Hoh tämän suvun kanssa. Erehdyin eilen poikkeamaan keskelle veljen perheen aviokriisiä. Äiti taas oksenteli tänään aamuviidestä ja teki siitä Valtavan Numeron. Vaikka hän on ammattisairastaja, keneltäkään ei jää huomaamatta, että hänellä on jotain vaivoja. Kovaääniset voi voi-huudot, tuskainen voihkiminen ja muu dramaattinen toiminta ei jätä asiaa epäselväksi kenellekään. Olen pahoillani, että hän on kipeä. Olen vain tottunut siihen, että kun on kipeä, yritetään jotenkin kärsiä omassa nahoissa ilman suurta huutoa ja melskettä. Tai tietysti miehelle marisee, mutta noin julkisesti. Äidin sisko oli yrittänyt soittaa tänään, ja koska yleensä kyseessä on päihtynyt avautuminen, en soittanut takaisin. Kävin keskustelua omantunnon kanssa, onko syytä kuitenkin kokeilla ja jos he ovat kunnossa, kutsua huomenna käymään, sitä asia ehkä koski. Mutta ei, ei pysty. Olen valmiiksi tukka täynnä tätä sukua ja hyväntekeväisyyskiintiö on nyt käytetty tältä viikonlopulta. Kaksi päivää matkustamista ja luentoja, takana täysi työ- ja opiskeluviikko. Huominen pitäköön sisällään vain kaikkea mukavaa laiskottelua. Kuten tämän: mies oli pikkukaupunkimme kaupalla törmännyt ystäväperheeseemme Espoosta, joilla on lapsensa kummit meidän paikkakunnalla. Mies oli saanut houkuteltua heidät poikkeamaan myös meillä huomenna. Ihanaa! Juuri viikolla ajattelin heitä ja sitä kuinka ikävöin heidän näkemistään. Tätä se tiesi. Etiäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti