Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

lauantai 11. helmikuuta 2012

Aamun kiuru

Keittiöprosessi elää ja hengittää päässäni, enkä aina tiedä mikä on oheistoimintaa millekkin; opiskelu remontille ja kodinhoidolle vai päinvastoin. Tänään tuhannetta kertaa miehen kanssa juteltiin keittiöstä. Hän ottaa hyvin vastaan ideoitani ja toiveitani, sillä tietää keittiön merkityksen minulle. Hän suostuu jopa jääräpäisyyteeni hella-asiassa, sillä haluan oikean hellan, jaloilla seisovan eikä mitään irrallista keittolevyä ja uunia. En pysty perustelemaan sitä mitenkään muuten kuin että minä vain haluan. Se, mikä minua huolettaa on tämä: istuessani keittiössä katson olohuoneeseen tai eteiseen, ja mitä näen? Harmaata, harmaata harmaan peräänkin. Harmaa on kaunis ja selkeä, mutta on se vähän tylsä. 

Eksyin tänään ihan omaan kolkkaan blogistaniassa, nimittäin vanhojen koulujen ja asemarakennusten korjaajiin. Kaikki muut varmaan lukevat niitä, mutta minä en yleensä. Riuttalaoldschool avasi minulle oven, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Birger Kaipiaisen Kiurujen yötä saa siis myös punaisena. Voi miten kaunis! Kerroin miehelle, että tapetin nimi on Aamun kiuru kirkkaudessa soittaa, ja hänestä se oli oikein kaunis ja isänmaallinen nimi tapetille. Rakastan orvokkeja ja meillä on jo makuuhuoneessakin punaisia lintuja. Eikö tämä ole ilmiselvää?

5 kommenttia:

Doris kirjoitti...

Muru!
Sitten sieltä sivubannerista nappaat Korson asemalla (myönnän, mulla on edelleen tunneside Korsoon, as you know!!), Susannan työhuoneeen ... ja etsit Parolan aseman ... kuinka meillä ei ole nämä blogit puheeksi ennen tulleet??!! Niitä on niin monta ja ne ovat toinen toistaan mielenkiintoisempia ja oivaltavampia ... ja sitten taas tulee ahdistus ja ähky ja harmitus .... mutta pääsääntöisesti vain ihana mieli niitä lueskellessa! Ja ihania ideoita niistä saa.
Onnea lukuhetkille;
ne olet ansainnut kun olet saannut monta isoa hommaa ahkeroitua!
Pus!

Anonyymi kirjoitti...

On. Se johdatus..

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa tapettia, niin lämmintä ja hauskaa! Niisku

Mirka kirjoitti...

Tapettitalon ihanat valikoimat houkutelivat minua aikoinaan, mutta sitten jotenkin kiireessä jänistin tai ehkä vaan yksinkertaisesti unohdin ne herkut. Yksi seinä Birger Kaipiaista sopisi tähänkin kotiin. Go for it!!!

Fredrika Johnson kirjoitti...

Doris; olen mä käynyt niissä asema-blogeissa ennenkin, jotenkin ne ei vain ole napanneet ennen kuin itse asuu vanhassa talossa. Täytyy käydä kurkkaamassa se S:n huone :) iloa viikkoon muru!

Hymytyttö, Niisku ja Mirka; joo se on ihana! Toinen mikä nousi rinnalle on 1920-luvun tapetti Ritva kronlundilta, Kirsikan kukkia. Vähän hillitympi mutta tosi kaunis :) Ihanaa viikkoa teille ihanaiset!