Olen viihtynyt hyvin töissäni. Olen kuitenkin rajannut aika vahvasti yksityiselämän sen ulkopuolelle, enkä halua nähdä työkavereita työn ulkopuolella. Aiemmin aikuisiässä läheisimmät ystävyyssuhteeni ovat kuitenkin alkaneet työtoveruudesta. Nyt olen vain jotenkin kokenut, että minulla on riittävästi ystäviä, joita en heitäkään ehdi tavata tarpeeksi. Yhden työtoverin kanssa tapasimme pariskuntina, he kävivät meillä kylässä syksyllä. Hänen miehensä oli kuitenkin niin pönttö, että myös oma suhteeni kivaan työkaveriin teki pienen mahalaskun. Työyhteisöni kollegat tapaavat toisiaan tosi paljon, käyvät työpäivien jälkeen yhdessä syömässä ja hengaavat yhdessä. Voitte ihan pikaisesti veikata minkä verran minulla riittää intoa osallistua niihin kohtaamisiin. Minähän katselen niitä tyyppejä jo kaiket päivät?! Mutta nyt olen tehnyt suuren askeleen tässä asiassa.
Eräs tosi kiva työkaveri on samassa vaiheessa keittiöprojektissaan kuin minäkin. Sovimme maanantaille treffit ikeaan keittiöosastolle, ihan huippua! Minä jopa ehdotin asiaa, olen ylpeä siitä. Pieni sosiaalisuuden häivähdys! Olen inhimillinen, en robotti! Tämä todistaa sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti