Keittiötä osa 218

No niin. Ja juuri kuin sanoin, että himmataan, niin viimeinen keittiötäti antoi huippuhyvän tarjouksen. 4900e runkoineen, nippeleineen, laatikoineen ja asennuksineen kaikkineen. Tämä on säästävä keittiöremontti, eli ne käytetään nykyrungoista mitä voidaan ja loput tehdään uusiksi. Siitä puuttuisi vielä koneet, himoitsemani kivitasot ja tiskiallas (ei löytynyt mieleistä). Ja tietysti pintaremontti, tarkoittaa seinät ja lattiat ja remonttimies. Koko budjetti pyörisi kuitenkin lähempänä 10 000 euroa kuin 15 000, mikä on iloinen asia. 

Mikäli kiinnostuitte, niin kyseessä on haapajärveläinen (on etu olla pohjois-pohjanmaalta) keittiöfirma Elega. Ainakin tähän asti voin suositella lämpimästi. 

Ikeassa

Olin tänään siis työn jälkeen-treffeillä ikeassa mukavan työkaverin kanssa. Se oli kertakaikkiaan, mukavaa. Tunsin oloni melkein normaaliksi, ikäänkuin olisin kotona ja menisin ystävän kanssa töiden jälkeen Espoon ikeaan. Minun ystävistäni hänet erottaa vain siitä, ettei hän ilmeisesti syö mitään. En ymmärrä kuinka voi mennä ikeaan, eikä halua syödä, siis mitään? Minun ystäväni ovat hyviä syömään ja juomaan kahvia ja teetä. He ovat aina valmiita siihen. Se on vain yksi piirre mitä heissä rakastan. 

Tänään oli kuitenkin kiva päivä, tunsin oloni melkein normaaliksi. Ehkä minun on vain sopeuduttava tänne ja tutustuttava ihmisiin, oltava ystävällisempi. Ehkä minun on lakattava leikkimästä, että asun Espoon lähiössä nimeltä Varsinais-Suomi ja josta on vain hieman Kauklahtea pitempi matka Helsinkiin.

Urakka seisoo

Eilen avasin keskustelun keittiöremontin aikataulusta. Kerroin oman opintotilanteeni ja nämä kurssit, mitä juurikin on työn alla. Haluaisin saada ne johonkin malliin ennen Kiinaan lähtöä. (Koska Kiinasta paluun jälkeen alkaa pihatyöt.) Meillä ei oikeastaan ole mitään kiirettä keittiön valmistumisen kanssa, siis mitään erityistä mihin mennessä remontin pitäisi olla valmis. Jos suostumme kestämään keskeneräisyyttä hieman kauemmin, voisimme valmistautua siihen paremmin ja todennäköisesti säästäisimme rahaakin. Lisäksi ehtiäkseni tehdä ylitöinä kaikki vapaat sisään ennen matkaa, minun pitäisi tehdä päivittäin tunti ja 22 minuuttia ylitöitä. Joka päivä. 

Olin tosi iloinen, kun mies ymmärsi yskän. Meidän keittiöremonttimme siis viivästyy hieman. Aion palata Sallyn keittiöremonttiohjeiden pariin ja suunnitella tämän kunnolla. Silloinhan se on jo kuin puoliksi tehty, vai mitä?

Kotikiinalainen keittiö

Olen löytänyt elämääni Rainbown wok-pakastevihannekset. Heillä on ihan loistosekoitus pitkiä suikaleita, jotka mainiosti välttävät kotitekoiseen kiinalaiseen ruokaan. Kunhan aidot mausteet ja perusraaka-aineiden pyhä kolminaisuus chili-inkivääri-valkosipuli on kohdillaan, valmiit vihannekset menevät täydestä kuin väärä raha. Rainbow säästää ihan valtavasti paloitteluaikaani, ja saan laitettua ihan hetkessä kiinalaista, arki-iltana. Huippua.

Ruoka-leikki

Tänään on miehen kanssa alkanut mitä ekana syödään Kiinassa-leikki. Mihin ravintolaan mennään, mitä ruokia tilataan. Pitäisikö maistaa jotain uutta ja syödäänkö jotain länkkäri-ruokaa myös? Minä äänestän Burger Kingiä. (Rakastan Burger Kingiä, ja jopa Roomassa olen käynyt siellä monta kertaa. Se on ehkä pyhäinhäväistys.) Mies oli itseäänkin hauskempi tänään ja lupasi, että ainakin kerran voidaan käydä Starbucksissa. Hah. Siis kerran päivässä, varmaan sitä hän tarkoitti.

Kohti alkavaa viikkoa

Ihana aurinkoinen päivä kallistui talviseen iltaan. Sauna on päällä ja aion vielä hetken surffailla, lueskella ja olla. Tankkaan alkavaa viikkoa varten. Ajattelin myös siirtää kamerasta noin 1500 valokuvaa tietokoneelle ja aloittaa hitaan projektin kohti niiden muokkaamista valokuvakirjoiksi. Tai ehkä vasta huomenna.

Kohti uutta viikkoa ystävät!

Uusi Torre

Kävimme miehen kanssa kaupungissa syömässä. Vanha turkulainen ravintola Torre on avattu uudelleen vuoden vaihteessa ja sijaitsee nyt Linnankadun ja Kristiinankadun kulmassa. Ruoka oli ihan ok, mutta päivän kruunasi jälkiruokapöytä. Minä rakastan mitä tahansa lounasta, mihin kuuluu jälkiruokapöytä.

Huisketta ja hulinaa

Ystävät Espoosta kävivät, olipa ihana nähdä! Heidän lapsensa olivat kasvaneet viime näkemän taaperovaiheesta mutta edelleen ihanasti täynnä touhua ja tohinaa, hauskoja muksuja. Kun itsellä on vain osa-aikalapsia ja nekin jo 17- ja 10-vuotiaat, ei muista sitä arkisen hulinan määrää pienten lasten kanssa. En voi tosin väittää minulla siitä suurta kokemusta olevan muutenkaan. Huomasin taas, että meillä on normaalisti tosi hiljainen talo. Olemme jo kuin kaksi vanhaa ihmistä täällä hissuttelemassa tossuissamme. Kissat jaksavat hieman riehua, mutta siinä kaikki. Aika piristävää siis tällaiset vieraat, ja muutenkin. Vanha ystävyys on helppoa ja mutkatonta. Ihana nähdä ja kuulla, miten elämä etenee, tulee suruja ja menetyksiä, mutta samalla niin moni unelmakin on toteutunut.

Lukutoukka

Illalla menin reteänä vinttiin, iloittuani ensin boksilta sielunkumppanini Leena Hefner o.s. Herppeenluoman voitosta boksilta. Päätin, että minä aloitan sen lukemisen nyt enkä gradun jälkeen, nyt lähtee hömppäkirja auki. Otin kirjastosta jossain mielenhäiriössä lainaamani Pat Conroyn kirjan, en edes muista kirjan nimeä. Joitakin tunteja myöhemmin mies tuli perässä ja herätti minut nukkumasta sivun numero kaksi päältä. Tällä vauhdilla ei ainakaan joululahjakirjapino vielä hetkeen ole valmis.

Suununtai

On sunnuntai, paastoviikkojen paras päivä. Teologiaani voi nyt perustellusti ihmetellä, mutta minulle nuorena ystäväni pastori-isä opetti, että sunnuntaisin ei paastota. Sunnuntai on kuulemma ylösnousemuksen muisto- ja juhlapäivä, ja silloin ei seurakunta paastoa. Tätä teologiaa olen ilolla vuodet noudattanut ja siispä tänäänkin olen lomalla paastostani. Aion siis lorvehtia kaikissa blogeissa lukemassa kuulumiset ja käydä kirjoittamassa tänne joka ainoan väsyneen mieleni liikahduksen. Sorry, folks.

Höpönpöpön

Tänään opiskelukavereiden kanssa ollaan mässäilty sitten kun opiskelijaelämä päättyy, niin mitä kaikkea teenkään-pohdinnalla. Sellainen laihdutuskuuripuhe, mitä kaikkea syönkään kun olen taas laiha. Itse kovaan ääneen mainostan lukevani kirjoja, sellaista dekkari-hömppää ja muuta ihanaa. Höpönpöpön. Aion raataa itseni tainnoksiin pihahommissa. Aion kirjoittaa kirjoja, aion jatkaa opintoja, taidan alkaa tehdä enemmän töitä. Rakastan laiskuutta, mutta pieninä annoksina ja teoriassa. Jos makaan vain sohvalla pitempään kuin kaksi iltaa, tunnen elämäni valuvan hukkaan ja lamaannun. Nautin opiskelusta, oppimisesta, itseni haastamisesta. Hullu.

Pieni askel maailmalle, mutta suuri askel minulle

Olen viihtynyt hyvin töissäni. Olen kuitenkin rajannut aika vahvasti yksityiselämän sen ulkopuolelle, enkä halua nähdä työkavereita työn ulkopuolella. Aiemmin aikuisiässä läheisimmät ystävyyssuhteeni ovat kuitenkin alkaneet työtoveruudesta. Nyt olen vain jotenkin kokenut, että minulla on riittävästi ystäviä, joita en heitäkään ehdi tavata tarpeeksi. Yhden työtoverin kanssa tapasimme pariskuntina, he kävivät meillä kylässä syksyllä. Hänen miehensä oli kuitenkin niin pönttö, että myös oma suhteeni kivaan työkaveriin teki pienen mahalaskun. Työyhteisöni kollegat tapaavat toisiaan tosi paljon, käyvät työpäivien jälkeen yhdessä syömässä ja hengaavat yhdessä. Voitte ihan pikaisesti veikata minkä verran minulla riittää intoa osallistua niihin kohtaamisiin. Minähän katselen niitä tyyppejä jo kaiket päivät?! Mutta nyt olen tehnyt suuren askeleen tässä asiassa.

Eräs tosi kiva työkaveri on samassa vaiheessa keittiöprojektissaan kuin minäkin. Sovimme maanantaille treffit ikeaan keittiöosastolle, ihan huippua! Minä jopa ehdotin asiaa, olen ylpeä siitä. Pieni sosiaalisuuden häivähdys! Olen inhimillinen, en robotti! Tämä todistaa sen.

Sitä paitsi

Huomenna on 2-kk hääpäivämme. Taidan viedä miehelle aamiaisen sänkyyn ja hän puolestaan voi viedä minut ulos syömään.

Hoh hoijaa

Hoh tämän suvun kanssa. Erehdyin eilen poikkeamaan keskelle veljen perheen aviokriisiä. Äiti taas oksenteli tänään aamuviidestä ja teki siitä Valtavan Numeron. Vaikka hän on ammattisairastaja, keneltäkään ei jää huomaamatta, että hänellä on jotain vaivoja. Kovaääniset voi voi-huudot, tuskainen voihkiminen ja muu dramaattinen toiminta ei jätä asiaa epäselväksi kenellekään. Olen pahoillani, että hän on kipeä. Olen vain tottunut siihen, että kun on kipeä, yritetään jotenkin kärsiä omassa nahoissa ilman suurta huutoa ja melskettä. Tai tietysti miehelle marisee, mutta noin julkisesti. Äidin sisko oli yrittänyt soittaa tänään, ja koska yleensä kyseessä on päihtynyt avautuminen, en soittanut takaisin. Kävin keskustelua omantunnon kanssa, onko syytä kuitenkin kokeilla ja jos he ovat kunnossa, kutsua huomenna käymään, sitä asia ehkä koski. Mutta ei, ei pysty. Olen valmiiksi tukka täynnä tätä sukua ja hyväntekeväisyyskiintiö on nyt käytetty tältä viikonlopulta. Kaksi päivää matkustamista ja luentoja, takana täysi työ- ja opiskeluviikko. Huominen pitäköön sisällään vain kaikkea mukavaa laiskottelua. Kuten tämän: mies oli pikkukaupunkimme kaupalla törmännyt ystäväperheeseemme Espoosta, joilla on lapsensa kummit meidän paikkakunnalla. Mies oli saanut houkuteltua heidät poikkeamaan myös meillä huomenna. Ihanaa! Juuri viikolla ajattelin heitä ja sitä kuinka ikävöin heidän näkemistään. Tätä se tiesi. Etiäinen.

Pientilallista

Mies kävi tänään tekemässä vuokrasopimuksen jatkon pelloista, naapurimme jatkaa siis niiden viljelyä. Niitä on vain 2,6 ha. Kun hoidan kissoja ja hiiriä, hihittelen itsekseni olevani todellinen pientilallinen. Vielä kun saadaan kanala pystyyn ja kanaset sinne asumaan, meillä on kirjaimellisesti pieni maatila. Toistan itseäni, mutta se on minusta ihanaa.

Ainoa huono puoli on, että pitemmät matkat saa jatkossa unohtaa. Jotenkin epäilen, ettei kunnalta löydy lomittajaa hoitamaan meidän pientilamme lomituksia.