Kolmen viikon kuluttua

Beijing

Ihan liikaa

Heräsin hyvin nukuttuun aamuun. Tein flunssaiselle miehelle inkivääri-sitruunateetä ja meille molemmille mansikkasmoothieta. 

Tänään on päivä, jolloin aion kirjoittaa, kuin aikaa olisi loputtomasti. Kuljeskella pihalla ja tutkia, mistä ruoho yrittää jo nähdä auringon. Puuhastella kompostorin kanssa. Tehdä pitkän lenkin. Nukkua päiväunet. Lämmittää saunan. Lukea uutta pokkaria.

Uupuminen on pirullisen sitkeä kaveri. Se tulee aina uudestaan, kutsumattomana vieraana. Vie unet, sairastuttaa selän, vie kaikesta ilon ja valon. En voi syyttää kuin itseäni ja sitä kuvitelmaa, että jaksan rajattomasti ja jos väsyn, yritän vielä kovemmin. 

Elämä on hyvä, ihan sellaisenaan. En tiedä, miksi minun pitää saada siihen mahtumaan yhtä aikaa niin paljon, ihan liikaa. 

Lauantaihuveja

Ihana, pitkä päivä takana. Sisko reissuun, miehen kanssa lontimaan lattepaikasta toiseen Helsingin keskustassa. Lounas Dong Bei Hussa, iltapäiväkahvit Korjaamolla Töölössä hyvässä seurassa. Vanhoja ratikoita, pokkariostoksia. Kotimatkalla tunnin täydellinen putoaminen uneen. Kertun ja perheen luona ihana härdelli ja syötävän suloisia pieniä poikia. 

Että voi olla hyvä päivä. 

Mieli lepää

Tänään on hermolepopäivä. Ei ajatustakaan opiskelulle, vain mukavia asioita. Viedään sisko Tallinnan laivalle, mennään samalla reissulla lounaalle Dong Bei Huhun. Tavataan ystäviä kuten rouva Töölöä ja vanhempaa konstaapelia sekä poiketaan kotimatkalla Kertun kautta. Ihana lauantai. Toivottavasti teillä kaikilla on myös.

Tämän illan teema

...on italialainen. Pikkusiskon toiveesta. Hänen kaksi pikkuveljeään tulevat meille syömään ja juhlistamaan hänen 30-vuotissynttäriään. Menussa siis hyvää salaattia, lohitagliatellea ja jälkkäriksi tiramisua ja mutakakkua. Nukuin päikkärit, joten toivottavasti jaksan olla jotenkin sosiaalinen. Täytyy alkaa siis kokkailla. Leppoisaa iltaa ja viikonlopun alkua ystävät!

Pikkusisko

Sain pikkusiskon elämääni ollessani melkein 9-vuotias. Aina täytyy tehdä sukuselvitys; koska me olemme oikeasti serkkuja. Hänen äitinsä on minun äitini sisko, ja he ovat eläneet elämänsä symbioottisena, eriytymättömänä möhkäleenä. Välillä pitkiä aikoja puhumattomina toisilleen, mutta yhtä kipeinä, yhtä rajattomina, aina kiinni toisissaan ameebamaisena alkulimana Siskoni äiti on myös kummitätini, ja olin pienenä hyvin läheinen hänen ja puolisonsa kanssa, ja vietin paljon aikaa heidän luonaan. Hoidin paljon pikkusiskoa ja hänen velijään, he olivat aika riiviöitä. Pikkusiskon ollessa kouluikäinen, minä olin jo teini. Oudon varhaiskypsänä hän oli kiinnostunut kavereistani ja poikakavereistani, ja hölmön isonsiskon tavoin minä kerroin hänelle asioistani. Hänellä oli hammasraudat ja pitkä vaalea tukka, ja nöpönenänsä kanssa hän oli aika söötti. 

Mikä meistä tekee siskoja, on enemmän elämä kuin perimä. Meillä molemmilla oli vain veljiä, koko äitiemme suvussa oli meidän lisäksemme vain poikia. Äitiemme suvussa me olemme olleet mustia lampaita, eläneet omaa elämäämme ja irtaantuneet alkulimasta. Sen seurauksena meillä on ajoittain ollut vain toinen toisemme. Kokemukseen yhteydestä, sisaruudesta vaikuttaa kuitenkin myös se samanlaisuus ja yhteinen suku, biologia, mitä koemme. 

Siskoni on ollut aika vähän mukana minun ja ystävieni kohtaamisissa, vaikka hän on aina kuullut juttuja heistä ja heidän kiemuroistaan. Häiden jälkeen eräs ystävistäni totesi, että on tiennyt, että minulla on pikkusisko, joka on oikeasti serkku, mutta en ole koskaan maininnut hänen olevan kuuro. Se on totta, en tuo sitä mitenkään automaattisesti esille. Jos ollaan ihan tarkkoja, pikkusiskoni on kuurosokea, sillä hänellä on Usherin syndrooma, joka aiheuttaa etenevää kuurosokeutta. En tiedä miksi en kerro asiasta. Siinä ei minusta ole mitään salattavaa, vielä vähemmän hävettävää. Päinvastoin olen ylpeä siskoni sitkeydestä ja rohkeudesta, ja kaikista hänen aikaansaannoksistaan aistivammoistaan huolimatta. En vain näe häntä ensisijaisesti kuurosokeana, minulle hän on pikkusisko, joka on omanlaisensa. En myöskään aina muista kertoa hänen olevan todella kaunis, tai älykäs. Hän on minun siskoni, jonka näen mielessäni hammasraudoissa ja tukka pörrössä kuuntelemassa poikajuttujani yöpaita päällä. Tai joka on morsiustyttö ensimmäisissä häissäni ollessaan 11-vuotias, tai jonka saatan lentokentälle hänen lähtiessään vaihto-oppilaaksi. Joka tuskailee gradunsa kanssa yliopistossa ja jolla on oma yritys. Hän on minun laillani äiditön ja on joutunut omin avuin päättelemään miten eletään naisena tai parisuhteessa, kun siitä ei ole rakentavaa mallia. Hän on etsinyt oman paikkansa ja rakentanut ympärilleen perheenomaiset tukiverkostot, jotka muille ovat automaattisia ja annettuja. 

Viime kesänä sisko oli lähdössä Tallinaan kaverinsa kanssa ja pohti mitä tekee, jos häneltä vaaditaan henkkareita, joita hänellä ei ollut. Ehdotin vitsinä, että hän käyttää kuurous- ja vammaistensyrjintä-korttia. Sisko oli pöyristynyt pelkästä ajatuksestakin. Myöhemmin, kun työasiassa törmäsin omalla kohdallani samoihin kortteihin, ymmärsin hänen ilmeensä. On oikeasti ihmisiä, jotka tekevät niin; vaativat heille kuulumattomia etuja, oikeuksia tai niistä luistamisia, sillä perusteella, että heillä on joku rajoite. Siskoni ei koskaan tekisi niin. Siksi minäkin vaadin häneltä ihan samoja asioita kuin itseltäni, ja olen usein kohtuuton ja epäreilu. Hermostun hänen hitauteensa vaikkapa kotitöissä, tai kun pitäisi lähteä jonnekin.   Joskus hän oikaisee minua, kuten kerran kun yritin saada häntä käsittämään, kuka on Johnny Logan. Siis mies, joka on peräti kahdesti voittanut euroviisut. Tiedätkö, kuurot eivät ihan hirveästi katso laulukilpailuja, hän näpäytti. Hän on kärsivällinen surkean viittomakieleni suhteen ja rajaa minut kauniisti pois tieltä, kun yritän hoitaa asioita hänen puolestaan. Ihmisille tekee hyvää asioida viittomakielisen kanssa, hän sanoo ja ulkoistaa minut autoon odottamaan. Luojan kiitos, hän lopetti autolla ajamisen ajettuaan pahan kolarin ja selvittyään siitä vielä hengissä. Hän suostuu siis kuitenkin joihinkin inhimillisiin rajoitteisiin, vaikka niin monia kuurosokeita näkeekin liikenteessä (vitsi). 

Mitä toivon pikkusiskolleni? Toivon, että elämä kohtelisi häntä yhtä kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti, kuin mitä hän itse edustaa. Toivon hänelle rakkautta, hyvää puolisoa, joka kohtelisi häntä kuin sitä kallisarvoista aarretta ja kaunista kukkaa, mikä hän on. Toivon, että hänen unelmansa omasta perheestä toteutuu, niin kuin on toteutunut minullekin. Toivon, että hän pysyy vahvana ja lujana, eikä muserru kiireen, väsymyksen, vaatimusten tai vastoinkäymisten alle. Että hän säilyttää herkkyytensä, sitkeytensä, toivonsa. Että hän on onnellinen. 

Onnellista 30-vuotissyntymäpäivää rakas pikkusisko.

Muutoksia

Kuten Hopeahapsi sanoikin, näitä päiviä varmaan muistaa sitten myöhemmin haikeana. Sitä kun lapset ovat kotona, haluavat aikaa, tulevat viereen, ovat yhtä aikaa rasittavia ja ihania. Tai kun mies ikävöi, vaikka en ole vinttiä kauempana. Pappa kävi lopulta esittelemässä Naisystävän, joka oli oikein mukava ihminen ja sai papan hymyilemään lähes tauotta. Rakastunut ihminen kyllä säteilee ja kimaltelee. 

Meillä oli veikkauksia etukäteen siitä, millainen Naisystävä on - Leena Hefneristä hippiin ja puumaan sekä Helena Petäistöön. Totuus oli jostain sieltä väliltä, tavallinen, miellyttävä ihminen. Kivointa minusta oli, että mies piti hänestä kovasti ja he halasivat erotessaan. Tilanne olisi voinut mennä muutenkin. Elämäämme tulee uusia ihmisiä, se on jännittävää ja hienoa. Aikanaan myös lasten kautta, sitäkin olemme jo hieman sulatelleet. Elämä muuttuu. Vaikka minä haluaisin vain kupsuttaa kukkapenkkejä ja paeta sitä omaan rauhaani. Onneksi se ei ole mahdollista.

Suloinen pyhäpäivä

Sunnuntaiden merkitys minulle hieman vääristyy näin paaston aikana. Jos normaalisti pyrin sunnuntaisin olemaan jotenkin säädyllinen kristitty ja pyhittämään lepopäivää, nyt olen vain porsasteleva lomalainen paastosta. Nettiaikaa rajattomasti (mitä nyt perhe yrittää tunkea itseään väliin) ja herkkuja heti aamupalalla. Aion paistaa perheelle aamiaiseksi köyhiä ritareita, sitten teemme kookossuklaakeksejä ja iltapäiväkahville (pappa tulee naisystävänsä kanssa käymään, kääk) on varattu vadelma-juustokakku. 

 Paastonaika on minusta ihanaa, voin paremmin kun saan olla vapaasti ja irti omista koukuttavista asioistani. Työteho on tuplaantunut, kun en joka välissä käy kurkkimassa blogikavereita tai facebook-kuulumisia. Mutta on nämä sunnuntaitkin aika kivoja. 
 

Kevätkevätkevät

Tämä aurinko tekee vaan niin hyvää sielulle. Ja kompostille. Siellä on 30 astetta plussaa ja täysi pöhinä päällä. 

Pihalta on pari kohtaa jo ihan paljaana, vaikka lunta onkin vielä aivan liikaa. Lupaa jo kuitenkin kevättä. Minä, joka olen talven ja oman stressaamiseni kurittama, yritän nyt tsempata itseni eteen. Ruokakaupasta muut saivat karkkia ja minä sattuneesta syystä lehden. Mietin Lantlivejä ja muita kotilehtiä, ja päädyinkin omien tapojeni vastaisesti ihan hömppä-ulkonäkö-naistenlehteen. On tullut aika.

Daydreamer

Neljän viikon kuluttua, jos Luoja suo ja eletään, olen Kiinassa. On iltapäivä, astelen Pekingin keskustan katuja uusien sädehtivien kynsieni kanssa Starbucksin lattemuki kädessä. Se on puhdasta onnea ystävät.

Tsah

Mikä tämä pakkasjuttu oikein on? Mitä täällä nyt sekoillaan? Kevät on jo täydessä tohinassa ja yhtäkkiä aletaan hourailla joidenkin himopakkasten kanssa.

Jätän tästä eriävän mielipiteeni. 

Tuulen viemää

Kyllä meni hermo eilen, ja äsken uudestaan kun vielä varmistin katastrofin tapahtuneen. Tiedättekö sen tunteen, kun on tunnin ajan siirtänyt valokuvia ja kaksi tuntia järjestänyt niitä ifolorin valokuvakirjaan ja puf! Gone. 

Tästä syystä lasten valokuva-albumit jatkavat puutostilaansa alkaen vuodesta 2009. 

Suuret Muutokset

Hymytyttö ehti jo kommentoimaan edellistä ajatustani. Itse henkilökohtaisesti en pidä nopeista liikkeistä, vaikka niitä ajoittain teenkin. Yritän uskoa siihen, että hiljaa hyvä tulee. Edelliset Suuret Muutokset tapahtuivat kuusi vuotta sitten. Silloin vastoin omaa toivettani parisuhde päättyi, vaihdoin työpaikkaa, aloitin opiskelun ja psykoanalyysin. Kuusi vuotta meni pitkälti terapian ehdoilla, se oli henkiinjäämisen edellytys. Terapian päättyessä tuli tilaa uusille mahdollisuuksille, kuten asuin- ja työpaikan vaihdoksille. Naimisiinkin kiirehdimme hyvin hitaasti yli neljän vuoden aikana. Syksyn aikana kieltämättä rytisi muutoksia. Hyviä sellaisia. Mutta ei ihme, että kevään tullen vähän haukotuttaa.

Kevät

Olo on ollut jotenkin rähjäinen pari päivää. Sellaista rönttäpelle- metsänpeikkosarjaa. Tajusin tänään, että sitä taitaa kyllä olla liikkeellä. Kevät tekee sen tasapuolisesti lähes kaikille. Niillekin, jotka eivät ole viimeisen puolen vuoden aikana mullistaneet koko elämäänsä. Kuten vaikkapa vaihtaneet työpaikkaa, muuttaneet kaupungista maalle, remontoineet vanhaa taloa, menneet naimisiin ja aloittaneet maisteriopintoja.

Luentoilta

Pieni koneeni on viritetty madonreiän kautta oikealle taajuudelle toiselle puolelle Suomea ja istun vintissä sängyllä. Ulkona on jotenkin hehkuva maaliskuinen päivä, peltojen yllä leijuu usva. Ikkunassa näkyy pieniä kissan tahmatassun ja –kuonon jälkiä. Siunattu kevät!