Tehokas päivä töissä, alan olla lopultakin tehtävieni tasalla ja se tuntuu hyvältä. Töiden jälkeen hierojalla ja taas on kyljykset kunnossa hetken aikaa. Tuntuu kuin veri virtaisi taas päähän asti. Kiinasta on tullut ihania viestejä, Sheraton Hong Kongista on varattu meille pariksi yöksi näköalahuone aikuisten matkaa varten. I-ha-naa.
Kotona vähemmän tehokasta toimintaa, mutta sain sentään lämmitettyä talon, ruokittua perheen perunamuusilla, lohimedareilla ja pinaatti-fetasalaatilla. Ja jälkkäriksi tietysti Runebergin torttuja, noita kaimani ihania herkkuja, joita rakastan. Ilta sohvalla typyn kanssa, hauskoja kotivideoita ja Voicen jännittämistä. Me kannustamme antaumuksella Paulaa, Elaa ja Michaelia. Hm. Olen tykännyt Lauri Tähkästä, mutta jestas, että hän on ollut ärsyttävä ja itseään täynnä haastatteluissa ja nyt Voicessa, kun olen enemmän kiinnittänyt huomiota häneen. Kun joku ihminen alkaa ärsyttää, alkaa kiinnittää huomiota vaan kaikkeen negatiiviseen. Ja kun jostain tykkää, sivuuttaa ne piirteet ja hyväksyy sellaisena kuin toinen on. Kummallista. Tai ehkä se olen vaan minä.
Lämmitettiin sauna, vintissä. Kävin ensimmäistä kertaa tämän kodin sähkösaunassa. Vaati -24 astetta, että luovuin pihasaunan löylyistä. Ajatus pihan poikki hipsimisestä kylpytakissa, jääkylmä eteinen ja sitä ennen veden kantaminen tuntuivat liian hurjilta ajatuksilta. Nyt kissat huokaavat onnesta lämpimillä lauteilla, ne rakastivat kaupunkisaunaamme. Ihana leppoisa perjantai. Huomenna on taas paljon puuhaa, opiskelua ja menemistä edestakaisin. Tänään vain ollaan ja huokaistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti