On jo Runoviikon keskiviikko, ja vasta nyt kuninkaallinen, ylistetty, pienen ja hiljaisen kuvauksen nero astuu näyttämölle. Luultavasti näitä Bo Carpelan-päiviä joudumme pitämään useammankin, sillä kauniita tekstejä on ihan liian monta. Suosikkiteokseni häneltä on vuonna 1989 julkaistu År som löv, Vuodet kuin lehdet. Siitä ovat myös nämä kaksi minulle rakasta maisemaa. Tiedän kuulostavani kummalliselta, mutta jonkun ihmisen sanat vain voivat olla niin merkittäviä, kuin ne olisi tatuoitu mieleeni. Nämä sanat ovat.
"... illalla käy mereltä tuuli
joka vie sinut aavalle
ja sinä näet kaupungin valot, äänet
veden yli kantavat, näet itsesi
joukossa, joka etsiytyy alas satamaan,
mutta sinä olet ulkona satamasta, kuulet äänen,
se sanoo: minä olen sinua odottanut,
sinä olet täällä, mitään ei ole enää välillämme,
sinä lähdet matkaan, olet vapaa, vihdoinkin nimetön. "
"Minä olen kesäillassa
olen väistyvässä valossa
hiljaisella taivaalla
silmänräpäyksen ikuisuuden
ennen kuin päivä ehtii tänne
sinä vielä vierelläni
aamu ja illan sarastus
ja sanomaton jota kuuntelemme
meille yhteinen
lyhyessä selkeässä elämässä"
1 kommentti:
Pakko kommentoida edes lyhyesti, koska Tommy ansaitsee kommentin: <3. Niisku
Lähetä kommentti