Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vertailevaa tutkimusta

Lupasin viedä huomenna aamupalaveriin jotain kahvin kanssa. Antipasto-piirakan vaihdoin väsymyksen vuoksi leipäjuustoon ja lakkahilloon, mutta taatelikakku-tutkimusta jaksoin sentään vähän tehdä. Minulla on ollut tosi hyvä taatelikakun ohje, mutta olen onnistunut hävittämään sen. Siispä täytyi kehittää uusi ohje.

Tein toisen kakun laktoosittomana, toisen tavallisena. Siksi pystyin hieman kokeilemaan eri vivahteita niihin.

Perusohje:

250 g taatelinpaloja (Rainbow)
2,5 dl nestettä
1 dl valkoista sokeria
0,5 dl muscovado-sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Keitetään, kunnes taatelit ovat pehmeitä. Lisätään:

2 kananmunaa
200 g voita tai laktoositonta margariinia
2 dl grahamvehnäjauhoja
1,5 dl luomuvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

Paistetaan 175 asteessa 1 tunti.

Testiosuus on nyt siis nesteessä. Laktoosittomaan kakkuun ajattelin ensin kokeilla omaa omenamehua, mutta se näytti jotenkin epäilyttävältä. Mehunpuristus ja/tai pastörointi ei mielestäni mennyt ihan nappiin tänä vuonna. Laitoin siis vettä ja ihan lopuksi reilun lorauksen calvadosta, en keittänyt sitä. Laktoosipitoiseen kakkuun laitoin kahvia ja luomumaitoa nesteeksi. Taikinassa kahvi maistui ainakin tosi hyvälle. Glögiä olisi voinut myös kokeilla, jos sellaista olisi sattunut olemaan. Huomenna kakun vähän maustuttua täytyy jatkaa vertailua.

2 kommenttia:

Kimberly kirjoitti...

Ja nämä ovat sitten niin hyvät reseptit, että parempia ei ole. Tiedä, koska olen maistanut molempia!

Fredrika Johnson kirjoitti...

Kiitos <3 Itse melkein kyllä kallistun tuon kahvisen kannalle. Siinä saattoi olla hieman enemmän nestettä, mutta minusta se oli parempi.