Keittiötä osa 218

No niin. Ja juuri kuin sanoin, että himmataan, niin viimeinen keittiötäti antoi huippuhyvän tarjouksen. 4900e runkoineen, nippeleineen, laatikoineen ja asennuksineen kaikkineen. Tämä on säästävä keittiöremontti, eli ne käytetään nykyrungoista mitä voidaan ja loput tehdään uusiksi. Siitä puuttuisi vielä koneet, himoitsemani kivitasot ja tiskiallas (ei löytynyt mieleistä). Ja tietysti pintaremontti, tarkoittaa seinät ja lattiat ja remonttimies. Koko budjetti pyörisi kuitenkin lähempänä 10 000 euroa kuin 15 000, mikä on iloinen asia. 

Mikäli kiinnostuitte, niin kyseessä on haapajärveläinen (on etu olla pohjois-pohjanmaalta) keittiöfirma Elega. Ainakin tähän asti voin suositella lämpimästi. 

Ikeassa

Olin tänään siis työn jälkeen-treffeillä ikeassa mukavan työkaverin kanssa. Se oli kertakaikkiaan, mukavaa. Tunsin oloni melkein normaaliksi, ikäänkuin olisin kotona ja menisin ystävän kanssa töiden jälkeen Espoon ikeaan. Minun ystävistäni hänet erottaa vain siitä, ettei hän ilmeisesti syö mitään. En ymmärrä kuinka voi mennä ikeaan, eikä halua syödä, siis mitään? Minun ystäväni ovat hyviä syömään ja juomaan kahvia ja teetä. He ovat aina valmiita siihen. Se on vain yksi piirre mitä heissä rakastan. 

Tänään oli kuitenkin kiva päivä, tunsin oloni melkein normaaliksi. Ehkä minun on vain sopeuduttava tänne ja tutustuttava ihmisiin, oltava ystävällisempi. Ehkä minun on lakattava leikkimästä, että asun Espoon lähiössä nimeltä Varsinais-Suomi ja josta on vain hieman Kauklahtea pitempi matka Helsinkiin.

Urakka seisoo

Eilen avasin keskustelun keittiöremontin aikataulusta. Kerroin oman opintotilanteeni ja nämä kurssit, mitä juurikin on työn alla. Haluaisin saada ne johonkin malliin ennen Kiinaan lähtöä. (Koska Kiinasta paluun jälkeen alkaa pihatyöt.) Meillä ei oikeastaan ole mitään kiirettä keittiön valmistumisen kanssa, siis mitään erityistä mihin mennessä remontin pitäisi olla valmis. Jos suostumme kestämään keskeneräisyyttä hieman kauemmin, voisimme valmistautua siihen paremmin ja todennäköisesti säästäisimme rahaakin. Lisäksi ehtiäkseni tehdä ylitöinä kaikki vapaat sisään ennen matkaa, minun pitäisi tehdä päivittäin tunti ja 22 minuuttia ylitöitä. Joka päivä. 

Olin tosi iloinen, kun mies ymmärsi yskän. Meidän keittiöremonttimme siis viivästyy hieman. Aion palata Sallyn keittiöremonttiohjeiden pariin ja suunnitella tämän kunnolla. Silloinhan se on jo kuin puoliksi tehty, vai mitä?

Kotikiinalainen keittiö

Olen löytänyt elämääni Rainbown wok-pakastevihannekset. Heillä on ihan loistosekoitus pitkiä suikaleita, jotka mainiosti välttävät kotitekoiseen kiinalaiseen ruokaan. Kunhan aidot mausteet ja perusraaka-aineiden pyhä kolminaisuus chili-inkivääri-valkosipuli on kohdillaan, valmiit vihannekset menevät täydestä kuin väärä raha. Rainbow säästää ihan valtavasti paloitteluaikaani, ja saan laitettua ihan hetkessä kiinalaista, arki-iltana. Huippua.

Ruoka-leikki

Tänään on miehen kanssa alkanut mitä ekana syödään Kiinassa-leikki. Mihin ravintolaan mennään, mitä ruokia tilataan. Pitäisikö maistaa jotain uutta ja syödäänkö jotain länkkäri-ruokaa myös? Minä äänestän Burger Kingiä. (Rakastan Burger Kingiä, ja jopa Roomassa olen käynyt siellä monta kertaa. Se on ehkä pyhäinhäväistys.) Mies oli itseäänkin hauskempi tänään ja lupasi, että ainakin kerran voidaan käydä Starbucksissa. Hah. Siis kerran päivässä, varmaan sitä hän tarkoitti.

Kohti alkavaa viikkoa

Ihana aurinkoinen päivä kallistui talviseen iltaan. Sauna on päällä ja aion vielä hetken surffailla, lueskella ja olla. Tankkaan alkavaa viikkoa varten. Ajattelin myös siirtää kamerasta noin 1500 valokuvaa tietokoneelle ja aloittaa hitaan projektin kohti niiden muokkaamista valokuvakirjoiksi. Tai ehkä vasta huomenna.

Kohti uutta viikkoa ystävät!

Uusi Torre

Kävimme miehen kanssa kaupungissa syömässä. Vanha turkulainen ravintola Torre on avattu uudelleen vuoden vaihteessa ja sijaitsee nyt Linnankadun ja Kristiinankadun kulmassa. Ruoka oli ihan ok, mutta päivän kruunasi jälkiruokapöytä. Minä rakastan mitä tahansa lounasta, mihin kuuluu jälkiruokapöytä.

Huisketta ja hulinaa

Ystävät Espoosta kävivät, olipa ihana nähdä! Heidän lapsensa olivat kasvaneet viime näkemän taaperovaiheesta mutta edelleen ihanasti täynnä touhua ja tohinaa, hauskoja muksuja. Kun itsellä on vain osa-aikalapsia ja nekin jo 17- ja 10-vuotiaat, ei muista sitä arkisen hulinan määrää pienten lasten kanssa. En voi tosin väittää minulla siitä suurta kokemusta olevan muutenkaan. Huomasin taas, että meillä on normaalisti tosi hiljainen talo. Olemme jo kuin kaksi vanhaa ihmistä täällä hissuttelemassa tossuissamme. Kissat jaksavat hieman riehua, mutta siinä kaikki. Aika piristävää siis tällaiset vieraat, ja muutenkin. Vanha ystävyys on helppoa ja mutkatonta. Ihana nähdä ja kuulla, miten elämä etenee, tulee suruja ja menetyksiä, mutta samalla niin moni unelmakin on toteutunut.

Lukutoukka

Illalla menin reteänä vinttiin, iloittuani ensin boksilta sielunkumppanini Leena Hefner o.s. Herppeenluoman voitosta boksilta. Päätin, että minä aloitan sen lukemisen nyt enkä gradun jälkeen, nyt lähtee hömppäkirja auki. Otin kirjastosta jossain mielenhäiriössä lainaamani Pat Conroyn kirjan, en edes muista kirjan nimeä. Joitakin tunteja myöhemmin mies tuli perässä ja herätti minut nukkumasta sivun numero kaksi päältä. Tällä vauhdilla ei ainakaan joululahjakirjapino vielä hetkeen ole valmis.

Suununtai

On sunnuntai, paastoviikkojen paras päivä. Teologiaani voi nyt perustellusti ihmetellä, mutta minulle nuorena ystäväni pastori-isä opetti, että sunnuntaisin ei paastota. Sunnuntai on kuulemma ylösnousemuksen muisto- ja juhlapäivä, ja silloin ei seurakunta paastoa. Tätä teologiaa olen ilolla vuodet noudattanut ja siispä tänäänkin olen lomalla paastostani. Aion siis lorvehtia kaikissa blogeissa lukemassa kuulumiset ja käydä kirjoittamassa tänne joka ainoan väsyneen mieleni liikahduksen. Sorry, folks.

Höpönpöpön

Tänään opiskelukavereiden kanssa ollaan mässäilty sitten kun opiskelijaelämä päättyy, niin mitä kaikkea teenkään-pohdinnalla. Sellainen laihdutuskuuripuhe, mitä kaikkea syönkään kun olen taas laiha. Itse kovaan ääneen mainostan lukevani kirjoja, sellaista dekkari-hömppää ja muuta ihanaa. Höpönpöpön. Aion raataa itseni tainnoksiin pihahommissa. Aion kirjoittaa kirjoja, aion jatkaa opintoja, taidan alkaa tehdä enemmän töitä. Rakastan laiskuutta, mutta pieninä annoksina ja teoriassa. Jos makaan vain sohvalla pitempään kuin kaksi iltaa, tunnen elämäni valuvan hukkaan ja lamaannun. Nautin opiskelusta, oppimisesta, itseni haastamisesta. Hullu.

Pieni askel maailmalle, mutta suuri askel minulle

Olen viihtynyt hyvin töissäni. Olen kuitenkin rajannut aika vahvasti yksityiselämän sen ulkopuolelle, enkä halua nähdä työkavereita työn ulkopuolella. Aiemmin aikuisiässä läheisimmät ystävyyssuhteeni ovat kuitenkin alkaneet työtoveruudesta. Nyt olen vain jotenkin kokenut, että minulla on riittävästi ystäviä, joita en heitäkään ehdi tavata tarpeeksi. Yhden työtoverin kanssa tapasimme pariskuntina, he kävivät meillä kylässä syksyllä. Hänen miehensä oli kuitenkin niin pönttö, että myös oma suhteeni kivaan työkaveriin teki pienen mahalaskun. Työyhteisöni kollegat tapaavat toisiaan tosi paljon, käyvät työpäivien jälkeen yhdessä syömässä ja hengaavat yhdessä. Voitte ihan pikaisesti veikata minkä verran minulla riittää intoa osallistua niihin kohtaamisiin. Minähän katselen niitä tyyppejä jo kaiket päivät?! Mutta nyt olen tehnyt suuren askeleen tässä asiassa.

Eräs tosi kiva työkaveri on samassa vaiheessa keittiöprojektissaan kuin minäkin. Sovimme maanantaille treffit ikeaan keittiöosastolle, ihan huippua! Minä jopa ehdotin asiaa, olen ylpeä siitä. Pieni sosiaalisuuden häivähdys! Olen inhimillinen, en robotti! Tämä todistaa sen.

Sitä paitsi

Huomenna on 2-kk hääpäivämme. Taidan viedä miehelle aamiaisen sänkyyn ja hän puolestaan voi viedä minut ulos syömään.

Hoh hoijaa

Hoh tämän suvun kanssa. Erehdyin eilen poikkeamaan keskelle veljen perheen aviokriisiä. Äiti taas oksenteli tänään aamuviidestä ja teki siitä Valtavan Numeron. Vaikka hän on ammattisairastaja, keneltäkään ei jää huomaamatta, että hänellä on jotain vaivoja. Kovaääniset voi voi-huudot, tuskainen voihkiminen ja muu dramaattinen toiminta ei jätä asiaa epäselväksi kenellekään. Olen pahoillani, että hän on kipeä. Olen vain tottunut siihen, että kun on kipeä, yritetään jotenkin kärsiä omassa nahoissa ilman suurta huutoa ja melskettä. Tai tietysti miehelle marisee, mutta noin julkisesti. Äidin sisko oli yrittänyt soittaa tänään, ja koska yleensä kyseessä on päihtynyt avautuminen, en soittanut takaisin. Kävin keskustelua omantunnon kanssa, onko syytä kuitenkin kokeilla ja jos he ovat kunnossa, kutsua huomenna käymään, sitä asia ehkä koski. Mutta ei, ei pysty. Olen valmiiksi tukka täynnä tätä sukua ja hyväntekeväisyyskiintiö on nyt käytetty tältä viikonlopulta. Kaksi päivää matkustamista ja luentoja, takana täysi työ- ja opiskeluviikko. Huominen pitäköön sisällään vain kaikkea mukavaa laiskottelua. Kuten tämän: mies oli pikkukaupunkimme kaupalla törmännyt ystäväperheeseemme Espoosta, joilla on lapsensa kummit meidän paikkakunnalla. Mies oli saanut houkuteltua heidät poikkeamaan myös meillä huomenna. Ihanaa! Juuri viikolla ajattelin heitä ja sitä kuinka ikävöin heidän näkemistään. Tätä se tiesi. Etiäinen.

Pientilallista

Mies kävi tänään tekemässä vuokrasopimuksen jatkon pelloista, naapurimme jatkaa siis niiden viljelyä. Niitä on vain 2,6 ha. Kun hoidan kissoja ja hiiriä, hihittelen itsekseni olevani todellinen pientilallinen. Vielä kun saadaan kanala pystyyn ja kanaset sinne asumaan, meillä on kirjaimellisesti pieni maatila. Toistan itseäni, mutta se on minusta ihanaa.

Ainoa huono puoli on, että pitemmät matkat saa jatkossa unohtaa. Jotenkin epäilen, ettei kunnalta löydy lomittajaa hoitamaan meidän pientilamme lomituksia. 

Luennoilla (ja netissä)

Luennoilla, olen nyt käyttänyt nettiaikaani hieman pirstaleisesti, vaikkakin vielä pysytään raameissa. Lähdin aamulla kuuden maissa kotoa, matkustin viisi tuntia ja istun täyden työpäivän luennoilla. Isä hakee minut luentojen jälkeen heille, aion ottaa riskin. Aamulla tulen takaisin ja iltapäivällä matkustan kotiin. Siinä välissä haluan vain nukkua, nukkua, nukkua.

Olen ehtinyt lukea

"Maailma ei vanhene, se on jo hyvin vanha. Valo epäröi. Runoilijat eivät. He voisivat täyttää maailmanpuun jokaisen valekuolleen oksan myöhäisellä syyskukinnalla. Syksy selkiinnyttää, syksy on suuri graafikko. Sumussakin puiden musta on kova kuin veitsen terä. Kun joku lintu kirkuu, kaikuu. Hitaasti lehdet, ajatukset, ruumit ja päivät putoavat maahan maatumaan. Silmä näkee tarkasti unen ja päivänkirkkaan ilman."

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta

Kielletyt sivustot

Eräät sivustoista ovat varmaan nettipaastoni aikana kokeneet  romahduksen kävijämäärissään. Tällaiset googlen kautta löytyvät nettilääkärikirjat. Aina kun minua kolottaa, vihloo tai nipistää, googletan ja teen itsediagnoosin. Miehellä arvuuttelin edellisviikolla uusinta diagnoosiani. Mies epäili kasvainta takaraivossa, kun valitin polvikipuja. Miehellä on hyvä draaman taju. Mutta ei, en minä sitä tarkoittanut. Olen varma, että minulla on nivelrikko polvissa. En voi nyt vaan tarkistaa lisäohjeita, kuinka sitä itsehoidetaan, kun en pääse sivustoille. Epäilen, että ohjeet liittyvät liikkumiseen ja laihtumiseen, mutta ei voi tietää.

Kyllä laiska keinot keksii

Minulla on nettikielto päällä siis töissäkin. Säästän visusti kallisarvoiset 30 minuuttiani iltaan, jolloin saan käyttää ne rauhassa. Koska saan käydä työhön tai opiskeluun liittyvillä sivuilla, viihdytin tänään itseäni lukemalla väitöskirjoja ja erityisesti niiden esipuheita. On kiinnostavaa lukea, ketä ihmiset kiittävät. Sen verran jouduin aamulla töihin päästyäni tarkistamaan, että tsekkasin ylen sivulta kumpi tuli, tyttö vai poika. Prinsessa <3

Iltapäivällä kuitenkin yllätin itseni laiskottelemasta yhtä lailla. Kun en päässyt nettiin lorvimaan, istuin nojatuolissa lukemassa Menaisia. Siis töissä. Kyllä sitä on. 

Tien päälle

Huomenna taas opinnot kutsuvat. Aamukuuden jälkeen junalle ja lauantai-iltana takaisin. Saako sanoa, ettei huvita lähteä?

Tuhkakeskiviikko

Pääsin pitkästä aikaa tänään lempikirkkooni, Turun tuomiokirkkoon. Tai yhteen niistä, ehkä täytyy lisätä myös rakas Tapiolan kirkko sekä vihkikirkkomme Kauniainen listoille. Ehdin sopivasti siivousreissultani tuhkamessuun, ja nautin vain niin tuomiokirkon käsittämättömästä jykevyydestä. Suomen vanhimmaksi rakennukseksi se on uskomattoman kokoinen, kuinka se oikein on tehty? Turun tuomiokirkko on siitä helppo kirkko, että siellä on niin paljon nähtävää ja katseltavaa. Musiikki siellä on yleensä tosi upeaa. Sunnuntain messut ovat jääneet nyt osaltani vähiin, kun emme enää asu kaupungissa. Siksi oli ihanaa päästä sinne tänään. 

Hyvää alkanutta paastoa ystävät! Tästä tulee hieno kevät. 

Siunaus

Siunaa minulle, Jumala
maa jalkojeni alla
Siunaa minulle, Jumala
polku, jota kuljen;
siunaa minulle Jumala,
se mitä ikävöin, 
sinä ajasta aikaan Ikuinen,
siunaa leponi.

Siunaa minulle se,
mitä kannan mielessäni
Siunaa minulle se,
mikä on lähinnä sydäntäni
Siunaa minulle se,
mihin panen nyt toivoni
Oi kuningasten Kuningas, 
siunaa silmäni!

Kelttiläinen rukous

Rauhaa

Rauhaa naapurien välille,
rauhaa sukulaisten välille
rauhaa toisiaan rakastavien välille,
elämän Kuninkaan rakkaudessa.

Rauhaa kahden ihmisen välille,
rauhaa vaimon ja hänen miehensä välille,
rauhaa äidin ja lasten välille,
Kristuksen rauhaa, 
joka on kaiken rauhan yläpuolella.

Kelttiläinen rukous

Matkaevästä

Löysin vintistä kaipaamiani kelttiläisiä rukouksia, ne ovat runollisia ja kauniita. Lisäksi löysin valtavasti hauskoja valokuvia, mm. pikkusiskoa varten. Hän täyttää pian 30, ja keksin kuville kyllä käyttöä. Sisko pienenä vaaleanpunaisessa hatussaan. Sisko tätimme muhkeassa syleilyssä suu täynnä rautaa. Rippikoululainen, teini. Sisko lentokentällä lähdössä vaihto-oppilaaksi. Valokuvien muistelu vei vaatekaapin siivous-aikani, mutta ei ole kiire. Aika alkoi juurikin nyt. Olen syönyt lopun tiikerikakun ja juonut mustaherukkamehua. Olen valmis. 

Sinulle haluan toivottaa:

"Kohotkoon tie kohtaamaan sinua,
puhaltakoon sinulle aina myötätuuli,
paistakoon aurinko lämpimänä kasvojasi vastaan,
sade virratkoon pehmeänä pelloillesi;
ja kunnes jälleen tapaamme toisemme,
pitäköön Jumala sinua kämmenellään."

 

Retkelle lähtö

Ihana hiljainen ilta kotona. Mies iltavuorossa. Tuli paukkuu hellassa.Olen piinannut Pullaa antamalla sille särkylääkkeen, mutta se kestää minulta jonkin verran hoitotoimenpiteitä. Mikään jatkuva lääkitys ei sen tapauksessa kyllä tule kysymykseen. Tänään aion: tehdä pari pientä asiaa opintojen hyväksi, järjestää vaatekaappini ja katsoa eilisen Good Wifen. Lisäksi aion jatkaa pohdintaani huomenna alkavaa paaston aikaa koskien, se tuntuu kuin laukun pakkaamiselta kivalle retkelle. 

Kokemusta rikkaampi

Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Olen aina ajatellut, etten tarvitse sisustussuunnittelijaa, sillä tiedän kyllä mistä pidän ja mitä haluan. Rakennusmessuilla oli kuitenkin niin hyvä tarjous, että päätimme pyytää käynnin ja ihan simppelin suunnitelman keittiöömme, lähinnä pintoihin. Keittiökalusteet tulevat jollain tavalla muuten, toteutus on vielä hieman kysymysmerkki. Tänään tuo sisustussuunnittelija-henkilö sitten kävi meillä, ja kokemus oli oikein hyvä. Hänellä oli heti jo antaa jotain ideoita, minä kerroin omat ajatukseni ja hän jäi miettimään joitakin vaihtoehtoja. Hänestäkin Kronlundin tapetti sopisi meille, ja hän ehdotti jopa kaappien välitilan tapetoimista sillä ja lasin asentamisella tapetin päälle. Hieno idea! Puuhellan taustaa hän jäi miettimään, en ollut edes ajatellut, että sille voisi tehdä jotain.

Kyllä se vaan niin on, että jokainen tehköön sitä mitä osaa. 

Alive and kicking

Eilen olin niin lamaantunut kaikesta kissapojan osaksi koituneesta kamaluudesta, että menin jo puoli kymmenen jälkeen nukkumaan. Jätin miehelle ohjeet tarkistaa, onko kissa vielä hengissä kun tulee iltavuorosta, ja antaa sille vettä, jos on. Yön näin valvepainajaisia siitä, miten löydän hengettömän kissapojan menehtyneenä sisäisiin verenvuotoihin minun ajattelemattomuuteni takia, kun se pääsi puolitajuttomana karkaamaan portaisiin.

Aamulla riemu olikin valtava, kun kuudelta tullessani alakertaan portaita hieman varovasti vastaan asteli nälkäinen kissapoika. Se puski ja tervehti hellällä kurkkuäänellään, jolla se puhuu vain minulle ja Kanelille. Olin niin iloinen ja kiitollinen siitä, että vanha pötkyläinen oli hengissä eikä kantanut kaunaa. Sillä oli kova hellyysvaje, ja hemmottelin sitä myös märkäruoalla, mitä se ei yleensä saa. Paitsi, että jatkossa taitaa saada. En ole keksinyt muuta kokeiltavaa tilanteeseen, kuin BARF-ruokavalio, sitä koirille käytetään yleisemmin. Se on luonnonmukaisempaa ruokaa kuin teollisesti tuotetut nappulat, jotka nekin meillä ovat eläinlääkäriltä ostettuja. Raakaruokaa lähinnä, sellaista mitä kissa luonnossakin söisi. Kissa ei ole lapsi eikä ihminen, mutta minusta eläimestä on pidettävä hyvää huolta, jos sellaisen on vastuulleen ottanut. Se tarkoittaa myös lopettamista siinä kohdin, jos eläin kärsii. Sen asian kanssa olin eilen silmätysten eilen, eikä näky ollut kaunis. Tajusin kuitenkin sen, että niin rakas tuo pissapojan paksulainen minulle on, etten voi antaa sen kärsiä, ellei löydy apua. Ensin kuitenkin kokeillaan vielä mahdolliset ja mahdottomat konstit.  

Lamaannus ja laskeutuminen

Jotenkin olen niin harmissani kärsineen ja edelleen oksentelevan kissapojan puolesta, etten saa muuta kuin koomattua sen kanssa sohvalla. Täysin hyödytöntä, mutta nyt mennään näin. Ajatukset alkavat myös siirtyä jo paaston puolelle sillä huomisen jälkeen alkaa vuoden paras, selkein ja helpoin ajankohta.

Jostain syystä paasto yllättää minut joka vuosi. Kuvittelen luopuvani jostain, mutta hyvin nopeasti käy selväksi, että minulle annetaan lepo ja vapaus. Siksi sitä ei melkein malta odottaa. Tänä vuonna paastoan herkuista ja tästä niin tärkeästä huvista, bloggaamisesta ja netissä pörräämisestä. Saan nettiaikaa 30 minuuttia päivässä, joten ilmaisuni tulee todennäköisesti tiivistymään. Toivon, että se kuitenkin vapauttaa minut niihin kolmeen jäljelläolevaan kurssiin, jotka olisi hyvä saada valmiiksi ennen keväthommien alkua. Ja nyt, kun vielä voin, menen hetkeksi nauttimaan taas Ruusupiha Kaarrosta. Ihanaa iltaa ystävät.

Itkupuheluita

Parasta naimisissa olemisessa on se, että on olemassa  joku, joka kuuntelee sen hirveimmän itkupuhelun, kun melkein tikahtuu. Aviopuolisoiden kuuluu kuunnella ne purkaukset, ja oma mieheni on niiden kuuntelussa ihan loistava. Mutta hieman takapakkia. Kävimme siis lääkärissä, Pulla sai oman infernaalisen itkukohtauksensa jo automatkalla tai jos tarkkoja ollaan, matkalla autoon. Siitä voi jotain päätellä reissun laadusta. Tämä oli uusi lääkäriasema meille, johtuen kiireellisestä aikataulusta. Tosin, ottaen huomioon hieman hysteerisen käytökseni viime toukokuussa, kun Kaneli steriloitiin, tämä jää ehkä pysyväksi ratkaisuksi. Pulla siis itki koko reissun, paitsi sen ajan kun lääkärin huoneessa piiloutui koloon oksentamaan ja huutamaan, ja kunnes nukutus tainnutti sen. Lääkäri oli oikein ihana ja teki perusteelliset tutkimukset, ja valitettavasti tulehdusta ei löytynyt. Valitettavasti siksi, että selitykseksi jää vain idiopaattinen kystiitti, mikä on hankalasti hoidettavissa oleva vaiva. Lähinnä stressireaktio, mistä seuraa, että kissalla on virtsatieinfektion kiputilaa vastaava olo, mutta ei apua lääkityksestä. On joitakin konsteja, mitä voimme kokeilla, mutta stressin vieminen kissan elämästä, joka nukkuu 22h/vrk ja haukottelee loput kaksi, on aika haastava tehtävä. Surin jo lääkärissä sitä, että ellei apua löydy vippaskonsteista, en halua kissapojan kärsivän. Mutta se itkupuhelu syntyi tilanteesta, kun pääsimme kotiin tokkuraisen Pullan kanssa. Kannoin sen vinttiin, koska sen käskettiin heräillä rauhassa lämpimässä paikassa. Vein sen kodin lämpimimpään paikkaan ja omaan koriinsa. Pulla sai kuitenkin jonkun hepulin ja pelkäsi lääketokkuraisena minua kuin ruttoa. Se horjahteli minua pakoon vintin portaisiin ja rojahti alas portaita pyörien ympäri ihan holtittomana. Mikä hirveä näky! Olin varma, että se kuoli. Mutta niin se jatkoi säikkyä pakoaan, kuten on jatkanut siitä asti. Tässä kohdin siis se paniikki-itkupuhelu miehelle. Ja loppuilta kissasairaalan pelätyimpänä hoitajana.  

Väliaika, mehua ja pullaa

Työmatkalla Porissa ja ajoissa kotiin. Häikäisevän upea päivä! Mies oli pyytänyt naapurin auraamaan isommalla koneellaan meidän ajotiemme, ihana tulla kotiin. Välipalaksi eilistä pullaa ja mustaherukkamehua, nostalgista. Mehu ja pulla on vaan ihan parasta. Jospa tästä eteenpäin kun kysytään otatko kahvia vai teetä, pyytäisikin mehua? Sellaista itsetehtyä sekamehua. 

Käyn pikaisesti pihahommissa, räystäiltä tippuu valtaisia jääpuikkoja. Sitten onkin Pullalle luvassa ikävämpi reissu, eläinlääkäri kutsuu. Vääriin paikkoihin pissailu on taas alkanut, ja se tarkoittaa jotain tulehdusta virtsateissä. Käydään siis sähisemässä lääkärille ja hakemassa kuuri. 

Tämä auringonpaiste saa minut vain aivan pakahduksiin. Kevät! Onhan se? On!

Sunnuntain menu

Blogeissa kirjoitetaan niin paljon ruoasta, että minunkin on pakko osallistua keskusteluun. Olen ylpeä tämän päivän ruoasta, sillä tein kaiken alusta loppuun saakka itse. Meillä lapsetkin joutuvat joskus syömään kaupan maksalaatikkoa ja nakkiperunasosetta tai kalapuikkoja, mutta tänään tein itse hernekeittoa ja jälkkäriksi laskiaispullia. Hernekeiton juju oli smetana, ja laskiaispullien veljentytön pensaistamme pelastamistaan aronioista tekemä aronia-omena-kesäkurpitsahillo. Se on hillojen kuningatar ja Miss Suomi yhtä aikaa. Muuten menussa on tarjoiltu papan kanssa keiteltyä viime kesäistä mustaherukkamehua, niitä lumitöitä ja Star Wars Episode I. Mies on palauttamassa lapsia äideille, minä tein vielä yhdet lumityöt ja saunan jälkeisiksi iltapalaleiviksi savuporo-kananmuna-leivät. 

Minä haluaisin olla tällainen, ehkä vielä joskus olenkin. Itse tehtyjä, säilöttyjä, keiteltyjä, leivottuja ruokia. Mukana muistoja elokuisista ja syksyisistä päivistä, kesän kasvusta ja helteistä. Se taitaa vain tarkoittaa sitä, että ainoa hengähdystauko päivässä on leffahetki yhdessä perheen kanssa. 

Parempi laiha sopu

Tänään on äitini syntymäpäivä. Kuten aiemmin kerron, emme ole olleet aikoihin tekemisissä, muutamaan kuukauteen. En tiedä miksi, mutta jostain hän on suuttunut. Miehen mielestä minun pitäisi laittaa hänelle onnittelutekstari. Olin pohtinut asiaa ja sitä mieltä, että hyvin on selvitty ilman tekstareita joulut ja naimisiinmenotkin, miksi turhaan aloittaa nyt. Miehen mielestä olen yhtä tyhmä kuin äitikin, jos olen mukana kiukuttelussa. No jaa. 

Pohdin asiaa iltapäivään asti ja kun lopulta etsin puhelimen käsiini laittaakseni sen viestin, puhelimessa näkyi kaksi vastaamatonta puhelua, äidiltä. Soitin hänelle. Hän sanoi soittaneensa, koska minä olin soittanut. Kiistin soittaneeni. Vaivautunut hiljaisuus. Onnittelin syntymäpäivän johdosta. Äiti kiitti. Kysyin kuinka hän voi, kuulin kyllä äänestä, että tosi huonosti. Tosi huonosti, äiti kertoi. Kysyin onko hän käynyt lääkärissä, se on äidin lempipuheenaihe. Hän kertoi käyneensä, mutta lääkärit eivät tiedä mikä hänellä on ja mitä asialle voidaan tehdä. Sanoin sen olevan kurjaa. Kysyin onko siellä tullut lunta. Äiti sanoi maanneensa päiviä, mutta varmaan on tullut. Kerroin täällä pyryttävän ja että olemme taas menossa ulos lumitöihin, koko perhe. Äiti kiitti soitosta ja lopetti puhelun. 

Parempi kai laiha sopu kuin lihava riita.

Sanonko

Voi hyvänen aika tätä lumen määrää. Kahdet täysmittaiset lumityöt tehtynä tälle päivälle ja sitä perkeleellistä valkoista riesaa sataa aina vain. Olo on kuin rekan alle jääneellä. Perheen äänestyksessä ensi joulun yhteinen toivelahja on lumilinko.  

Kyllä sanon.

Lauantai

Lauantai. Kirjallisia hommia, hieman opiskelua, tekstien muokkaamista. Perheaikaa. Siivousta. Ruoanlaittoa. Lumitöitä. Eiliset lumet odottavat pihalla, kun me vain huitelimme kaupungilla. Doriksen syntymäpäivä, onnea rakas <3 En pääse nyt juhlistamaan päivää hänen kanssaan, mutta pian, toivottavasti. Miretin luona olisi ollut myös tänään kivat juhlat, mutta ilman lapsia, joten ne jäivät nyt myös väliin.

Kotona oleminen on kyllä parasta, mitä tiedän. Leppoisaa lauantaita kaikille!

Unelmapuutarha

Voi ihana Laura Kukallista-blogista! Hän avasi minulle eilen portin ihanuuksien haavemaahan, sydämeni paratiisiin. Ruusupiha Kaarto on jotain käsittämättömän kaunista, rönsyilevää, suoranainen unelma. Ajattelin eilen, että toivottavasti en ehdi kuolla, ennenkuin meidän pihamme muistuttaa tätä? Mutta lohdukseni totesin, että taivas on varmaan täynnä tällaisia puutarhoja. 

Käyn nyt heidän sivullaan jatkuvasti notkumassa ja ihailemassa erityisesti kasvihuonetta. Se on niin kaunis! Pidän erityisesti siitä, että piha ei ole liian täydellinen, siinä on rönsyä ja särmää. Ihan kuin elämässä itsessään. 

Jännityskertomus

Voi miten jännittävää! Elän varjoelämää facebookissa seuraten, mitä ystävälleni Niiskulle tapahtuu. Hänen fb-sivullaan kerrotaan, että hän on saanut ohjeet tulla passin ja aviomiehen kanssa lentokentälle tänä aamuna tietyn pukukoodin kanssa. Nyt he ovat lentämässä Ruotsiin. Voi mikä seikkailu! Olen täynnä kysymysmerkkejä, kuka tämän kaiken takana on? Miehen kanssa veikataa vahvasti Niiskun aviomiehen osallisuutta, sillä hänen kommenttinsa ovat poikkeuksellisen lyhyitä. Hän pelkää ehkä paljastuvansa. Mihin he ovat matkalla? Mitä siellä tapahtuu? Jatkoa luvassa. Ja Niisku, voit ihan pitää meidät ajan tasalla sieltä reissun päältä.

Härmä

Lapsellinen ilta olikin poikkeuksellisesti muuttunut lapsettomaksi. Minulla oli hirveä päivä töissä, ettekä usko miten rutihulluja ihmisiä maailmassa on. Minäkään en uskoisi, ellen tekisi tätä työtä. Aiemmin, kun elin yksin ja olin töissä lastensuojelussa kolmivuorotyössä, oli vaikeaa saada poikki kaikkein ahdistavimmat työajatukset. Työnohjausta harvoin saa juuri silloin kun kipeimmin tarvitsisi,  ekä minulla ollut sitä normaalia alan keinoa käytössä (tolkuton humalatila). Nollasin päätäni elokuvissa. Marssin suoraan töistä leffaan ja jos yksi ei auttanut, vedin toisen heti perään. Soitin siis miehelle töistä päästyäni ja kerroin tarvitsevani kunnon leffatujauksen. Teimme treffit kaupungille ja marssimme kiireellä klo 17.15 alkavaan Härmä-elokuvan ensi-iltaan. 

Leffa toimi ja oli hyvä, tykkäsin. Raaka kuten pohjalaiset häjyt tuppaavat olemaan mutta hyvin tehty. Ja ainakin melkein sain tukkani täyteen muuta kuin töitä. 
 

Yleisön pyynnöstä; Jos minä saisin valita

(Saatuani Mamilta  tämän haasteen, julkaisen tammikuun lopussa julkaisemani listan uusiksi. En oikein edes keksinyt mitään muutoksia, tällä mennään. )Voi mikä ihana tehtävä pohdittavaksi Mirkalta! Kirjoitan asiat siinä järjestyksessä kun ne tulevat mieleen, se ei välttämättä ole ollenkaan looginen tai tärkeysjärjestys. Jos minä saisin valita, niin maailma makaisi näin: 

* Ihminen söisi päivässä vain tarvitsemansa energiamäärän, eikä tekisi mieli syödä yhtään enempää kuin kuluttaa. Päivän energian voisi syödä vaikka heti aamusta suklaakekseillä. 
* Osaisin lentää.
* Kukaan maailmassa ei joisi alkoholia, käyttäisi huumeita tai polttaisi tupakkaa.
*Jokainen keräisi omat roskansa.
* Vuorokaudessa olisi enemmän tunteja tai vastaavasti viisi tuntia unta antaisi jo täydellisen levon. 
* Tekisin enemmän, valittaisin ja murehtisin vähemmän. 
* Nykyinen mieheni olisi ammatiltaan poliisi ja hän eläisi kanssani satavuotiaaksi.
* Minulla olisi moottoripyörä ja moottorikelkka. 
* Saisin lopultakin romaanin valmiiksi. 
* Pystyisin elättämään itseni kirjoittamalla tai tutkimalla tai sekä että. 
* Meillä olisi enemmän lapsia.
* Talvi alkaisi joulunalusviikolla ja kestäisi loppiaiseen, sitten tulisi kevät. 
* Ruoho kasvaisi hitaammin. 
* Meidän pihalla olisi vain vaahteroita eikä lainkaan koivuja. 
* Lentäminen ei saastuttaisi lainkaan, ja maailman toiselle puolelle olisi lyhyempi matka. 
* Kaikilla olisi tarpeeksi. 
* Minulla olisi kiva äiti, joka pitäisi minusta ja tulisi joskus käymään.
* Saisin lupiinin nujerrettua kukkapenkistä. 
* Ystäväni asuisivat omissa taloissaan täällä samalla kylällä ja voisimme kävellä toistemme puutarhoihin iltapäiväkahville omenapuun alle. 
* Voisin suojella lapsia kaikelta pahalta, omia ja toisten. 
* Elämä olisi iloista, kepeää, hyväntahtoista ja toiveikasta. Vähän kuin Muumilaaksossa.

Toimitilat Töölöstä

Ihme tehopäivä menossa. Työkavereiden kanssa Naantalin Aurinkoisessa lounaalla, se on paikallisesta kahvilatarjonnasta ehdoton suosikkini. Tarjonnan puolesta se voittaa jopa helsinkiläiset kantakahvilani, mutta sijainti tietysti hieman mättää.

Rouva Töölön kanssa jaamme yhteisen haaveilun terapiavastaanotosta Töölössä ja kahden naisen työyhteisöstä. Ihania viestejä asian tiimoilta on vaihdettu pitkin viikkoa, sillä huonona työpäivänä ajatus kannattelee kummasti. Koska oma lastenpsykoterapia-koulutukseni on hivenen lähtökuopissaan (psykologian peruspintoihin olen sentään ilmoittautunut) minun täytyy luultavasti pelata varman päälle ja satsata kirjailijan uralle. Menestyvänä bestseller-kirjailijana tarvitsen toki työhuoneen Töölöstä, sellaisen varmalla maulla, tyylikkäästi sisustetun. Rouva Töölö ottaa perheitä vastaan samassa asunnossa omassa, silmiä hivelevän kauniissa työhuoneessaan. Kinkkisissä tilanteissa toimin hänellä työparina, kun tarvitaan useampi silmä- ja korvapari. Ja tauoilla istumme pienessä kauniissa keittiössämme nauttimassa latesta täysmaidolla ja toistemme seurasta. Ja voi niitä virkistyspäiviä, kevätretkiä, tykytoimintaa ja firman pikkujouluja? Ihan mahtavaa.

Tällä hetkellä

...kallistun itse jälkimmäiseen eli kirsikankukkiin. Kyse on siis tietysti tupakeittiön tapetista. Se ei ole ihan yhtä ärpäkkä kuin Kiurujen yö punaisena, jestas miten upea se onkaan. Silti; ensinnäkin, rakastan kirsikankukkia. Toiseksi; tapetissa olisi väriä, mutta samalla se on hillityn kaunis. Sitä ehkä jaksaisi katsella pitempäänkin. Kolmanneksi, tapetti on 1920-luvulta eli vain 10 vuotta taloa nuorempi. Jotenkin se minusta sopisi tänne.

...vai Ritva Kronlundin Kirsikankukkia?