Puhdasta kauneutta ja talven ajatus

Pionit ovat täydessä kukassa. Samoin päivänkakkarat, niitä on ihania pilvimuodostelmia eri puolella pihaa. Kanala on taas vähän valmiimpi maalaamisen osalta, vielä lukko puuttuu ja rautakanki ajaa sen asiaa. 

Olen vältellyt erään asian ajattelemista, nimittäin talven. Kun puutarha on puhjennut toinen toistaan upeampaan kukkaansa, talvi tuntuu kaukaiselta. Siihen liittyy kuitenkin yksi ongelma ja kysymysmerkki - kanat. Kanala on liian pieni ja kylmä niille talven yli. Emme aio vetää lautamökkiin sähköä, sillä lämmitimme jo viime talven harakoita kuistin ja gerbiilien lämmöllä. Mies ei myöskään suostu siihen, että rakentaisimme osan lämpimästä varastosta talvikanalaksi. Ei edes, vaikka lupasin luopua kaikista tavaroistani siellä. Oikeasti, mikä tarjous! Eilen kuitenkin keksin hätävararatkaisun, ellei muuta talvimajoitusta kanoille löydy lähempää. Veljen lampolassa vanhan navetan puolella on pieni ketta, jossa isän kanat aiemmin asuivat. Kysyin sitä lainaksi talveksi, ellei muuta ratkaisua löydy. Isä hoitaisi kanoja mielellään talven yli, tiedän sen. Veli lupasi järjestää kanoille paikan. Ihan loistavaa! Ainoa haittapuoli asiassa on iso, nimittäin välimatka. Monen tunnin matka autossa, se tuntuu kohtuuttoman rankalta kanoille. Toivotaan, että läheltä löytyy parempi vaihtoehto kanasille talven yli. Ellei, ne pääsevät pitkälle lomamatkalle, mutta välttyvät joutumasta pataan. Ja se on hyvä asia.

Nyt aamulla soitin isälle ja kysyin mahdollista talvihoitoa kanoille hänen taholtaan. Isä suostui yhtään nikottelematta eikä hänen mielestään matka ole lainkaan liian pitkä kanoille. Kanat ovat sitkeitä, hän sanoi. Isä pohti käytetyn (siis todella käytetyn ja ikivanhan) asuntovaunun ostamista, jolla kanat saisi mukavasti siirrettyä ja tarvittaessa sitä voisi käyttää myös niiden talviasuntona. Siis todella. My dad. Ei ole puu pudonneesta omenasta kaukana, aivan yhtä höperö.     

Tänään on tuulinen, hieman sateinen päivä. Nukuimme pitkään, kanat hoidettuani söimme hidasta aamiaista vastajauhetun kahvin tuoksussa. Tuli naksuu hellassa ja uusi keittiö on kaunis. Käyn kokeilemassa hieman pihahommia, mutta myös portaikon maalaus odottaa sisällä. Saisiko se lopulta valkoisen maalin pintaansa?

Keittiö jälkeen

Uskomatonta, mutta kaksi kuukautta myöhemmin- se on valmis! Uusi keittiömme, jota on rakennettu pitkään ja hartaasti kuin Iisakin kirkkoa. Valaistus on kesken ja sähkömiehemme tulee asentamaan ne vielä, kunhan saamme jotain päätöksiä tehtyä. Puuhellan yläpuolella oleva valkoinen kupu saa mustan värin pintaansa, kunhan ehdin. Ja astianpesukoneen etukansi vaihdetaan jossain vaiheessa lommojen takia. Kunhan ehdin etsiä kuitin ja lähettää sen vakuutusyhtiöön... tekosyitä. Myös puukorin ajattelin maalata mustaksi, tuoleja pohdin. Meillä on vintissä myös vanhoja tuoleja, joiden käyttöönottoa olen harkinnut, joten katsotaan mikä tuoliratkaisu lopulta on. Verhoja tai mattoja meille ei tule keittiöön. Muissa huoneissa on kyllä mattoja, mutta verhot löytyy vain kuistista. Kaikissa ikkunoissa on sälekaihtimet, joten ne ajavat verhojen asiaa tarvittaessa. 

Menee varmaan muutama päivä, ennen kuin uskon, että keittiö todella on valmis.

Keittiö ennen

Vanha keittiömme ennen remonttia, eräänä aurinkoisena päivänä kaikessa kaaoksessaan. Keittiö kaikkine kummallisuuksineen, mutta ennen kaikkea pienen mustan kissan maatessa pöydällä. En ikävöi tuota sisustusta, mutta ikävöin Cinnaa keittiöömme. Onneksi sieluuni on piirtynyt kuva siitä uudella lattialla auringonläikissä makoilemassa. Tämä keittiö on minusta appivanhempien keittiö, ei meidän. Uusi keittiö näyttää meiltä. Huomenna saan toivottavasti jälkeen-kuvat nähtäväksi, jos ihana sähkömiehemme saa loput pistorasiat paikoilleen. Lasit on nyt lopulta asennettu tapetin päälle. Viimeisiä sähkötöitä vaille keittiö on melkein valmis. Ja se on kaunis. 

Ikävöin Cinnamonia välillä niin, että luulen kuulevani sen äänen. Aamulla minun oli pakko mennä katsomaan, sillä kuulin pieniä tassun ääniä vintin portaista. Cisse oli ulkona. Välillä hiekkalaatikossa on ollut pieni kasamuodostelma ilman tuotosta.  Rakas pieni kissa, minä ottaisin sinut takaisin vaikka pienenä kummituksenakin. Mietimme yhtenä päivänä typyn kanssa, että mahtaako Jumala hermostua Cinnaan taivaassa. Silppuaako se pikku hampaillaan kaikkein pyhimpiä kirjoituksia ja pyöriikö se Jumalan tiellä, kun Jumala järjestää maailman rauhaa ja muita tärkeitä asioita? Vai onko se sielläkin kaikkia ilahduttamassa suloisella, itsetietoisella kauneudellaan?

Asioita, jotka saavat sydämeni laulamaan

Työparini huokaa usein, kun on raskas päivä töissä, että "onneksi ihmisellä on puutarha". Minä ajattelin tänään, että "onneksi ihmisellä on puutarha, pihasauna ja kanoja". Erään lukemani blogin tämän päiväisen postauksen nimi oli tuo otsikko englanniksi; things that make my heart sing. Se on jotenkin niin kaunis lause ja mietiskelin sitä äsken saunaa lämmittäessäni. Tällä hetkelläni minun sydäntäni laulattaa jatkuvasti ja toistuvasti nuo pienet kanaset, ne ovat liikuttavia. Keitin niille illalla spagettia piimän joukkoon ja niiden riemu madoksi luulemiensa makaroninpätkien kanssa on tarttuvaa. Eilen illalla ne juoksuttivat minua kuin rippikoululaiset eivätkä suostuneet menemään mökkiinsä. Koukkaus tuonne ja kiertopolku toiseen suuntaan, ei ihan vielä! Niille saa kyllä nauraa. Sylissäni istuva kissapoika on myös jatkuvassa hellyydenkipeydessään liikkis tapaus. Eläinten läheisyys hoitaa sielua, kuten myös pionien käsittämätön kauneus ja ihan kohta, pihasaunan lempeys.

Kiukkuiset rouvat

Kolme kärttyistä kanarouvaa oli vastassa, kun palasin iltamenoiltani kahdeksan jälkeen. Nälkäisiä ja sateen kyllästyttämiä kanasia, joilta ei juuri kuulumisia irronnut.Tänään oli satanut ihan urakalla, 29 mm oli vesimittarissa. Sade oli hakannut pieniä paloja irti kivetyksen välisestä sammaleesta. Kanat ovat ilmeisesti olleet sateen pakottamana sisällä pienessä mökissään koko päivän, eikä mies ollut vienyt niille edes mitään herkkupaloja. Nokat kävivät kiivaasti iltaruoan kimppuun, kun vein sen niille äsken. Ahkerat pikku munijat olivat jatkaneet muna päivässä- tahtiaan. Ne ansaitsevat siis kyllä juuston paloja, puuroa ja perunoita, joista ne erityisesti pitävät. Kohta menen laittamaan ne yöpuulle ja kuulostelemaan, joko ollaan sovussa. 

Minulla oli tosi mukava ilta, olin Turussa Ruutin luona ja hänellä on niin ihana koti! Seitsemäs kerros Martissa kallion päällä ja mitkä maisemat, ihan upeat. Välillä mietin, että maailmassa on ihan valtavasti kauneutta, se on pakahduttavaa. Hyvä niin. Nyt menen katsomaan omia kaunokaisiani. Ja jos kaikki menee kuten sovittu, huomenna valmistuu keittiöremontti. Pakko sanoa, että uskon sen vasta, kun näen.

Juditin hieno päivä

Olemme olleet huolissamme Juditista, koska se ei muni. Sen pylly on vähän outo ja pelkäsimme, että sillä on joku rakenteellinen vika. Vaikka miestä kutsutaankin jo töissä Herra Suurmunalliseksi kanaharrastuksen vuoksi, meillä ei ole muuta painetta munimiselle, kuin se, että se on kanoille luonnollista toimintaa. Jos Judit ei jostain syystä pystyisi munimaan, se voisi olla ongelma sille itselleen ja mahdollisesti kivuliasta. Silloin se olisi pakko lopettaa. Tänään oli kuitenkin onnen päivä; kanalassa odotti töiden jälkeen kolme kaunista munaa. Judit munii sittenkin! Hyvä Judit! Minun on pakko tunnustaa, että se on minun suosikkikanaseni kakkapyllyineen kaikkineen. Se on alkanut jutella kanssani ja reipastunut muutenkin. Inkku ja Agnes yrittävät sivuuttaa sen nokkimisjärjestyksessä, mutta Judit tulee rohkeasti ruokakaukalolle ja ottaa oman osuutensa. Se ei ole moksiskaan, vaikka toiset kanarouvat leikkivät kylpylämatkoja ja seurustelevat keskenään. Judit pörräilee omia juttujaan ja jutellessaan sillä on kaunis, sointuva ääni. Ajattelen välillä olevani samanlainen yksinäinen kana kuin sekin. Ehkä se siksi liikuttaa minua. Ja tänään olen siitä valtavan ylpeä. 

Pionit ovat puhkeamaisillaan kukkaan, ne ovat upeita! Munakuvassa lisäksi aarre, jonka saimme eilen: Mikko Ilkan Kananhoitokirja vuodelta 1916. Se on toimitettu " useiden tiedemiesten ja käytännöllisten kananhoitajien omien tutkimusten ja kokemusten perusteella". Täyttä asiaa siis.

Harmaa on hyvä

Pyöräiltiin makasiinille katsomaan, mahtuuko sinne puita. Otin samalla kuvia. Rakastan noita harmaita, tuulensyömiä seiniä ja kiviä, joiden varassa rakennus on. Pyörääni rakastan myös, se on aarre. Ajettiin kilpaa kotiin (kokonainen 300 metriä) ja moraalisesti minä olin voittaja, teknisesti mies. Ihana harmaa päivä. Koko päivä sohvalla katsomassa criminalmindseja. Illalla vielä sauna.

Peruskysymyksissä

Olen ollut viime aikoina jotenkin tosi tiiviisti peruskysymyksissä. Jos nyt muutenkin ajattelen jatkuvasti elämää ja kuolemaa ja kaiken merkitystä, niin nyt erityisesti. En ole itsetuhoinen, olen periaatteessa ihan onnellinen ja kiitollinen. Mutta samalla koen, että minä suostun tähän elämään. Minun rukoukseni jatkuvasti on; minä suostun. En pidä tästä konseptista, mutta hyvä on, minä suostun. Se kuulostaa jotenkin kiittämättömältä. En pysty parempaan tällä hetkellä. Yritän nähdä ja iloita kaiken hyvän, suunnitellun ja kauniisti luodun, ihmettelen sitä kyllä. Mutta jos saisin päättää, muuttaisin joitakin asioita. Minulta ei kuitenkaan kysytä. Minun tehtäväni on vain hyväksyä, yrittää hyväksyä tai hyväksymättömänä elää asioiden kanssa. Jollain tavalla se on raskas tunne, kuin jokainen uusi päivä olisi uusi kivireki. Toisaalta se on hyvin helppoa. Tämän päivän minä saan, se on kokonainen ja minä katson, mitä se tuo tullessaan. 

Tämä päivä tuo mukanaan ainakin tuttuja polkuja. Kanat täytyy ruokkia ja päästää ulos. Pupu Ruut lähtee kotiinsa, ystävät tulevat kylään ja hakevat sen. Vastajauhetun kahvin tuoksu. On sunnuntai. Ehkä tänään on se päivä, kun pionit aukeavat. 

Ensimmäinen juhannus

Valmista kattausta ei enää ehtinyt kuvata.

Lammen pinta tänään

Tyhjät tarjoilupöydät. Juhannusjuhlat ohi tältä vuodelta.

 Eilen oli upea, aurinkoinen päivä. Piha oli täynnä kesästä ja juhannusherkuista nauttivia iloisia ihmisiä. Vähän myös paarmoja ja kuistin räystään alle pesiytyneitä pörriäisiä. Ja sauna; oikeilla vihdoilla! Tänään vielä mölkkyä ja lettuja, illalla rauhoittavaa sadetta ja sohvaelämää. Uupunut kissapoika kainalossa. Niin paljon hälinää mamma. 


Ystävyys on elämän suola. Yhteiset perinteet, tavat tulla yhteen, muistot. Tuttuus ystävän kasvoilla tämän purskahtaessa nauruun, kun tiedät sen jo kulmakarvan asennosta. Vanhat vitsit, vanha musiikki, vanhojen muistelu. Kuolleiden läsnäolo puheissa. Samalla kaikki uusi, ennen kokematon ja jakamaton. Uudet seikkailut, uudet mahdollisuudet. Uudet kerrokset, kasvu yhteen, yhteiset suunnitelmat. Uudet perinteet.    

Ensimmäinen juhannus talossa on on ollut ilahduttava. Sinne mahtuu paljon ihmisiä, se ottaa suojiinsa. Sen piha kestää leikkiä ja pelejä, puutarhaan voi asettua mukavasti. Me mahdumme tänne kokonaisen elämän kanssa. Tuntuu kuin vanha talo ottaisi vastaan meidät kaikki, levittäisi seinänsä ympärillemme.

Pitkä päivä

Päivään on mahtunut valtavasti asioita ja tapahtumia. Aloitin aamuni terveyskeskeuksessa, sillä koliitti on takaisin siinä mittakaavassa, että lääkitys piti aloittaa uudestaan. Asian kieltäminen ei enää onnistunut ja se harmittaa. Sairaus tuntuu valtavalta takapakilta, kun on 2,5 vuotta saanut elää vapaana ja terveenä. En haluaisi sanoa, että aiheutin sen ihan itse, mutta joudun miettimään asiaa. Se tuntuu riittävän kurjalta ilman syyllisyyttäkin. En halua olla sairas. Haluan jaksaa, olla iloinen ja voimissani. Mukaviakin asioita tänään kuitenkin tapahtui. Putkimies kävi korjaamassa hanan ja asensi myös kukon paikalleen. Se on pitkä juttu. Hän on ihana putkimies. Juhannusruusut kukkivat, ne täyttävät sydämeni valtavalla riemulla. Tämä on jollain tavalla ensimmäinen juhannus. Monellakin tavalla. Ensimmäinen tässä kodissa, maalla. Ensimmäinen naimisissa miehen kanssa. Ensimmäinen Cinnan menetyksen jälkeen. Ensimmäinen kanojen tultua. Ensimmäinen, jota odotan. 
Kanat olivat tänään ihan hassuja. Ne keksivät ottaa hiekkakylpyjä savessa ja olivat kuraisia kuin nokikolarit. Ne kylpivät ihan riemuissaan ja nauroimme niiden olevan kylpylälomalla. (Kuvassa Inkku ja Agnes.) Viimeisissä kuvissa kissapoika lontii pihalla. Cissen mielestä täällä kohdellaan kissoja tosi huonosti nykyään. Ollaan kiinnostuneita vain jostain typeristä kanoista. Kun olisi kissakin mitä silitellä.

Hyvää keskikesän juhlaa ystävät!

Uusia ja vanhoja polkuja

Päiviin on tullut uusia polkuja, rutiineja. Aamulla maitokahvi, kissan ruokkiminen, suihku ja kanojen ruokkiminen ennen töihin lähtöä. Ja koska pien-eläintenhoitajani lähti äidilleen, myös pupun ja hiirien ruokkiminen ja siistiminen. Töiden jälkeen sama kierros. Illalla vielä kaikkien tarkistus, ruokkiminen ja kanojen sisään laittaminen. Nyt ne tosin ovat jo iltaisin valmiina kun tulen, eilen ne torkkuivat rivissä orrella. Elämä tuntuu yhtä aikaa uudenlaiselta ja tutulta. Tunnen kulkevani samanlaisia polkuja kuin isä. Hänen elämänsä on ollut maatilan rytmistä; eläinten, luonnon ja vuodenaikojen rytmiin sovitettua. Se tuntuu jotenkin omalta ja hyvältä.

Typyn lähdettyä on taas hetken tyhjä olo. Koti on hiljainen yhtä aikaa hyvällä ja haikealla tavalla. Muutamassa päivässä totumme taas, olemme poikkeuksellisen pitkään erossa lomien takia. Sitten taas pitkään yhdessäkin. Nyt lähden rakentamaan uutta munintapesää, sillä edelliset tekeleet ovat munantuotannon vähyydestä päätellen luvattoman huonoja.  Huomenna vielä työpäivä ja juhannusjuhlien valmistelua. Kolme rakasta ystäväperhettä tulee meille juhannuksen viettoon, ihanaa! En ole ymmärtänyt koskaan juhannuksen päälle, mutta nyt odotan sitä kovasti. Grillaamista omalla pihalla, jokaisen rouvan bravuuri-herkut, pihasaunan lämmitystä. Olen aina halunnut tehdä yhden pienen hassun jutun; kerätä koiranputkia isoihin maitohinkkeihin ja lasipurkkeihin ja koristella niillä ovenpielet. Nyt aion sen tehdä. On keskikesä.  

Livet i hönshuset

Töiden jälkeen kanalan maalausta, kanat ovat jollain tavalla ottaneet paikkansa ja asettuneet taloksi. Ne ovat rauhallisia, uteliaita ja tulevat lähelle katselemaan ja ihmettelemään. Tiedän, että ne ovat fiksuja ollakseen noin pienipäisiä, mutta tämä yllätti minut. Eilen kerroin niille, että kello 21 kanat menevät sisälle nukkumaan ja aamulla nähdään. Tänään kello 21 olin menossa niitä laittamaan yöpuulle, kun huomasin, että kaksi oli jo sisällä ja kolmas kipitti sisään minut nähdessään. Niistä Inkku eli Ingrid (tuo kaunis, valkoinen kanarouva) on hieman päsmäri, se haluaa tietää kaiken ja komentelee hieman meitäkin, erityisesti pupu Ruut kuulee kunniansa omassa aitauksessaan kanahäkin vieressä. Kakkapylly-Judit on onneksi siistiynyt hieman, mutta sillä on jonkinasteinen sulkasato-ongelma tai muu räjähdys pyllynsä tienoilla. Agnes on rauhallinen, kipsuttaa milloin kenenkin perässä ja erityisesti innostui tänään kuopsuttamisesta. Se kuopsutti kevään, elämän ja nuoruuden innolla ensin maata ja tarkisti sen jälkeen matotilanteen. Ihania rouvia nämä kanaset! Typy on maalannut ahkerasti kylttiä kanalan oveen. Siihen joudutaan varmaankin lisäämään lisäkyltti, jossa lukee Här bor ja rouvien nimet. Uutta elämää on tullut pihaamme. Mikä ilo!

Suuri päivä

Lopultakin kanaset Ingrid, Judit ja Agnes kuopsuttavat omassa häkissään ja ensimmäinen munakin uudessa kanalassa on jo munittu. Meille tuli kanojen mukana myös kesävieras Ruut, pieni puputyttö, joka lomailee meillä viikon kasvihuoneessa häkissään. Tai ulkona taas heti, kun ilma lämpenee, mutta tänään tuntui niin kolealta, ettemme raaskineet sitä jättää ulos sateeseen. Ruut palaa kotiinsa, kun sen pieni isäntä perheineen palaa Tanskan matkalta, mutta nuo odotetut kanat ovat nyt kotona. Ne vaikuttavat tyytyväisiltä ja uteliailta, tutkivat kanalaa ja aitausta ja pitävät pientä, mietteliästä potpotusta. Niistä Judit tuli tarkkailemaan myös meitä aidan viereen, ihmetellen ketä me oikein olemme. Minä alan epäillä, että me olemme ihan pöhköjä, sillä en ole aina vakuuttunut, onko tässä kaikessa mitään järkeä. Helpompaa olisi, jos tekisi elämänsä yksinkertaiseksi eikä haalisi ympärilleen kaikenmaailman karvaisia tai höyhenisiä olioita tai muita projekteja. Jotenkin tämä kaikki tuntuu vain hyvältä ja oikealta, vaikka välillä jännittävältä. Kaksikymmentä vuotta kaupungissa ja nyt maalla, eläinten ja luonnon keskellä. Napsimme omia tomaatteja kasvihuoneesta, elämme keskellä ihmettä. Uskotteko, että joudun välillä nipistelemään itseäni, että uskon tämän olevan minun elämääni? Mutta vaikka kaupungissa on helppoa ja mukavaa, en vaihtaisi enää takaisin hetkeksikään.  

Retkipäivä

Tänään oli päivä, jota olin odottanut pitkään. Minulla on ollut onni viime aikoina tutustua uusiin ihmisiin, joista osa tuntuu jo ihan oikeilta ystäviltä, joiden tapaamista odottaa. Tuntuu kuin välissä olisi ollut monta vuotta, jolloin en halunnut, jaksanut tai ehtinyt tutustua keneenkään. Olen huono ystävystymään tai niin ajattelen, valikoin tarkasti, kenet haluan lähelleni. Olen mieluummin yksin, kuin seurassa, jossa en viihdy. Siksi nämä uudet kohtaamiset tuntuvat valtavilta lahjoilta. Ennen viimeisen vuoden aikana elämääni tulleita ihmisiä, ystäväni ovat olleet elämässäni vähintään seitsemän vuotta, osa yli 20 tai 30 vuotta. Onkohan perää siinä, että asiat tapahtuvat seitsemän vuoden sykleissä?

Tänään oli kuitenkin mukava retkipäivä, paljon aikaa jutella ja huomattavan monta järkevää ja perusteltua ostosta. Lounas ihanassa Tintåssa ja Adalmiinan helmessä lamppulöytö. Tämä olisi aika täydellinen uuteen keittiöön. Vaikka kuinka vanhaksi tulen, tätä en lakkaa rakastamasta; kaunista sielua, elämänkokemusta, älyä ja ymmärrystä. Sitä, kun joku on kaunis ihminen sisältä ja ulkoa, omalla ainutlaatuisella tavallaan. Nauramista ja tunnetta siitä, että jakamalla suru pienenee mutta ilo lisääntyy.

Työtä ja lepoa

Nämä valoisat illat ovat ihan käsittämättömän ihania. Kanala-projektimme etenee, hitaasti mutta varmasti. Saimme jatkoaikaa kanojen hakemiselle sunnuntaihin saakka, joten huomenna mies ehtii vielä viimeistellä juttuja. Minä sain kanalan maalattua ensimmäisen kerran, sävy on "Vanhan ajan punainen". Jotenkin se sopii teemaan. Verkotus on melkein tehty, mutta uupumus iski kymmenen jälkeen, mies menee aamukuudeksi ylitöihin. Kanalasta puuttuu vielä orret ja luukku, aitauksesta ovi. Hätätilassa niihin löytyy joku pikaratkaisu. 

Löysin paikkakunnalta ihanan maalikaupan, joka myy kunnollisia, vanhanaikaisia maaleja ja muita tuotteita. Sain ohjeet ylläolevan kuvan ongelmaan; rikkinäisiin ikkunanpuitteisiin. Sauna on rakennettu vuonna 1936 ja ikkunanpuitteet ovat ihan hapertuneet. Ostamallani jollain hassulla tökötillä muuraan ne uusiksi. Ja ei, se ei ollut tavallista kittiä. Kunhan kanala on maalattu, maalaan saunan samalla värillä ja ikkunanpuitteet valkoiseksi. Ja sitten maalaan keittiössä hellankuvun mustaksi ja portaikon kaiteet valkoiseksi ja kuistin seinät ja katon valkoiseksi kai myös... Niin paljon työtä, niin vähän aikaa.

Mietin sitä tosissani pari päivää sitten, työn määrää. Tulin siihen tulokseen, että meidän on muutettava sunnuntai täysin lepopäiväksi (no, mies saa kyllä ajaa silloin nurmikon, jos välttämättä haluaa). Jos mikään päivä ei eroa toisesta, me emme jaksa tätä toistuvaa urakkaa toisensa perään. Kun pelkkä talon ja pihan perushoito vie voimia, vaikka emme keksisikään jatkuvasti jotain mullistuksia. Minulle jo huominen tuo lepoa ystävän hahmossa. Juttelua, kahvittelua, kirpparikierroksia ja muuta shoppailua, eli ihana lauantaipäivä hyvässä seurassa luvassa. Ihanaa lauantaita ja viikonloppua teille myös!

Ilta-auringossa

Lisää taustaääniksi hevosten hirnahtelu, lehmien muuahtelu sekä kurkien seurustelu eri ilmansuunnista. Naapuri on tuonut hevosensa kotiin, niitä on kolme kaunotarta lähipellolla. Sydämeni läikähtää ilosta joka kerta, kun kuulen ne.