Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Laiska, paksu ja onnellinen

Laiska minä. Olin lakikoulutuksessa päivän ja sen jälkeen menin mamman luokse siivoamaan. Sen jälkeen kävin silmäilemässä Skanssin kevätkenkätarjontaa, päätyen kuitenkin vielä odottamaan Täydellistä Kenkäparia. Huomenna olen kaupungilla työasioissa ja ajattelin samalla tarkistaa Hullujen Päivien kenkätilanteen. Kotiin tultuani olen pääasiassa koomaillut sohvalla. Tämä on mukavaa. En aio tuntea syyllisyyttä mistään, en tekemättömästä tai turhuudesta. Olen ja hengitän, ja se riittää. 

Tänään työkaverin kanssa päätimme aloittaa haasteen "Lisää tilaa kahvihuoneeseen". Haastamme kaltaisemme paksut työtoverit laihdutusprojektiin, joka kestää juhannukseen saakka. Tavoite on pudottaa 10% painostaan, ja tavoitteensa saavuttaneet jakavat osallistumismaksupotin. Rahat saa käyttää ainoastaan hemmotteluhoitoihin. Osallistumisen ehtona on todellinen, vähintään 10% ylipaino, kuivan kesän oravat tai syömishäiriöiset eivät saa osallistua. Paksuille ehdottelemme suoraan liittymistä. Jotenkin luulen, ettei minua tänäkään vuonna äänestetä kaikkein kivoimmaksi työkaveriksi. 

4 kommenttia:

Sissi kirjoitti...

Kivoin tai ei, ihana olet joka tapauksessa. :D Tekis mieli kauko-osallistua, mutta taitaa nää kilot istua sen verran tiukassa tällä hetkelläettä pitää jättää myöhemmäksi (tekosyitä riittää vaikka kiloja jäi kymmenen).

Sissi laiskana taas

JOnna kirjoitti...

Eih! Tää on ihan paras kampanja pitkään aikaan! "Lisää tilaa kahvihuoneeseen" :D Mä voisin haastaa samaan mun työkaverit, mutta ajatuksena, pienentäkäämme egojamme ;D Hih! (Miehille kun ei sovi ehdotella painonpudotuksia...)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tämä "seitsemää lihavaa vuotta edustava lehmä" ihmettelee, että mistä siekin laihdutat? Kun et ole paksu, lihava etkä paksuhkokaan : ) Henkinen kevennys?

Lempi

Fredrika Johnson kirjoitti...

Kiitos tsemppaavista kommenteista ihanaiset! Lempille jo vastailinkin :)