Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

lauantai 28. huhtikuuta 2012

10 hyvää mielen syytä

Katja Ilon vuosi-blogista laittoi kivan haasteen, lista 10 hyvän mielen tekevästä asiasta. Kiitos! Rakastan listoja, siinä heti yksi asia mikä tekee minut onnelliseksi. 

Luettelen näitä asioita siinä järjestyksessä, kun tulevat mieleen. Se ei taida olla kuitenkaan mikään arvo-järjestys.

1. Piha. Pihalla touhuaminen, multa, kukat, kasvit, kivet, nurmikko, lintujen äänet, tuoksut, aurinko...Pihalla tunnen olevani kaikkein eniten minä ja totta. Ja niin onnellinen, että sydämeni välillä pakahtuu. 

2. Koti. Kotona on hyvä olla. Vanhan talon äänet, tulen naksahtelu hellassa, perheen äänet. Myös rakkaus on koti, parisuhde. Tuo miehenrontti jaksaa ilahduttaa minua joka päivä. Se tunne, kun istun kotimme portailla jalat maassa ja tiedän kuuluvani juuri tähän.

3. Perhe. Olen saanut ihanan perheen, joka pääasiassa tekee minulle hyvän mielen. Välillä myös jotain ihan muuta, mutta sitä ei kysytty tässä listassa. Ilahdun lasten kasvamisesta, siitä kun he innostuvat asioista, yhteisestä naurusta ja hassuista jutuista. Myös jaetuista suruista ja yhteisestä elämästä. 

4. Ystävät. Jatkuva ilon, onnen ja kiitollisuuden aihe. Korvaamatonta. 

5. Autolla ajaminen. Rakas pieni oma auto, jossa on tehokas moottori, nahkapenkit ja lasi katossa. Se suorastaan puree tietä ja on mutkissa lähes yhtä kiva kuin moottoripyöräni aikoinaan. Olin välillä 5 vuotta, 4 kuukautta ja 13 päivää ilman autoa, joten oma auto tekee minut edelleen joka päivä valtavan iloiseksi. 

6. Kissat. Ne ilahduttavat joka päivä, viimeistään silloin, kun käpertyvät polvitaipeeseeni illalla nukkumaan. Ärsyttävät, pöhköt, ihanat katinkuvatukset. 

7. Hyvä kahvi. Se tekee minut joskus ihan käsittämättömän onnelliseksi. 


8. Pihasauna, sen lämmittäminen, tuoksu, pehmeät löylyt. 


9. Tähdet. 


10. Ruoka, syöminen, yhteiset ateriat ja juhlat. Elämän suurimpia iloja kaikki nämä yhdessä; ystävät yhdessä, ihania herkkuja. Ruoan täydellinen kauneus ja pyhyys, onnistumisen hetket kun opettelee jotain uutta. Se tunne, kun on kädet taikinassa. Tuoksut joita tulvii uunista, kun leipoo. Chilin ja valkosipulin riemut. Raparperipiirakka ja vaniljajäätelö. Basilika. Puhdasta onnea. 


Haaste täytyy jakaa eteenpäin, joten pyydän Mirkaa, Sissiä, Pinkkiä, JOnnaa ja Dorista kertomaan omat kymmenen hyvän mielen asiaansa. Ja kuka tahansa voi poimia mukaansa, jos tästä ilahtuu :)

 

7 kommenttia:

tubbs kirjoitti...

En voi väittää ettenkö olisi eteenpäinlistasta Vähän Pettynyt!

Doris kirjoitti...

Hah,
vastasin haasteeseen jo!
Tämä oli hauskaa ja sai hyvälle mielelle.
Halaus sinne!!

Fredrika Johnson kirjoitti...

Tubbsukkani; mä kyllä meinasin ilahduttaa suakin tällä. Haluaisitko sä vastata tähän haasteeseen? Blogistanian sääntöjen mukaan sä voit poimia sen ihan tästä noin vaan mukaan. Mutta mä voin myös vielä lisätä. Ai niin, Tubbs, sinut on haastettu mukaan myös.

Doris, jee, listat on ihania! Tulen lukemaan!

Katja Sonninen kirjoitti...

Kiitos että vastasit haasteeseem :) Listasi on ilahduttava. Etenkään kohtaa "tähdet" en ollut putkään aikaan tajunnut itse ajatella. Kiitos sen muistutuksesta :) Tähtiä tuijotellessa ymmärtää jotenkin olevansa osa suurta kokonaisuutta ja se tuntuu hyvältä.

Fredrika Johnson kirjoitti...

Kiitos Katja! Meille tähdet on olleet taas valtava löytö 20 kaupungissa asutun vuoden jälkeen. Pimeän keskellä ne ovat käsittämättömän kirkkaita!Niitä voisi katsella loputtomiin.

JOnna kirjoitti...

Kiitos F! Vastattu. Olipas tervehdyttävää miettiä mistä oikeasti tulee hyvä mieli! :D

Taru kirjoitti...

Ihania juttuja! Minä komppaan melkein kaikkien kohdalla. (Paitsi kissojen, olen niille allerginen.)

Kiitos hyvästä mielestä!