Keittiö ennen

Vanha keittiömme ennen remonttia, eräänä aurinkoisena päivänä kaikessa kaaoksessaan. Keittiö kaikkine kummallisuuksineen, mutta ennen kaikkea pienen mustan kissan maatessa pöydällä. En ikävöi tuota sisustusta, mutta ikävöin Cinnaa keittiöömme. Onneksi sieluuni on piirtynyt kuva siitä uudella lattialla auringonläikissä makoilemassa. Tämä keittiö on minusta appivanhempien keittiö, ei meidän. Uusi keittiö näyttää meiltä. Huomenna saan toivottavasti jälkeen-kuvat nähtäväksi, jos ihana sähkömiehemme saa loput pistorasiat paikoilleen. Lasit on nyt lopulta asennettu tapetin päälle. Viimeisiä sähkötöitä vaille keittiö on melkein valmis. Ja se on kaunis. 

Ikävöin Cinnamonia välillä niin, että luulen kuulevani sen äänen. Aamulla minun oli pakko mennä katsomaan, sillä kuulin pieniä tassun ääniä vintin portaista. Cisse oli ulkona. Välillä hiekkalaatikossa on ollut pieni kasamuodostelma ilman tuotosta.  Rakas pieni kissa, minä ottaisin sinut takaisin vaikka pienenä kummituksenakin. Mietimme yhtenä päivänä typyn kanssa, että mahtaako Jumala hermostua Cinnaan taivaassa. Silppuaako se pikku hampaillaan kaikkein pyhimpiä kirjoituksia ja pyöriikö se Jumalan tiellä, kun Jumala järjestää maailman rauhaa ja muita tärkeitä asioita? Vai onko se sielläkin kaikkia ilahduttamassa suloisella, itsetietoisella kauneudellaan?