Itkupuheluita

Parasta naimisissa olemisessa on se, että on olemassa  joku, joka kuuntelee sen hirveimmän itkupuhelun, kun melkein tikahtuu. Aviopuolisoiden kuuluu kuunnella ne purkaukset, ja oma mieheni on niiden kuuntelussa ihan loistava. Mutta hieman takapakkia. Kävimme siis lääkärissä, Pulla sai oman infernaalisen itkukohtauksensa jo automatkalla tai jos tarkkoja ollaan, matkalla autoon. Siitä voi jotain päätellä reissun laadusta. Tämä oli uusi lääkäriasema meille, johtuen kiireellisestä aikataulusta. Tosin, ottaen huomioon hieman hysteerisen käytökseni viime toukokuussa, kun Kaneli steriloitiin, tämä jää ehkä pysyväksi ratkaisuksi. Pulla siis itki koko reissun, paitsi sen ajan kun lääkärin huoneessa piiloutui koloon oksentamaan ja huutamaan, ja kunnes nukutus tainnutti sen. Lääkäri oli oikein ihana ja teki perusteelliset tutkimukset, ja valitettavasti tulehdusta ei löytynyt. Valitettavasti siksi, että selitykseksi jää vain idiopaattinen kystiitti, mikä on hankalasti hoidettavissa oleva vaiva. Lähinnä stressireaktio, mistä seuraa, että kissalla on virtsatieinfektion kiputilaa vastaava olo, mutta ei apua lääkityksestä. On joitakin konsteja, mitä voimme kokeilla, mutta stressin vieminen kissan elämästä, joka nukkuu 22h/vrk ja haukottelee loput kaksi, on aika haastava tehtävä. Surin jo lääkärissä sitä, että ellei apua löydy vippaskonsteista, en halua kissapojan kärsivän. Mutta se itkupuhelu syntyi tilanteesta, kun pääsimme kotiin tokkuraisen Pullan kanssa. Kannoin sen vinttiin, koska sen käskettiin heräillä rauhassa lämpimässä paikassa. Vein sen kodin lämpimimpään paikkaan ja omaan koriinsa. Pulla sai kuitenkin jonkun hepulin ja pelkäsi lääketokkuraisena minua kuin ruttoa. Se horjahteli minua pakoon vintin portaisiin ja rojahti alas portaita pyörien ympäri ihan holtittomana. Mikä hirveä näky! Olin varma, että se kuoli. Mutta niin se jatkoi säikkyä pakoaan, kuten on jatkanut siitä asti. Tässä kohdin siis se paniikki-itkupuhelu miehelle. Ja loppuilta kissasairaalan pelätyimpänä hoitajana.