä. Ellei se auta, lupaan palata ruotuun ja syön niitä aavikkohelmiä vaikka kesään asti. Partiojohtajan kunniasanalla.

Voisiko joku sanoa

Kanelille, ettei se saa imeskellä minun hiuksiani? Ihmekissa, se kiipeilee taas pitkin niskaani ja haluaa nuolla minun päähän kiinnittynyttä turkkiani. Joko hiustuotteeni tuoksuvat katkaravulle tai sitten se on vähän outo.

Oikeassa paikassa

MInun piti kirjoittaa ihan muusta äsken, kuin valittaa siitä, että olemme pääsiäisen poissa kotoa. Pihatyöt. Kevät. Pakahtuva sydän. Ehdin lopulta tänään reiluksi tunniksi pihalle, ja sain tehtyä narsisseista ja risuista asetelman oven pieleen. Sen jälkeen pääsin siistimään isoa kukkapenkkiä. En keksi sille muutakaan nimeä, vaikka se on aika iso kukkapenkiksi, noin 5 x 15 metriä. Minusta se on valtava. Sain kuitenkin siistittyä sitä melkein puoliväliin saakka, mistä olin tosi iloinen. 

Kellojen siirryttyä iltaan tulee ihanasti lisää pituutta. Huomaan alkavani kilpajuoksun hämärän kanssa. Tuosta vielä ja tuosta... se on vaan ihanaa. Tunnen halkeavani onnesta kun saan touhuta omalla pihalla. Olen oikeassa paikassa, kuulun tänne. Tunnen sen vain niin vahvasti.

Lajinsa viimeinen

Kellojen siirtämisestä voi olla monta mieltä, mutta hyvää siinä on se, että autoni kello on puolen vuoden tauon jälkeen oikeassa ajassa ja minulla on yksi valoisa tunti lisäaikaa kuopsuttaa pihalla. Tämä viikonloppu on ollut lähes täysin haaskattua aikaa pihatöiden näkökulmasta. Mies ei tiedä vielä, että tuleva pääsiäiseen ajoittuva matka tulee olemaan myös lajinsa dinosaurus. Minua ei jatkossa saa kevään tultua pihalta minnekään, mistä ei pääse yöksi ja viimeistään seuraavaksi päiväksi takaisin omalle pihalle. 

Jotenkin olen ollut muutenkin haikeana siitä, että olemme pääsiäisen poissa kotoa. Tämä on kolmas pääsiäinen matkoilla, viime vuonna olimme lasten kanssa myöskin Pekingissä ja kaksi vuotta sitten kahdestaan Roomassa. On ollut ja on ihanaa, että olemme voineet matkustaa, olen siitä tosi kiitollinen. Mutta ensi vuonna haluaisin olla kotona ja juhlia pääsiäistä sen ansaitsemalla juhlallisuudella. Hyvää ruokaa, ystäviä, lapsia, kanoja, kissoja, egg hunting, pääsiäiskokko omalla pellolla, pääsiäismessu... kevään ja elämän voittamisen juhlaa. Lempin kanssa asiaa jo eilen fiilistelimme, ja aloitimme menun pohtimisen. Minulle pääsiäinen on vuoden tärkein juhla, enkä siihen tunnelmaan oikein Kiinassa valitettavasti pääse. Rooma kieltämättä oli aika juhlallinen pääsiäisen aikaan. Mutta nyt nautitaan tästä reissusta ja jätetään marinat sikseen, sillä Pekingin kevät on ihana, ystävien näkemisen aiheuttama riemu ottaa jo nyt mahan pohjasta ja on ihanaa päästä kahdestaan matkalle.
 

Trendin etunenässä

Oikeasti, se on kummallista. Omalla pihalla häärätessään kuvittelee olevansa tosi trendikäs ja kool, mutta kun menee ihmisten ilmoille, kaikki itsessä on jotenkin pielessä ja hassusti. Vaatteet ovat lähinnä oudot ja tukka sojottaa. Paras pysyä siis kotipihalla, päättelen tästä. 

Tubbs oli kyllä oikein tyylikäs. Pus ihana. 

Brunssilla

Päivä tuntuu pitkältä, kun lähtee aikaisin liikkeelle ja tapaa monta ihmistä päivän mittaan lähellä ja kaukana. Pääsin aamulla messuun, sen jälkeen hoidimme Tubbsin kanssa valokuvauskeikan. Lue: Tubbs kuvasi, minä hengasin. Minun piti viedä hänet kiitokseksi syömään kiinalaista, mutta kauhuksemme Dong Bei Hu avattiin vasta kello 14 ja meidän piti saada syömistä jo klo 13. Tubbs tiesi Sunn-brunssipaikan Senaatintorilla, joten menimme sinne. Kamalan meluinen paikka, ja täynnä nuoria kauniita kaupunkilaisia, jotka laittavat blogiinsa kuvia siitä, mitä heillä on päällään. Ja joilla on isot, rumat silmälasit. Minusta oli ihana nähdä Tubbsia rauhassa, vaikka keskustelu oli lähinnä huutamista melun yli. Haluan kovasti muuttaa takaisin Helsinkiin, mutta tunnen itseni jotenkin umpimaalaiseksi brunssi-ihmisten keskellä. Juttelin asiasta Miretin kanssa kotimatkalla, ja hän epäili, että olen sen ikäinen, että nuoret ihmiset ärsyttävät minua. Minä taas epäilen, että kroonistuva unenpuute tekee minusta ydinaseen veroisen riskitekijän.

Puutarhan kevät on todella alkanut

Nyt sen todella totesin, puutarhakausi on alkanut. Ainakin jos mitään voi päätellä siitä, että kädet tärisevät tottumattomuudesta ja niskat ovat jumissa kurkkimisesta puiden latvoihin. Kaksi tuntia tiukkaa ahkerointia eri kokoisilla työvälineillä ja mikä on lopputulos? Yksi melkein valmiiksi leikattu koristeomenapuu, yksi puoliksi alhaalta käsin leikattu omenapuu, yksi aloitettu, sieltä täältä nirhitty omenapuu. Täytyy sanoa, että ihan täysin en ole vaikuttunut omasta toiminnastani. Kamalan hidasta. Koskemattomia puita on vielä vaikka kuinka monta. 

Välillä täytyi tietysti istua alas ja pitää teetauko. Tällainen sumuinen, alhaalla roikkuva päivä vaatii vahvaa teetä, sitruunaa ja hunajaa. Puita täytyy katsoa kauempaa, nähdä, miten ne alkavat saada oikean muotonsa. Hitaudesta, tottumattomuudesta ja osaamattomuudestani huolimatta hypin onnesta tasajalkaa, hiljaisesti sisäänpäin. This is my life! Gardening! Niin että kroppaan sattuu. Se on hyvä tunne.

Ihana lauantai

Siunattu lauantaiaamun rauha. Mies kuljettamassa lapsia paikasta toiseen ja palaa kahden kanssa vasta klo 13 jälkeen. Se on monta tuntia autuasta yksinoloa. Sitä on luvassa myös huomenna, kun suuntaan heti aamusta Helsinkiin. Aion ehtiä messuun kuuntelemaan Miin saarnaamista ja sitten tapaan Tubbsin valokuvauskeikan merkeissä. Ja mihin me menemme lounaalle? Dong Bei Huun tietysti.

Mutta tänään. Ajattelin mennä vähän ulos ja leikata omenapuita. Niiden kauniista latvoista sojottaa piikkisuoria kasvustoja kohti taivasta. Jos mitään puista ymmärrän, uskon, että ne saa napsaista pois. Piha on tosi märkä, se lainehtii vettä. Ja lunta tietysti. Paikoitellen pelto alkaa kuitenkin jo paljastua, ja nurmikkoa näkyy yhä enemmän ja enemmän. Te tiedätte mitä se tarkoittaa.

Kun Kerttu tuli kylään

Mikä ihana päivä! Kerttu tuli aamupäivällä meille, ihastelimme paikkoja, huokailimme, lounastimme tacosalaattia ja söimme dajm-muffinsseja. Sen jälkeen luimme puutarhakirjoja, juttelimme avioliitoista ja uusperheistä ja seksistä. Kerttu luki minulle kirjeenvaihtoaan ja minä luin hänelle romaanini raakileen. Roolitimme päähenkilöt, sillä tietysti romaanista tehdään myös elokuva. Minulla on myös toinen romaani-idea ja roolitimme senkin. On hyvä aloittaa täysin epäolennaisista asioista, kuten siitä, kuka tulee näyttelemään narsistista ex-anoppia, joka on kasvatustieteen tohtori; siis hahmoa, jota ei ole vielä edes kirjoitettu. Päädyimme Lena Meriläiseen. Hän olisi täydellinen hullun ax-anopin roolissa uusperhedraamassa. Täytyy varmaan ilmoittaa asiasta Lena Meriläiselle, että osaa pitää kalenterissaan tilaa.

Lenkillä

Hiljaa, hitaasti, askel askeleelta. Kuuntelen hengitystä kun kävelen. Naapurin tontilla on räksyttävä koira, sen haukku on jotenkin surullinen ja hätääntynyt. Tontilla on talo, keskeneräinen; mietin, että kaipa sen omistajat ovat mukana. Jos naapurit ovat muuttaneet räksyttävän koiran tontille ennen, kuin talo on edes valmis, päätän jo etukäteen, etten pidä heistä. Soitan ystävälle, jutellaan niitä näitä. Äänestä jo kuulee, miten toisella menee. Todetaan, että kevät on tällaista. Sovitaan lenkkitreffit ensi viikolle. Paluumatkalla toinen koira haukkuu minut pataluhaksi. Se juoksee peltojen yli, nuhtelee minua kovasti, jää soveliaan matkan päähän ja tekee selväksi, että se on hänen peltonsa ja minä en ole tervetullut. Se juoksee iloisesti takaisin omalle pihalleen, ja haukkuu vielä olkansa yli. Mikä itseensä tyytyväinen pieni koirankuonolainen.

Kävellessä asiat kirkastuvat, ääriviivat selkiintyvät. Askartelen mielessäni karttaa pihasta, auringon mukaan. Kuinka monta kahvipaikkaa tarvitaan eri kellonaikoihin? Aamukahvipaikka, lounaspaikka. Iltapäiväkahvit varjossa, ilta-auringon lämmittämä suojaisa kolo. Vähintään neljä eri pöytä- ja tuoliryhmää tarvitaan. Aamukahvit portailla, kuistin vieressä aamuauringossa. Lounas keskellä pihaa, omenapuiden katveessa. Iltapäivä on haastava, pihasta tulee kuuma, tukala. Ehkä iltapäivisin torkutaan riippumatossa kasvihuoneen ja kanalan lähellä, siihen aikaan jo puolivarjossa. Iltakahvipaikka on suosikkini. Se on saunan nurkalla, siitä näkyy suoraan talolle ja ilta-aurinkoon. Se on suojassa katseilta ja ohiajavilta autoilta, siihen tuoksuu vanhan saunan syvä hiljaisuus. Päivä kulkee auringon mukana. On kesä, kesiä. Ihmisiä kokoontuu pöytien ympärille. Nauretaan, jutellaan, ollaan olemassa toisillemme. Raparperipiirakkakausi, sekamehua. Iltapäiväkahvia, jääteetä. Omenapiirakkaa ja jäätelöä. Asiat kirkastuvat, ääriviivat selkiintyvät. Sitä kohti kävelen. Kesää.

Kahvit auringossa

Minusta ihan parasta on istua ulkona portailla ja juoda kahvia. Kiviportaat ovat jo varjossa, mutta niitä vastapäätä on puuportaat yläpihalle ja autotallille päin. Niillä on ihana istua auringonpaisteessa, vaikka olisi vähän nuutunut pörröpää. 

Porraspääty kaipaa jotain piristystä sekin. Katselin kaupassa narsisseja mutta ne olivat jo niin pitkäksi venähtäneitä, että jätin kauppaan. Helmililjoja? Jotain ihanaa. 

Aamukahvia ja ihmettelyä

Ihmettely taitaa tosin olla kiertoilmaus valittamiselle. Heti aamusta! Minä masennan kaikki muutkin. En vain tajua. Edellisyönä unilääke auttoi, nukuin kuin pieni onnellinen possu lähes aamuun saakka. Täytyy tunnustaa, että otin vain puolikkaan. Minua pelotti se lääke ihan hirveästi, sivuvaikutukset ovat karmeita ja lääke sisältää bentsoja ja vaikuttaa keskushermostoon. Bentsot ja keskushermosto ovat minulle kaksi kirosanaa peräkkäin. Puolikas siis riitti. Viime yönä puolikkaalla en enää nukkunutkaan, heräsin kolmen jälkeen. Mies kuorsasi flunssansa takia, ilmalämpöpumppu pitää ärsyttävää säännöllistä naksutusta. Tulin alas nukkumaan ja torkuin viiteen asti, kunnes mies nousi. Lisäksi migreeni on virittänyt verkkojaan aamuyöstä saakka. 

No joo, myönnetään. Lääkärillä on ehkä perusteltu syynsä määrätä joku tietty annostus eikä sitä pitäisi mennä sorkkimaan. Paketissa luki, että vanhat ja huonokuntoiset ihmiset voivat ottaa myös puolikkaan. Sanoinko minä juuri olevani kuin vanha kipeä mummo? Otan ensi yönä kokonaisen ja katsotaan sitten. Se, mikä minua huolettaa, on nämä nukkumisjärjestelyt. Mies herää viideltä, minä puoli kuudelta. Periaatteessa ehtisin vaikka seitsemältä herätä ja silti olisin ajoissa töissä. En halua ajatella, että me nukkuisimme eri huoneissa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, ettemme pysty nukkumaan samassakaan. 

Let's play

Aurinko paistaa niin kauniisti, että näpsin kuvia ympäriltäni. Elämä pyörii nyt tällä akselilla muutaman päivän, sain peruttua kaikki menoni. Se tarkoittaa kotielämää, siirtymistä sängystä sohvalle ja vähän pihalle välillä. Yhdessä kuvassa on hieno lohdutuslahjani Claes Ohlsonilta, ihania servettejä, muffinssivuokia ja melamiininen leivontakulho. Perjantaina tulee niin isoja kuin pieniä tyttöjäkin meille yökylään ja ajattelin leipoa jotain hyvää pitkästä aikaa. Ostin myös ison vaaleanpunaisen kirjan. Sinne tulee onnellisia ajatuksia ja pihasuunnitelmia.

Minä vaan kysyn

Viikonlopun reipastumisen jälkeen taas eilen turpa edellä asvalttiin, noin niinkuin rumasti sanottuna. Jälleen valvotun yön jälkeen menin työterveyteen eikä paljon puuttunut, että olisin itkenyt ihanan lääkärin sylissä. Hän oli aivan liian kiltti, ymmärtäväinen ja kysyi itkettäviä kysymyksiä. Hän määräsi minut loppuviikoksi sairaslomalle ja syömään unilääkettä pienen kuurin, melatoniinilla saan kuulemma heittää vesilintua. 

Nyt sitten olen kotona ja ihmettelen. Minulla on muutama kysymys. Miten on mahdollista, että olen masentunut, kun minusta ei tunnu siltä? Kaikkihan on hyvin. Miksi osaan neuvoa tässä asiassa muita, mutta olen täydellisen sokea oman jaksamiseni suhteen? Mitä voin tehdä muuttuakseni? Miten ravistan yltäni tämän väsymyksen, joka tuntuu luissa asti?

Kevätaurinko

Piha kylpee auringossa. Hain meille tuolit ja joimme kahvit ulkona. Hakkasimme jäätikköä rikki auringon avuksi. Lunta on vielä ärsyttävän paljon.

Joskus pihaa tarkastellessani huomasin, ettei siellä ole kunnollisia kahvipaikkoja, auringon ja päivänhetken mukaan suunniteltuja. Kysyin siitä anopilta. Hän vastasi, etteivät he koskaan ehtineet kahvitella pihalla, se oli työleiri. Päätin, että me ehdimme. Me ensisijaisesti kahvittelemme ja nautimme pihasta, toissijaisesti ahkeroimme. 

Kolmen viikon kuluttua

Beijing

Ihan liikaa

Heräsin hyvin nukuttuun aamuun. Tein flunssaiselle miehelle inkivääri-sitruunateetä ja meille molemmille mansikkasmoothieta. 

Tänään on päivä, jolloin aion kirjoittaa, kuin aikaa olisi loputtomasti. Kuljeskella pihalla ja tutkia, mistä ruoho yrittää jo nähdä auringon. Puuhastella kompostorin kanssa. Tehdä pitkän lenkin. Nukkua päiväunet. Lämmittää saunan. Lukea uutta pokkaria.

Uupuminen on pirullisen sitkeä kaveri. Se tulee aina uudestaan, kutsumattomana vieraana. Vie unet, sairastuttaa selän, vie kaikesta ilon ja valon. En voi syyttää kuin itseäni ja sitä kuvitelmaa, että jaksan rajattomasti ja jos väsyn, yritän vielä kovemmin. 

Elämä on hyvä, ihan sellaisenaan. En tiedä, miksi minun pitää saada siihen mahtumaan yhtä aikaa niin paljon, ihan liikaa. 

Lauantaihuveja

Ihana, pitkä päivä takana. Sisko reissuun, miehen kanssa lontimaan lattepaikasta toiseen Helsingin keskustassa. Lounas Dong Bei Hussa, iltapäiväkahvit Korjaamolla Töölössä hyvässä seurassa. Vanhoja ratikoita, pokkariostoksia. Kotimatkalla tunnin täydellinen putoaminen uneen. Kertun ja perheen luona ihana härdelli ja syötävän suloisia pieniä poikia. 

Että voi olla hyvä päivä. 

Mieli lepää

Tänään on hermolepopäivä. Ei ajatustakaan opiskelulle, vain mukavia asioita. Viedään sisko Tallinnan laivalle, mennään samalla reissulla lounaalle Dong Bei Huhun. Tavataan ystäviä kuten rouva Töölöä ja vanhempaa konstaapelia sekä poiketaan kotimatkalla Kertun kautta. Ihana lauantai. Toivottavasti teillä kaikilla on myös.

Tämän illan teema

...on italialainen. Pikkusiskon toiveesta. Hänen kaksi pikkuveljeään tulevat meille syömään ja juhlistamaan hänen 30-vuotissynttäriään. Menussa siis hyvää salaattia, lohitagliatellea ja jälkkäriksi tiramisua ja mutakakkua. Nukuin päikkärit, joten toivottavasti jaksan olla jotenkin sosiaalinen. Täytyy alkaa siis kokkailla. Leppoisaa iltaa ja viikonlopun alkua ystävät!

Pikkusisko

Sain pikkusiskon elämääni ollessani melkein 9-vuotias. Aina täytyy tehdä sukuselvitys; koska me olemme oikeasti serkkuja. Hänen äitinsä on minun äitini sisko, ja he ovat eläneet elämänsä symbioottisena, eriytymättömänä möhkäleenä. Välillä pitkiä aikoja puhumattomina toisilleen, mutta yhtä kipeinä, yhtä rajattomina, aina kiinni toisissaan ameebamaisena alkulimana Siskoni äiti on myös kummitätini, ja olin pienenä hyvin läheinen hänen ja puolisonsa kanssa, ja vietin paljon aikaa heidän luonaan. Hoidin paljon pikkusiskoa ja hänen velijään, he olivat aika riiviöitä. Pikkusiskon ollessa kouluikäinen, minä olin jo teini. Oudon varhaiskypsänä hän oli kiinnostunut kavereistani ja poikakavereistani, ja hölmön isonsiskon tavoin minä kerroin hänelle asioistani. Hänellä oli hammasraudat ja pitkä vaalea tukka, ja nöpönenänsä kanssa hän oli aika söötti. 

Mikä meistä tekee siskoja, on enemmän elämä kuin perimä. Meillä molemmilla oli vain veljiä, koko äitiemme suvussa oli meidän lisäksemme vain poikia. Äitiemme suvussa me olemme olleet mustia lampaita, eläneet omaa elämäämme ja irtaantuneet alkulimasta. Sen seurauksena meillä on ajoittain ollut vain toinen toisemme. Kokemukseen yhteydestä, sisaruudesta vaikuttaa kuitenkin myös se samanlaisuus ja yhteinen suku, biologia, mitä koemme. 

Siskoni on ollut aika vähän mukana minun ja ystävieni kohtaamisissa, vaikka hän on aina kuullut juttuja heistä ja heidän kiemuroistaan. Häiden jälkeen eräs ystävistäni totesi, että on tiennyt, että minulla on pikkusisko, joka on oikeasti serkku, mutta en ole koskaan maininnut hänen olevan kuuro. Se on totta, en tuo sitä mitenkään automaattisesti esille. Jos ollaan ihan tarkkoja, pikkusiskoni on kuurosokea, sillä hänellä on Usherin syndrooma, joka aiheuttaa etenevää kuurosokeutta. En tiedä miksi en kerro asiasta. Siinä ei minusta ole mitään salattavaa, vielä vähemmän hävettävää. Päinvastoin olen ylpeä siskoni sitkeydestä ja rohkeudesta, ja kaikista hänen aikaansaannoksistaan aistivammoistaan huolimatta. En vain näe häntä ensisijaisesti kuurosokeana, minulle hän on pikkusisko, joka on omanlaisensa. En myöskään aina muista kertoa hänen olevan todella kaunis, tai älykäs. Hän on minun siskoni, jonka näen mielessäni hammasraudoissa ja tukka pörrössä kuuntelemassa poikajuttujani yöpaita päällä. Tai joka on morsiustyttö ensimmäisissä häissäni ollessaan 11-vuotias, tai jonka saatan lentokentälle hänen lähtiessään vaihto-oppilaaksi. Joka tuskailee gradunsa kanssa yliopistossa ja jolla on oma yritys. Hän on minun laillani äiditön ja on joutunut omin avuin päättelemään miten eletään naisena tai parisuhteessa, kun siitä ei ole rakentavaa mallia. Hän on etsinyt oman paikkansa ja rakentanut ympärilleen perheenomaiset tukiverkostot, jotka muille ovat automaattisia ja annettuja. 

Viime kesänä sisko oli lähdössä Tallinaan kaverinsa kanssa ja pohti mitä tekee, jos häneltä vaaditaan henkkareita, joita hänellä ei ollut. Ehdotin vitsinä, että hän käyttää kuurous- ja vammaistensyrjintä-korttia. Sisko oli pöyristynyt pelkästä ajatuksestakin. Myöhemmin, kun työasiassa törmäsin omalla kohdallani samoihin kortteihin, ymmärsin hänen ilmeensä. On oikeasti ihmisiä, jotka tekevät niin; vaativat heille kuulumattomia etuja, oikeuksia tai niistä luistamisia, sillä perusteella, että heillä on joku rajoite. Siskoni ei koskaan tekisi niin. Siksi minäkin vaadin häneltä ihan samoja asioita kuin itseltäni, ja olen usein kohtuuton ja epäreilu. Hermostun hänen hitauteensa vaikkapa kotitöissä, tai kun pitäisi lähteä jonnekin.   Joskus hän oikaisee minua, kuten kerran kun yritin saada häntä käsittämään, kuka on Johnny Logan. Siis mies, joka on peräti kahdesti voittanut euroviisut. Tiedätkö, kuurot eivät ihan hirveästi katso laulukilpailuja, hän näpäytti. Hän on kärsivällinen surkean viittomakieleni suhteen ja rajaa minut kauniisti pois tieltä, kun yritän hoitaa asioita hänen puolestaan. Ihmisille tekee hyvää asioida viittomakielisen kanssa, hän sanoo ja ulkoistaa minut autoon odottamaan. Luojan kiitos, hän lopetti autolla ajamisen ajettuaan pahan kolarin ja selvittyään siitä vielä hengissä. Hän suostuu siis kuitenkin joihinkin inhimillisiin rajoitteisiin, vaikka niin monia kuurosokeita näkeekin liikenteessä (vitsi). 

Mitä toivon pikkusiskolleni? Toivon, että elämä kohtelisi häntä yhtä kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti, kuin mitä hän itse edustaa. Toivon hänelle rakkautta, hyvää puolisoa, joka kohtelisi häntä kuin sitä kallisarvoista aarretta ja kaunista kukkaa, mikä hän on. Toivon, että hänen unelmansa omasta perheestä toteutuu, niin kuin on toteutunut minullekin. Toivon, että hän pysyy vahvana ja lujana, eikä muserru kiireen, väsymyksen, vaatimusten tai vastoinkäymisten alle. Että hän säilyttää herkkyytensä, sitkeytensä, toivonsa. Että hän on onnellinen. 

Onnellista 30-vuotissyntymäpäivää rakas pikkusisko.

Muutoksia

Kuten Hopeahapsi sanoikin, näitä päiviä varmaan muistaa sitten myöhemmin haikeana. Sitä kun lapset ovat kotona, haluavat aikaa, tulevat viereen, ovat yhtä aikaa rasittavia ja ihania. Tai kun mies ikävöi, vaikka en ole vinttiä kauempana. Pappa kävi lopulta esittelemässä Naisystävän, joka oli oikein mukava ihminen ja sai papan hymyilemään lähes tauotta. Rakastunut ihminen kyllä säteilee ja kimaltelee. 

Meillä oli veikkauksia etukäteen siitä, millainen Naisystävä on - Leena Hefneristä hippiin ja puumaan sekä Helena Petäistöön. Totuus oli jostain sieltä väliltä, tavallinen, miellyttävä ihminen. Kivointa minusta oli, että mies piti hänestä kovasti ja he halasivat erotessaan. Tilanne olisi voinut mennä muutenkin. Elämäämme tulee uusia ihmisiä, se on jännittävää ja hienoa. Aikanaan myös lasten kautta, sitäkin olemme jo hieman sulatelleet. Elämä muuttuu. Vaikka minä haluaisin vain kupsuttaa kukkapenkkejä ja paeta sitä omaan rauhaani. Onneksi se ei ole mahdollista.

Suloinen pyhäpäivä

Sunnuntaiden merkitys minulle hieman vääristyy näin paaston aikana. Jos normaalisti pyrin sunnuntaisin olemaan jotenkin säädyllinen kristitty ja pyhittämään lepopäivää, nyt olen vain porsasteleva lomalainen paastosta. Nettiaikaa rajattomasti (mitä nyt perhe yrittää tunkea itseään väliin) ja herkkuja heti aamupalalla. Aion paistaa perheelle aamiaiseksi köyhiä ritareita, sitten teemme kookossuklaakeksejä ja iltapäiväkahville (pappa tulee naisystävänsä kanssa käymään, kääk) on varattu vadelma-juustokakku. 

 Paastonaika on minusta ihanaa, voin paremmin kun saan olla vapaasti ja irti omista koukuttavista asioistani. Työteho on tuplaantunut, kun en joka välissä käy kurkkimassa blogikavereita tai facebook-kuulumisia. Mutta on nämä sunnuntaitkin aika kivoja. 
 

Kevätkevätkevät

Tämä aurinko tekee vaan niin hyvää sielulle. Ja kompostille. Siellä on 30 astetta plussaa ja täysi pöhinä päällä. 

Pihalta on pari kohtaa jo ihan paljaana, vaikka lunta onkin vielä aivan liikaa. Lupaa jo kuitenkin kevättä. Minä, joka olen talven ja oman stressaamiseni kurittama, yritän nyt tsempata itseni eteen. Ruokakaupasta muut saivat karkkia ja minä sattuneesta syystä lehden. Mietin Lantlivejä ja muita kotilehtiä, ja päädyinkin omien tapojeni vastaisesti ihan hömppä-ulkonäkö-naistenlehteen. On tullut aika.

Daydreamer

Neljän viikon kuluttua, jos Luoja suo ja eletään, olen Kiinassa. On iltapäivä, astelen Pekingin keskustan katuja uusien sädehtivien kynsieni kanssa Starbucksin lattemuki kädessä. Se on puhdasta onnea ystävät.

Tsah

Mikä tämä pakkasjuttu oikein on? Mitä täällä nyt sekoillaan? Kevät on jo täydessä tohinassa ja yhtäkkiä aletaan hourailla joidenkin himopakkasten kanssa.

Jätän tästä eriävän mielipiteeni. 

Tuulen viemää

Kyllä meni hermo eilen, ja äsken uudestaan kun vielä varmistin katastrofin tapahtuneen. Tiedättekö sen tunteen, kun on tunnin ajan siirtänyt valokuvia ja kaksi tuntia järjestänyt niitä ifolorin valokuvakirjaan ja puf! Gone. 

Tästä syystä lasten valokuva-albumit jatkavat puutostilaansa alkaen vuodesta 2009. 

Suuret Muutokset

Hymytyttö ehti jo kommentoimaan edellistä ajatustani. Itse henkilökohtaisesti en pidä nopeista liikkeistä, vaikka niitä ajoittain teenkin. Yritän uskoa siihen, että hiljaa hyvä tulee. Edelliset Suuret Muutokset tapahtuivat kuusi vuotta sitten. Silloin vastoin omaa toivettani parisuhde päättyi, vaihdoin työpaikkaa, aloitin opiskelun ja psykoanalyysin. Kuusi vuotta meni pitkälti terapian ehdoilla, se oli henkiinjäämisen edellytys. Terapian päättyessä tuli tilaa uusille mahdollisuuksille, kuten asuin- ja työpaikan vaihdoksille. Naimisiinkin kiirehdimme hyvin hitaasti yli neljän vuoden aikana. Syksyn aikana kieltämättä rytisi muutoksia. Hyviä sellaisia. Mutta ei ihme, että kevään tullen vähän haukotuttaa.

Kevät

Olo on ollut jotenkin rähjäinen pari päivää. Sellaista rönttäpelle- metsänpeikkosarjaa. Tajusin tänään, että sitä taitaa kyllä olla liikkeellä. Kevät tekee sen tasapuolisesti lähes kaikille. Niillekin, jotka eivät ole viimeisen puolen vuoden aikana mullistaneet koko elämäänsä. Kuten vaikkapa vaihtaneet työpaikkaa, muuttaneet kaupungista maalle, remontoineet vanhaa taloa, menneet naimisiin ja aloittaneet maisteriopintoja.

Luentoilta

Pieni koneeni on viritetty madonreiän kautta oikealle taajuudelle toiselle puolelle Suomea ja istun vintissä sängyllä. Ulkona on jotenkin hehkuva maaliskuinen päivä, peltojen yllä leijuu usva. Ikkunassa näkyy pieniä kissan tahmatassun ja –kuonon jälkiä. Siunattu kevät!