Kadonneet sanat - missing words

Viime viikkoisella hautajaisreissulla nappasin tuon kuvan aurinkoisesta syntymäkaupungista. Huomenna taas nokka kohti pohjoista. Veli soitti aamulla ikäviä uutisia, isä on saanut jonkinlaisen kohtauksen eikä pysty puhumaan. Hänet vietiin sairaalaan kaupunkiin. Koko päivän päivystin kotona ja pohdin, lähdenkö, odotanko. Isän tilanne tasaantui, illalla löytyi jo muutama sanakin. Olin niin itkuinen, ettei mies päästänyt minua ajamaan. Junalla lähtö tuntui ylivoimaiselta. Huomenna hyppään junaan ja mies tulee autolla loppuviikosta perästä.

8 vuotta ja 15 päivää sitten elimme vastaavanlaisissa tunnelmissa. Isä sai merellä pahan sydäninfarktin ja täpärästi selvisi siitä, kiitos ensiaputaitoisen lampuri-kaverinsa ja pelastushelikopteri Sepen. Nyt infarkti oli aivoissa, pienempi ilmeisesti. Se on vienyt mennessään sanat, mutta isän liikuntakyky ja ajatus toimivat. Minusta taas on tuntunut tänään, ettei ole sanoja eikä ajatusta. On vain rukous ja sekin välillä sanaton. Menettämisen pelon keskellä on lohduttanut ajatus; isän ja minun välillä kaikki on jo sanottu. Olemme olleet totta toisillemme ja toinen toistemme rakkauteen olemme aina voineet luottaa. Nyt odotan vain, että saan puristaa häntä kädestä.

Last week I took that photo, after the funeral up north. Tomorrow I have to travel back again. My brother called today and he had some bad news; our father had had a stroke and couldn't speak at all. He was taken to hospital at town. The whole day I've been struggling bethween leaving and waiting. My husband didn't let me drive 500 km after crying my eyes off. Tomorrow I'll take the train and he will follow me later this week.

8 years and 15 days ago I had this same feeling. My father had a serious heart attack at the sea and he survived it only by help of a very skillful sheep-farmer collegue and a rescue helicopter. Now the stroke hit his brain, in the speach area. He lost his words and that's how I feel too. I've had only prayers, sometimes speechless. What gives me comfort is to know, that we have already said it all. We have been true to each other and we know each other. I have always been able to trust my fathers' love and he knows I will always love him. Now I'm only waiting for to hold his hand again.