Kyllikki Villan teksteissä on jotain, mistä erityisesti pidän. Hänen runoistaankin jotenkin huomaa, että hän on kääntäjä. Niissä on selkeää, läpinäkyvää ilmaisua. Jotenkin puhtaita kokemuksia, ikään kuin hän kääntäisi ne sanoiksi. Hänen elämäntarinansa on puhutellut minua, loputon matkalla olo ja yksinäisyys, elämän pienuus ja suuruus yhtä aikaa.
Mahdotonta sanoa
sinäkö lähdit
vai minä
Talvi oli verkkainen ja autio
kesällä pimeni aurinko
Syksy oli kestettävä
ruskan hehku kipuna
villiviinin hehku muistutuksena omasta puutteesta
ystävät yhä loitommalla
Toisena talvena tiesin
että vuodenajat olivat minun
kipu minun
ja yksinäisyys
Sinulla oli jotenkin toisin
Muutin junasta toiseen
pitkin Eurooppaa
ja tunsin minäni rajat
- Kyllikki Villa
Matkalta tultua
kerron puut ja linnut
kerron metsän ja vuoret
junat kerron
ja kadonneet matkatavarat
ikävääni jota raahaan mukana
joka ei koskaan lakkaa
sitä en kerro
- Kyllikki Villa
Kun kuorin mandariinia Siracusassa
kuinka se tuoksuukaan nuoruudelta
ei, en kaipaa takaisin
kaikki elämän kerrostumat minussa
ja yhä
mandariinit tuoksuvat
- Kyllikki Villa
3 kommenttia:
Oi Kyllikki! Säästän edelleen kerran printtaamaani Kyllikin haastattelua, en vaan voi heittää roskiin.
Sen verran on hatara pää, ettei tähän nyt yhtään runoa taida muistua. Pitäis kyllä, onhan sentään kyse Kyllikistä!
Ihanaa Sissi, sä tiedät :)
Oi miten surullista, tästäkin uudesta tuttavuudesta taisin kyllä kiinnostua, pitää lukea lisää. Niisku
Lähetä kommentti