Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

lauantai 31. elokuuta 2013

Ihana elokuu


Kuvassa kissajengin kuopukset, jotka ovat kärvistelleet sisällä eilisestä saakka. Myös kuningas Cisse on joutunut tyytymään sisäkissan elämään. Syynä siihen on rallin erikoiskoe, jota ajetaan parhaillaan kotitiellämme. Olemme seuranneet sitä pimeässä jo monta tuntia, olen ollut ihan tohkeissani! Nyt täytyi tulla sisälle, kun vilu ja väsymys voitti nuorimmaisen.

Huomenna on lisäksi venetsialaiset, joita ei osata viettää näillä syrjäisillä rannikkoseuduilla. Raketteja en sentään ammu, mutta aion laittaa hyvän kiinalaisen menun ja sytytellä puutarhan täyteen lyhtyjä ja ulkotulia. Omenapiirakkaa jälkkäriksi.

Elokuu pimeine iltoineen ja tähtitaivaineen. Suosikkini.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ikaalisissa vietettiin myös kesäkauden päättäjäisiä.Oli hyvää ruokaa , kynttilöitä,ilotulitus ja ennenkaikkia hyviä ystäviä.Istuimme ulkona huopien alla ja ihailimme tähtitaivasta .Yksi tähdenlentokin nähtiin.Sanotaan, että nauru pidentää ikää....kyllä tuli monta vuotta siis lisää, kyllä meillä oli niin hauskaa. Vaunuissa paloi valot ja lyhdyt ulkona. Kyllä oli todella kaunista.Lapset kulki taskulamppujen kanssa ja heistä oli tosi jännittävää, kun muuten oli niin pimeää ja pelottavaa.Luulen, että Mirolle jäi illasta ihana muisto, oli se niin mahtava kokemus pienelle pojalle .

Fredrika Johnson kirjoitti...

Jotenkin se pimeä, lämmin ilta on jotenkin niin jännittävä, jää kyllä lapsen mieleen. Omasta lapsuudesta muistaa miten hienoa oli venetsialaisena, siksi vieläkin tekee mieli sitä viettää. Halaus!