Eilen oli ihana päivä puolestaan Turussa. Tapasimme vanhojen ystävien kesken ja osakseni koitui paljon hemmottelua vauvamahan vuoksi.
Ravintola Hiili tuli lopulta testattua, ja oikein oli hyvää ruokaa.
 |
| Jälkkäriksi vaippakakkua. |
 |
| Ihanat salaatit ja pihvit. |
 |
| Pieniä ihanuuksia. |
|
|
Paketeista paljastui kaikkea pientä ja suloista, suosikkini on Niiskun kutoma kissapipo. Pääsimme myös ex-tempore glögikutsuille toisen vanhan ystävän luokse Puutarhakadulle. Joskus jonkun ihmisen koti on niin kaunis, että haluaisi vain kuvata siellä. Onneksenne tämä koti on myynnissä ja voitte käydä sitä ihastelemassa
täällä. Voi että ihailen sitä tyylitajua ja helppouden vaikutelmaa, millä toiset ihmiset osaavat sisustaa kotiaan. Kun näyttää, että tavarat ovat vain osuneet kohdilleen ja hupsista, siitähän tuli tosi kiva. Ystävämme tosin kertoi, että heiltäkin oli vienyt joitakin päiviä järjestellä tavaroita ja saattaa koti kuvauskuntoon. Lohdullista. Sisustamisen lahja hänellä kuitenkin on, siitä ei ole epäselvyyttä.
1 kommentti:
Pus, kiitos vielä hauskasta päivästä! Otin muuten kuvia niistä ihanista kakluuneista, haluaisin yhden semmoisen kotiin heti paikalla. Niisku
Lähetä kommentti