Fredrika Johnsoni elämä
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Juditin hieno päivä
Olemme olleet huolissamme Juditista, koska se ei muni. Sen pylly on vähän outo ja pelkäsimme, että sillä on joku rakenteellinen vika. Vaikka miestä kutsutaankin jo töissä Herra Suurmunalliseksi kanaharrastuksen vuoksi, meillä ei ole muuta painetta munimiselle, kuin se, että se on kanoille luonnollista toimintaa. Jos Judit ei jostain syystä pystyisi munimaan, se voisi olla ongelma sille itselleen ja mahdollisesti kivuliasta. Silloin se olisi pakko lopettaa. Tänään oli kuitenkin onnen päivä; kanalassa odotti töiden jälkeen kolme kaunista munaa. Judit munii sittenkin! Hyvä Judit! Minun on pakko tunnustaa, että se on minun suosikkikanaseni kakkapyllyineen kaikkineen. Se on alkanut jutella kanssani ja reipastunut muutenkin. Inkku ja Agnes yrittävät sivuuttaa sen nokkimisjärjestyksessä, mutta Judit tulee rohkeasti ruokakaukalolle ja ottaa oman osuutensa. Se ei ole moksiskaan, vaikka toiset kanarouvat leikkivät kylpylämatkoja ja seurustelevat keskenään. Judit pörräilee omia juttujaan ja jutellessaan sillä on kaunis, sointuva ääni. Ajattelen välillä olevani samanlainen yksinäinen kana kuin sekin. Ehkä se siksi liikuttaa minua. Ja tänään olen siitä valtavan ylpeä.
Pionit ovat puhkeamaisillaan kukkaan, ne ovat upeita! Munakuvassa lisäksi aarre, jonka saimme eilen: Mikko Ilkan Kananhoitokirja vuodelta 1916. Se on toimitettu " useiden tiedemiesten ja käytännöllisten kananhoitajien omien tutkimusten ja kokemusten perusteella". Täyttä asiaa siis.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
enpä olisi uskonut, mutta minusta on tullut kanafani, kun luen näitä kanarouva-tarinoita!
Hassuja otuksia.
Ihanat munat ja pionit siellä muru <3. Niisku
En tiedä häämääkö kuvan mittasuhteet, mutta kanasten munat näyttävät valtavilta (minunkin pyllyyni sattuisi tuon kanssa).
Miulla on surkeet pionit. Ainoat millä ne yllättää on se, että ne kuitenkin nousevat maasta talven jälkeen : ( Äiti vaikka miten sanoo, että ne vie useamman vuoden kukkia, mutta 6 vuotta pitäisi olla vähintäänkin riittävästi. Ihania kanoja!
Lempi
Marika; kiva kuulla, kanat on kyllä tosi hauskoja pikku otuksia. Tuntuu että joka päivä tapahtuu jotain uutta niiden kanssa.
Niisku; kiitos muru <3
Lempi; tiedätkö mulla on vähän kasvanut kananmunien arvostus. Käsittämätöntä että ne kerran päivässä kikistävät tuollaisen oman päänsä kokoisen pallukan maailmaan?
Lähetä kommentti