(Saatuani Mamilta tämän haasteen, julkaisen tammikuun lopussa julkaisemani listan uusiksi. En oikein edes keksinyt mitään muutoksia, tällä mennään. )Voi mikä ihana tehtävä pohdittavaksi Mirkalta! Kirjoitan asiat siinä järjestyksessä kun ne tulevat mieleen, se ei välttämättä ole ollenkaan looginen tai tärkeysjärjestys. Jos minä saisin valita, niin maailma makaisi näin:
* Ihminen söisi päivässä vain tarvitsemansa energiamäärän, eikä tekisi mieli syödä yhtään enempää kuin kuluttaa. Päivän energian voisi syödä vaikka heti aamusta suklaakekseillä.
* Osaisin lentää.
* Kukaan maailmassa ei joisi alkoholia, käyttäisi huumeita tai polttaisi tupakkaa.
*Jokainen keräisi omat roskansa.
* Vuorokaudessa olisi enemmän tunteja tai vastaavasti viisi tuntia unta antaisi jo täydellisen levon.
* Tekisin enemmän, valittaisin ja murehtisin vähemmän.
* Nykyinen mieheni olisi ammatiltaan poliisi ja hän eläisi kanssani satavuotiaaksi.
* Minulla olisi moottoripyörä ja moottorikelkka.
* Saisin lopultakin romaanin valmiiksi.
* Pystyisin elättämään itseni kirjoittamalla tai tutkimalla tai sekä että.
* Meillä olisi enemmän lapsia.
* Talvi alkaisi joulunalusviikolla ja kestäisi loppiaiseen, sitten tulisi kevät.
* Ruoho kasvaisi hitaammin.
* Meidän pihalla olisi vain vaahteroita eikä lainkaan koivuja.
* Lentäminen ei saastuttaisi lainkaan, ja maailman toiselle puolelle olisi lyhyempi matka.
* Kaikilla olisi tarpeeksi.
* Minulla olisi kiva äiti, joka pitäisi minusta ja tulisi joskus käymään.
* Saisin lupiinin nujerrettua kukkapenkistä.
* Ystäväni asuisivat omissa taloissaan täällä samalla kylällä ja voisimme kävellä toistemme puutarhoihin iltapäiväkahville omenapuun alle.
* Voisin suojella lapsia kaikelta pahalta, omia ja toisten.
* Elämä olisi iloista, kepeää, hyväntahtoista ja toiveikasta. Vähän kuin Muumilaaksossa.
2 kommenttia:
En ole aiemmin täällä vieraillut, Mirkan kautta sinut löysin ja jään seuraamaan ajatuksiasi.
Kommenttisi äidistäsi tässä ja tuossa myöhemmässä postauksessa toi tipan linssiin. Jotenkin osaat kuvata välinne ja sen, mitä kaipaat, muutamin sanoin. Tuntuu kurjalta, kun ei kaikilla ole yhtä läheisiä välejä äitiensä kanssa kuin minulla omani kanssa. Onneksi sinulla on paljon muuta hyvää elämässäsi.
Hei Leonida, ja tervetuloa lukijaksi <3 niin se vaan on, yhdellä on yhtä ja toisella toista. Näkökulmasta on kiinni onko lasi melkein täynnä vai kovasti vajaa. Mukavaa lopulta tutustua!
Lähetä kommentti