"Maailma ei vanhene, se on jo hyvin vanha. Valo epäröi. Runoilijat eivät. He voisivat täyttää maailmanpuun jokaisen valekuolleen oksan myöhäisellä syyskukinnalla. Syksy selkiinnyttää, syksy on suuri graafikko. Sumussakin puiden musta on kova kuin veitsen terä. Kun joku lintu kirkuu, kaikuu. Hitaasti lehdet, ajatukset, ruumit ja päivät putoavat maahan maatumaan. Silmä näkee tarkasti unen ja päivänkirkkaan ilman."
Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti