Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Syksy on täällä

Kukat ovat auenneet

Suosikkipuuni koko pihalla on pudottanut lehtensä

Valokuvaaja on lainannut lapsen uusia kumppareita

Kanat ovat vaihtuneet metallisiksi. Syksy <3
Ihana syksy! Olen jotenkin ihan fiiliksissä tästä hämärän hyssystä, ainakin vielä kun maailmassa on väriä lehtien muodossa. Alan hitaasti sopeutua opiskelunjälkeiseen elämään ja on ihan mahtavaa laittaa rauhassa ruokaa iltaisin töiden jälkeen. Viime viikonloppuna kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa Key Lime Pieta, tässä sen ohje. Se on lainattu rouvapippurilta. 

Limettipiirakka/ Key Lime Pie

n.170g digestivekeksejä muruina (käytin täysjyväkeksejä)
0,5 dl sokeria
5-7 rkl voita sulana

Laita pohja piirakkavuokaan ja paista 15 min/160 astetta. Anna jäähtyä ennen kuin lisäät seuraavat kerrokset.

4 keltuaista
1 tölkki kondensoitua maitoa
1 dl limemehua (noin 4-5 limen mehu)
2 tl raastettua limen kuorta
 Sekoita aineet, limemehu kannattaa lisätä pikkuhiljaa. Vatkaa ainakin muutaman minuutin ajan. Laita jäähtyneen pohjan päälle.

4 valkuaista
2 dl sokeria
Vatkaa kovaksi vaahdoksi, niin että marenki pysyy paikoillaan vaikka kääntäisi astian ylösalaisin. Pursota tai lusikoi edellisen täytteen päälle. Paista 15 minuuttia. Anna jäähtyä vähintään 3 tuntia, tarjoile kylmänä.
 

3 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Upeita kuvia, mikä rikkaus on nämä 4 vuodenaikaa! Nautitaan!

Anonyymi kirjoitti...

Piiras kuulostaa hyvältä! Saiskin joskus kokeiltua. Mihis teidän kainaloiset kanaset on joutuneet? Ei kai pataan sentään? ;)

Pieta

Fredrika Johnson kirjoitti...

Elisa; niinpä! Ihanaa syksyä sinulle myös <3

Pieta; se oli kyllä ihan hyvä ohje, maistoin pikkaisen. Kanaset lähtivät talven viettoon lämpimämpään kanalaan. Tuo meidän lautahökkeli ei oikein sovi kuin kesälomailuun.