Voi ihana Laura Kukallista-blogista! Hän avasi minulle eilen portin ihanuuksien haavemaahan, sydämeni paratiisiin. Ruusupiha Kaarto on jotain käsittämättömän kaunista, rönsyilevää, suoranainen unelma. Ajattelin eilen, että toivottavasti en ehdi kuolla, ennenkuin meidän pihamme muistuttaa tätä? Mutta lohdukseni totesin, että taivas on varmaan täynnä tällaisia puutarhoja.
Käyn nyt heidän sivullaan jatkuvasti notkumassa ja ihailemassa erityisesti kasvihuonetta. Se on niin kaunis! Pidän erityisesti siitä, että piha ei ole liian täydellinen, siinä on rönsyä ja särmää. Ihan kuin elämässä itsessään.
4 kommenttia:
Ihania kuvia!! Juuri tuollaisen minäkin tahtoisin! Noista tietyistä kuvistaa mulla tulee mielleyhtymä Salainen Puutarha -kirjaan...
Hymytyttö; tuo näyttää kyllä juuri sellaiselta salaiselta puutarhalta. Aivan upea. Kuvia voisi vaan tuijottaa ikuisesti ja kuvitella tuoksut, äänet, valon...
Mä jätin jo Lauran blogiinkin kommentin, että aikoinaan kun hengailin enempi puutarhaharrastajien keskustelufoorumilla, oli Kaarron pihan isäntäkin siellä. Ja ilmeistä oli, että tuon pihan "tekemiseen" on mennyt koko elämä ja edelleenkin vielä sellaiset 24/7/365. Jollei pihassa myllerretä konkreettisesti, tilataan ruusuntaimia ympäri maita ja mantuja tai väännetään raudoitusraudoista uusia ruusukaaria hitsipillin kanssa.
Lopputulos on aivan huikea! Ja mun mielestä parasta, että kaikki on suloisessa sekamelskassa kunnon cottage garden -tyyliin. Ihan kuin ihmiskäsi ei olisi puutarhaan koskenut ensinkään. Me like!
Mirka, niin on! Käsittämätön illuusio, että tämä puutarha vain yhtäkkiä oli näin tässä. Vaikutelman luo myös se, ettei kuvissa ole ihmisiä, ihan kuin puutarha olisi vain yksin jossain ja löydettävissä. Ajatella, että jonkun elämäntehtävä on puutarha, se on jotenkin mahtavaa.
Lähetä kommentti