Pitkä päivä. Lopultakin on aikaa istua hetkeksi ja juoda jaffista. Maalla asuminen on ihan käsittömän kiireistä. Anopin sanat työleiristä alkavat kuulostaa uhkaavan tutulta. En ole vielä ehtinyt pötköttelemään uuteen riippumattooni ja se on huolestuttavaa. Täällä on ihan kummallisia töitä, kuten lammen peseminen. Se tyhjennetään, pestään ja "kuivataan"; siis kerätään lieju pohjalta mahdollisimman tarkkaan. Sitten lasketaan sinne uusi vesi. Lammessa asui pikku ötököitä, joiden nimistä en tiedä, sellaisia ison koppakuoriaisen ja sisiliskon näköisiä. Keräsin niistä suurimman osan (ainakin sata) veden mukana pois, mutta jätin lopulta kaksi pikku liskoa. Jotenkin ne vaan olivat hauskan näköisiä.
Olen ajautunut kanakonfliktiin, tiesin odottaa tätä. Olen yrittänyt hivuttautua kanapiireihin, kuten maatiaiskanaryhmään Fb:ssa ja Munanetti-sivustolle. Joo, ihan oikeasti. Se on kanaharrastajien oma sivusto. Kaikissa piireissä on fanaatikkonsa (muistatteko gerbiili-piireistä sen kyselypalstan tytön, joka ei uskaltanut antaa pikkuveljensä pidellä pientä aavikkohiirulaista, ettei hän pudota sitä? Kaipaan gerbiilipiirien viattomuutta.) eikä kanaseurapiirit ole lainkaan poikkeus. Tiesin joutuvani konfliktiin, koska lähtökohtamme kanaharrastukseen on itsekäs. Haluamme kanoja, haluamme munia, mutta emme kukkoja. Se on vääryys. Se loukkaa kanojen sielunelämää ja horjuttaa niiden psyykkistä tasapainoa. (Miret ei edes tiennyt että kanoilla on psyyke.) Minä en vain halua kukkoja. Miksi moni nainen voi elää elämänsä tyytyväisenä ilman miestä, mutta kanan psyyke romahtaa ilman kukkoa? Mies kehotti minua kirjoittamaan palstalle, ettei kanojemme psyyke mahdu kertakaikkiaan romahtamaan näin ahtaassa kanalassa. Kukot ovat kauniita, jumalaisen kauniita. Niillä on tärkeä tehtävä paitsi lisääntymisen myös kanojen turvallisuudentunteen vuoksi. Mutta ne kiekuvat, aamukolmesta kellon ympäri. Minä haluan nukkua, enkä herätä ennen auringonnousua jonkun testosteronilinnun kiekaamiseen. En halua myöskään naapurien heräävän kukon huuteluun. Haluaisin meille jonkun upean vanhan kanarodun edustajia, kuten alhoja tai piikkiöläisiä, mutta voi olla että Säilyttäjät eivät halua myydä meille sellaisia ilman kukkoa. Säilyttäjät ovat vanhojen kanarotujen ylläpitäjiä, ja kuulostavat minustakin jotain scifi-hahmoilta. Siinä tapauksessa päädymme tavallisen häkkikanalan valkoisiin ja ruskeisiin kanoihin, ja lohdutamme itseämme, että kukkoja tai ei, ainakin ne saavat kuopsutella maata, etsiä matoja ja nauttia kesäpäivistä melkein vapaana.
5 kommenttia:
Se on niin totta, että maalla on kiireistä.
Nauratti ihan hervottomasti tuo kanat ilman kukkoja-juttu ja että oikein kanaharrastajien sivustot. Toisaalta, miksei olisi. Laajeni maailmankuvani tältäkin osin...
Säilyttäjät voi olla myös fantasiaromaanista. :)
Jos teillä on jo lampi, niin hankkikaa ankkoja! Nekin munivat (myös ilman kukkoa, eiku...) ja vielä aika jättimäisiä munia! Tosin lammen siivoamisesta tulee vielä työläämpää, kun ankoilla on tapana vähän sotkea – muutenhan ne ovat maailman hauskimpia veijareita. (nimim. kokemusta on)
Minna; niinpä! Ja häkellyttävää on, miten intohimoisia ja fanaattisia ihmiset voivat olla. Aika pelottavaa jopa, kun on kuitenkin kyse kanoista. Ja tuota fantasia-sanaa juuri hain, mutta en löytänyt ;) iloa viikonloppuusi!
M.M; voi, ankat on minusta niin pelottavia! Ja kakkaavat joka paikan. Joskus lapsena kävin paikassa missä oli ankkoja, ja ne kaakattivat aina perässä ja nokkivat. Hui! Kyllä taitaa tulla muutama pieni kananen. Rotukanat joudun ehkä unohtamaan Säilyttäjien painostuksen alla. Iloa sinne maailman metroihin :)
Säilyttäjät! Onpa pelottava termi! Mulla jotenkin tulee kylmä hiki, kun mietin niitä varjelemassa kanarotujen puhtautta ja oikeuksia.
Sähän voit aina sanoa siellä Munanetissä (HAH HAH :D) että olet perustamassa vanhaa piikkiöläisten nunnaluostaria, ja sinne ei tosiaan mitään kukkoja kaivata.
Kiitos miljoonasti viimeisestä! Mä olen ollut tällä viikolla niin poikki kaikesta, etten ole pystynyt edes tekstariin vastata.
Kanat ovat selvästi varjeltu asia, voisimmekohan saada kanojen varjeusta maallemme vientituotteen?
Herättääköhän esim pienoisrautatieharrastus samanlaista paloa kuin kanaharrastus?
Muistelen erityisellä lämmöllä erästä iltaa, kun olin ystävättäreni juhlissa, joista en tuntenut kovinkaan montaa. Minä urbaani kaupunkilaistyttö istun keskellä ishmisjoukkoa, jotka kaikki keskustelevat kanoista ihan tosissaan ja itse kukin heistä tiesi jopa asiasta. (Minä osasin olla ihan hiljaa, koska tietämykseni on sitä luokkaa, että pääsiäsikukko munii ne munat)
ja sitten tosiaan tuli puheeksi kanojen psyyke ja mitä se tarvitsee. En todella ollut tullut koskaan aiemmin edes ajatelleeksi, että kanoilla on psyyke, saati sitten, että mitä se tarvitsee.
Nämä ihmiset keskustelivat erittäin ystävällisesti ja lämpivän ymmärtäväisesti, mutta se keskustelun intensiteetti oli lumoavaa. Tule sinä F pois sieltä ikäviltä keskustelupalstoilta!!!
"aina oppii kun on poissa kotoa" on erään muusikkoystäväni sanonta, jonka allekirjoitan täysin. Kyllä, ilman tuota iltaa en tietäisi, että kanoilla on psyyke!
Täytyy ihan tosissaan sanoa, että Helsingin kalliossa ja tampereella kun oli niin paljon vähemmän niitä, jotka kanaloita pitivät.
Lähetä kommentti