Kauneutta

Koska olen Täydellinen Lohikäärme-Vaimo, ilahdutin miestäni kauniilla ja herkullisella hedelmäsalaatilla iltapalaksi. Itse iloitsen uusista vaaleanpunaisista häälahja-kulhoista, jotka rakas, taitava ystäväni Lempi on tehnyt. Yksi kappale vaaleanpunaista kulhoa poseeraa tässä Lempin keramiikkapajasta tulleiden muiden kaunottarien kanssa. Erityisesti nuo pienet valkoiset, erikokoiset kulhot ovat olleet aarteitani, en tiedä maailmassa niitä kauniimpia astioita. Mutta kyllä prinsessakruunuinen sipulipurkkinikin minua on aina puhutellut. Minusta on mahtavaa elää elämääni näiden ihmisten kanssa, jotka ovat luovia ja taitavia, laittavat itsensä likoon ja tekevät kauneutta käsillään.

Tänään satoi lunta

Lumisateella mielessäni putoilevat aina nämä sanat, väsyneissä iltapäivissä, kun kaipaan ja olen koti-ikävissäni. Nämä sanat ovat olleet minussa aina, mutta vasta nyt olen tullut kotiin.

"Vielä on taloja joissa on matala katto,
ikkunasyvennyksiä lasten kiivetä
ja kyyryssä, leuka polviin painettuna
katsella märkää lunta joka rauhassa
putoilee hämärille, ahtaille pihamaille.
Vielä on huoneita, jotka kertovat elämästä,
kaapeista täynnä puhdasta perittyä pellavaa.
On hiljaisia keittiöitä joissa joku istuu
lukemassa, kirja tuettuna leipää vasten.
Valolla on valkoisen ikkunaverhon ääni. 
Suljet silmäsi, näet
että odottaa aamu, viipymätön vaikka,
ja että sen lämpö sekoittuu lämpöön sisällä täällä
ja että jokainen lumihiutale putoaa
merkkinä kotiintulosta."

Bo Carpelan

Kanelin ja Pullan oma laulu

On taas kissalaulun aika, en ole laulanut tätä aikoihin. Minä rakastan noita kahta. Pullaa, tuota tiikerin jälkeläistä, joka on leijonan kokoinen ja jolla on silkkisen kiltti mieli. Rakastan sen pientä sydäntä ja kiitollista kehräystä, rakastan sen suuria silmiä ja korkeaa, kujertavaa ääntä. Pieni musta kaunotar, prinsessakissa Kaneli  on vienyt minun sydämeni. Se kävelee kuin miniatyyrikuningatar, omistaen koko maailman. Kesken kävelyn se heittäytyy venyttelyyn, kuin olisi juuri keksinyt kissapilateksen. Se nuolee minun hiuksiani, kehräten, kuin olisin sen kissaemo. Puhun niille pehmoisia, hellittelen, nimittelen niitä kauniisti. Tiikerikissa, silkkitassu, unikissa, rakas kissa. Kanelin kauneus särkee minun sydämeni, Pullan rakkaus taas tekee sen saman. Miten pieneen kurjaan kissansieluun on annettu niin valtavasti rakkautta? Ne tassuttelevat yli minun sydämeni, molemmat yhä uudestaan. Pienillä, pehmeillä tassuillaan ne ovat merkinneet minut.

Katastrofi-olosuhteissa

Olimme viime viikolla pakomatkalla myrskyn alta. Ja vähän häämatkalla samalla. Meillä ei ollut 60 tuntiin sähköä tapaninpäivän myrskyn seurauksena. Ellemme suunnitellusti olisi olleet tulossa kaupunkiin kuhertelemaan hotelliin, mitä ihmettä olisimme tehneet ilman sähköä ja sen seurauksena ilman lämpöä, valoa ja vettä? Meillä on kaivo, jonka pumppu toimii sähköllä. Huomasimme myös, että meillä on heikot valmiudet katastrofitilanteisiin. Meiltä puuttuu Oikea Ruokavarasto, jossa puuhyllyillä on myös Tarvikkeita Hätätilanteisiin, kuten: taskulamppuja, paristoja, otsalamppuja, tulitikkuja, kynttilöitä, täysiä vesikanistereita, köyttä, hätäraketteja, sardiineja, trangia ja polttoainetta, pussimuonaa, kuivalihaa, ravitsevia täysjyväkeksejä, suklaapatukoita ja inkivääriolutta. Tämä taitaa kyllä kuulostaa enemmän Viisikko-kirjojen retkieväiltä, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Uus-maalaisina, siis vailla aikuisena elettyä maalaiskokemusta ja –taitoja, joihin kuuluu- luontevana kuin hengittäminen- traktorilla toimivan agregaatin käyttäminen, puiden kaataminen ja raivaus, kattopeltien kunnon tarkistaminen kuin ohimennen, räystäiden ja viemäriputkien huolto, ja muut toimenpiteet, joihin liittyy paineilmalla toimivia koneita ja/tai isoja, painavia työkaluja. Sähköjen mentyä me olemme hölmöjä ja lohdutamme toisiamme, että ei tietokoneella ollessa välttämättä tarvitse valoa. Juu, ei sytytä, ei valon hiventäkään. Loppuviikoksi on luvattu toinen kova myrsky. Me nokkelina pidämme kannettavan tietokoneen akun täynnä, ikään kuin nettiyhteys siinä toimisi ilman wlania.

Tärkeät sanat

Sain kaksi mahtavaa joululahjaa. Aattoiltana yksin pihasauna ja sen jälkeen tähtitaivas, huikaisevan kirkas taivas. Jouluyö, juhlayö! Joulupäivän aamuna heräsin vintistä auringon kimaltaessa puutarhaan. Maisema oli jääkiteinen, huurtunut, lumettomanakin valkoinen. Piharakennukset, pellot, puutarha, kaikki se kaunis mitä niin harvoin näen. Olen liikaa pois, olen aina pois, kun on hetken valo. tgyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy Kaneli tassutti yli näppäimistön. Haluaisin vain olla vintissä ja kirjoittaa, katsoa yli puutarhan.

Sain lahjaksi myös kirjoja ja lampaannahkaiset tossut. Tossuttelen niillä jalat ja sydän lämpiminä. Kirjoja säästelen, erityisesti Bo Carpelania. Luen vain kallisarvoisen sivun kerrallaan, hän pudottelee sanoja niin harkiten. Nämä ovat viimeiset uudet sanat, enkä saa niitä enää enempää. Bo Carpelan on ollut minun elämässäni niin kauan kuin kirjaimilla ja sanoilla on ollut merkitystä. Olen lukenut jo lapsena yötä valaisevista pöllöistä ja kuusta, joka lentää pimeydessä mustin siivin ja sisäpihoille laskeutuvista lumihiutaleista. Minun mottoni läpi vuosien on ollut ”Huomenna, huomenna on rannikko jyrkkä ja tuntematon”. Kulkea toisen ihmisen sanat sydämessään tuntematta ihmistä, se on mahdollista. Se on totta ja merkityksellistä, siksi myös minä kirjoitan.

Dragon Ladyn aikakausi

Me olemme olleet tänään naimisissa lähes viikon. Siihen on mahtunut ilon kyyneleitä, haikeutta, naurua, iloa, jäähyväisiä, juhlaa ystävien ja läheisten kanssa, shamppanjaa ja ilotulitusta, pari arkisempaa työpäivääkin. Päällimmäisenä kaikesta kiitollisuus tästä hyvästä ja rakkauden täyttämästä elämästä ja siitä, että me olemme saaneet löytää toisemme ja saamme jatkaa matkaa yhdessä tästä eteenpäin aviopuolisoina. Se on iso juttu, isompi kuin uskalsin ajatella. Mutta se tuntuu hyvältä ja oikealta. Tänään on vuoden ensimmäinen päivä. Me olemme siis jo toista vuotta naimisissa; hyvässä seurassa aika rientää.

Vaimona oleminen. Se on minusta aika mahtavaa ja tällä kertaa aion olla siinä julmetun hyvä. Aion välttää kaikki aiemmin tekemäni vaimo-virheet. Joskus olen kuullut pohdintaa siitä, kuinka naimisiin on vaikea päästä. Minusta sinne pääsee tosi helposti, menee vain kihloihin ja puolen vuoden kuluttua sanoo tahdon ja sitten onkin jo naimisissa. Naimisissa on vain hitsin hankala pysyä. Kuten Pupu Tupuna sanoo ”onko naimisiin pitkä matka ja ollaanko siellä yötäkin?” Ei ihme, että minulla on ollut hankalaa tuossa vaimona elämisessä, sillä Pupu Tupuna on opettanut minut lukemaan viisivuotiaana ja se on varmasti jättänyt minuun jälkensä.

Mutta ne vaimovirheet. Tällä kertaa en aio: 1.) lihoa 2.) näyttää mursulta (liittyy vähän kohtaan 1.) 3.) lopettaa oman miehen palvomista enkä 4.) aloittaa muihin miehiin ihastumista. Näillä virheiden välttämisellä onnistun vaimona taatusti. Aion siis: 1.) laihtua entisestään, sillä pääsin aika hyvään alkuun joulukuussa laihduttaessani häitä varten mahtuakseni Ilona Pellin silkkipukuuni. 2.) Aion myös meikata, värjätä hiuksia, laitattaa kynsiä ja ajaa säärikarvani. (Kaikki tämä myös mahdollistaakseni kohdat 3. ja 4. ihailun boostatessa minua oman aviomiehen taholta.) Vaimoainestahan minä sinänsä olen, siitä ei ole kaiketi epäilystäkään. Tykkään omasta miehestäni kuin höperö, vaikka hän on kalju, ylipainoinen ja turkulainen insinööri. Kokkaan, siivoan, teen asunnosta kodin ja rakastan hänen lapsiaan, olen tarvittaessa porno ja yleensä tosi kiltti. Nuo kohdat 3. ja 4. ovat yleensä olleet ne kriittiset pisteet, mutta kohta jo lähes viiden vuoden uskollisuuden jälkeen olen aika luottavainen tähän hommaan. Tämä myös vinkiksi muille, jos ette tienneet, mikä näissä vaimobisneksissä on hankalaa. Aion tulla maailman parhaaksi vaimoksi, saada siitä mitalin presidentiltä tai vähintäänkin mukin. Kerroin miehelle, että aion tehdä hänestä todella ylpeän siitä, että juuri minä olen hänen vaimonsa. Hän kysyi kuivasti: Aijaa. Vaatiko se sitten minulta jotain vastatoimenpiteitä?

No ei kai. Mutta minä aion olla supervaimo. Sellainen ihana, mukava, fiksu, älykäs ja sydämellinen. Ja sillä tavalla yllätyksellinen, että on joskus vaikka mekko päällä julkisella paikalla ilman pikkuhousuja, mutta seksikkäällä tavalla, eikä niin, että hihittää kolme viikkoa etukäteen asiaa ja koko illan, niin ettei siinä enää lopulta olekaan mitään yllätystä, ja se onkin enemmän hauskaa kuin seksikästä. Avovaimona olen saattanut tehdä tuollaisenkin virheen, mutta se on taaksejäänyttä aikaa. On tullut Täydellisen Vaimon aika. Kiinalaisessa kalenterissa alkaa muutaman viikon kuluttua Lohikäärmeen vuosi, which is good. Minun kalenterissani on alkanut Dragon Ladyn aikakausi.

Sretna Nova Godina!

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Koko elämäni muuttui viime vuoden aikana ja kerroin siitä kaikesta teille Fredrika Johnsonin uusperhe-elämän sivuilla.

Tämä vuosi tuo toivottavasti vähemmän muutoksia ja enemmän tasaista arkea, lue: onnea. Omat haaveeni liittyvät asettumiseen ja juurtumiseen vielä syvemmin Villa Almaan ja sen maaperälle. Perheellemme toivon yhdessä kasvamista, hyvää oloa, terveyttä ja iloa. Henkilökohtaisesti toivon pysyväni terveenä ja voimia työhön, opiskeluun ja kirjoittamiseen, ne kaikki kulkevat vähän käsi kädessä. Täysipäiväinen työ yhdistettynä täysipäiväiseen opiskeluun on haastava yhtälö, varsinkin kun eniten haluaisin vain kirjoittaa. Ensi syksynä aion keskittyä kuitenkin pelkästään opiskeluun kolmen kuukauden ajan ja nauttia siitä kaikesta täysin sydämin. Se tuntuu tämän juuri alkaneen vuoden hienoimmalta lahjalta.  Mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, löytyy jokaisesta päivästä jotain kaunista ja hyvää, kun vain muistaa pitää silmänsä ja korvansa auki. Muistaa hengittää, rukoilla, harrastaa harmoniaa, nukkua riittävästi ja juoda vain hyvää kahvia. Ja kiittää, kiittää jokaisesta uudesta ihmeellisestä päivästä.