Pääsiäisiloa!

Hieman etuajassa olen toivotuksineni mutta hiljainen viikko jää minulle nyt tosi hiljaiseksi. Tällä ihanalla Riitta Kukkasniemen tussipiirroksella kuitenkin toivon teille jokaiselle siunattua, levollista, iloista ja juuri sellaista pääsiäistä, kuin itsellesi ja perheellesi toivot. Mikäli kiinalainen kansantasavalta päästää minut bloggeriin eikä sensuroi vaatimattomia ajatuksiani, kirjoittelen kuulumisia kyllä. Mutta sillä aikaa nauttikaa keväästä ja muistakaa osallistua arvontaan.

Aprillipiloja

Ihana Johanna Omamaamansikka-blogista keksii joka vuosi tosi hauskoja aprillipiloja heidän lapsilleen. Jäädytettyjä muroja, varjättyä maitoa tai vettä yms. hauskoja ideoita, mihin minun aivoni ei kertakaikkiaan riitä. Viime vuonna hänen esimerkkinsä innostamana yritin jekuttaa nuorempaa lasta, mutta olin itse varmaan niin tohkeissani, että hän aamu-unisenakin epäili minua. Olin värjännyt lasin pohjan elintarvikevärillä, jotta maito muuttuisi oranssiksi, mutta tarkka lapsi huomasi jotain outoa lasinsa pohjalla. Nyt minulla on kuningasidea. Lapsi syyllistää minua toisen gerbiilipojan lihomisesta, syötän niitä muka liikaa. Hei, puhutaanko siitä, että lapsi ei hoida niitä edes tällä ollessaan ja kenen gerbiilejä ne tarkalleen ottaen ovat? Sitä paitsi musta hoikentaa, siksi vaalea näyttää mustaa veljeään isommalta. Mutta. Miten saisin manipuloitua kuvan suloisesta vaaleasta gerbiilistä näyttämään onnelliselta äitigerbiililtä vaikkapa sanotaanko 12 pikku nahkahiiripalleron ympäröimänä? Meillä ei ole tilaa 12 pienelle lisägerbiilille, joten tämän selvittyä aprillipilaksi ei tule itku vaan helpotuksen huokaus. Hm. Kaksi päivää aikaa opetella kuvankäsittelyä. 

Hoito-ohjeita

Olen kirjoittanut pikkusiskolle jo viisi sivua hiirulaisten ja kissojen hoito-ohjeita. Ja vielä ollaan ihan perusasioissa, ei sellaisissa että "Kaneli tykkää kun sen poskia silittää niin, että se näyttää minkiltä." Pikkusisko taas sai ohjeen kaveriltaan, että ottaa heti ensimmäiseksi kuvan gerbiileistä, jotta saa kuvan mukaisia sitten ostettua lemmikkikaupasta lisää. Hm. Siskoni eläinhoidolliset taidot eivät nyt saa ihan hirmuista respectiä. 

Viimeksi siskolla ja Kanelilla tuli riitaa siitä, saako Kaneli olla pöydällä, kun sisko syö aamupalaa. Kissat saavat olla keittiön pöydällä, silloin kun kukaan ei syö, mutta eivät samaan aikaan ruoan kanssa. Kaneli laittoi kuitenkin rähinäksi ja tarttui kynsillä kiinni pöytäliinaan, minkä seurauksena kukat ja muut purnukat kaatuilivat. Voin nähdä Kanelin ilmeen ja närkästyneen vastalauseen; sä et oo mun äiti, sä et saa komentaa mua! Siskoparka. Onneksi meillä ei ole vielä kanojakin.

Aikaa

Aamulla vein lapsen kouluun kaupunkiin kahdeksaksi. Olin saanut kampaaja-ajan kello yhdeksitoista, enkä halunnut ajaa välillä kotiin. Mikä ihana rauhallinen aamu! Hidas aamukahvi Wayne's coffeessa sisustuslehtien ja Ressu Redfordin kanssa, turkulaista luksusta. Se kanssa ei nyt ihan kirjaimellisesti otettavaksi, paitsi lehtien osalta. Sen jälkeen menin kirjastoon lukemaan, rakastan Turun pääkirjastoa. Luin Johan Bargumin kirjan Syyspurjehdus, mikä oli hyvinkin tunnissa luettava, mutta moneksi päiväksi ajatuksiin jäävä kirja.

Sen jälkeen sain puhelun, joka teki minut yhtä aikaa surulliseksi, onnelliseksi ja kokonaiseksi. On korvaamatonta, kun oman elämän langat yhdistyvät ja saa takaisin sellaista, mitä on luullut ikiajoiksi menettäneensä. Elämä on hyvä ja ihmeellinen. 

Kampaajan ja kaupan jälkeen tulin kotiin, söin lounasta, keskustelin kissan kanssa, poltin puita pesässä ja aurinko alkoi pilkistää. Piha kutsuu, ystävät. Vielä on aikaa lähtöön.

Arvonta

On perinteisen arvonnan aika. Viimeksi Pekingiin lähtiessäni en tiennyt mitä sieltä voisi/kannattaisi ostaa. Itselleni eniten iloa on ollut sieltä ostamistani hauskoista Cath Kidstonin laukuista ja kukkaroista. Haluan siis jakaa iloni. Mikäli ne eivät ole loppuneet Kiinasta, tuon tuliaisiksi jollekin onnekkaalle jotain tällaista.

Kommentoimalla osallistut arvontaan. Kerro samalla kuinka sinä vietät tulevaa pääsiäistä? Minä vietän sen toivottavasti shoppaillen juuri sinulle tuollaisen kivan acessorin. 

PS: Toivon, että myynnissä olisi myös aiempia kirkkaita värejä, kuten oma pinkki-valkopalloinen lompakkoni. Hyvin on käytössä kestänyt jo vuoden. 

Olen jo siellä

Sieluni on jo Pekingin ajassa, vaikka ruumiini vaeltaa varsinaissuomalaisessa harmaudessa ja sateessa. Herään taas kello neljän aikaan, sillä kellohan on silloin jo aamuyhdeksän Kiinassa. Rise and shine! Loisto on jäänyt kovin vähäiseksi, ja taas ollaan sairaslomalla. Yritin vaihtaa lääkitystä, sillä sivuoireet ovat minusta tosi inhottavat. Suu kuivuu saharaksi, enkä pysty ajattelemaan mitään muuta. Lääkäri ehdotti tilalle toista, joka aiheuttaa lievää painonnousua, arvatkaa suostuinko? Tiedän, myönnän ja tunnustan patologisen lääkekielteisyyteni, sillä joskus kemia vain on oikea ratkaisu. Nyt kuitenkin joku mitta täyttyi ja jätin sen sahara-pillerin väliin. Älkää tehkö tätä kotona! Yritän palata alkuperäiseen suunnitelmaani lepo, aivolepo ja loma sekä melatoniini. Kaksi päivää saikkua plus loma yhtäkuin melkein kaksi viikkoa pois töistä. Ellei se auta, lupaan palata ruotuun ja syön niitä aavikkohelmiä vaikka kesään asti. Partiojohtajan kunniasanalla.

Voisiko joku sanoa

Kanelille, ettei se saa imeskellä minun hiuksiani? Ihmekissa, se kiipeilee taas pitkin niskaani ja haluaa nuolla minun päähän kiinnittynyttä turkkiani. Joko hiustuotteeni tuoksuvat katkaravulle tai sitten se on vähän outo.

Oikeassa paikassa

MInun piti kirjoittaa ihan muusta äsken, kuin valittaa siitä, että olemme pääsiäisen poissa kotoa. Pihatyöt. Kevät. Pakahtuva sydän. Ehdin lopulta tänään reiluksi tunniksi pihalle, ja sain tehtyä narsisseista ja risuista asetelman oven pieleen. Sen jälkeen pääsin siistimään isoa kukkapenkkiä. En keksi sille muutakaan nimeä, vaikka se on aika iso kukkapenkiksi, noin 5 x 15 metriä. Minusta se on valtava. Sain kuitenkin siistittyä sitä melkein puoliväliin saakka, mistä olin tosi iloinen. 

Kellojen siirryttyä iltaan tulee ihanasti lisää pituutta. Huomaan alkavani kilpajuoksun hämärän kanssa. Tuosta vielä ja tuosta... se on vaan ihanaa. Tunnen halkeavani onnesta kun saan touhuta omalla pihalla. Olen oikeassa paikassa, kuulun tänne. Tunnen sen vain niin vahvasti.

Lajinsa viimeinen

Kellojen siirtämisestä voi olla monta mieltä, mutta hyvää siinä on se, että autoni kello on puolen vuoden tauon jälkeen oikeassa ajassa ja minulla on yksi valoisa tunti lisäaikaa kuopsuttaa pihalla. Tämä viikonloppu on ollut lähes täysin haaskattua aikaa pihatöiden näkökulmasta. Mies ei tiedä vielä, että tuleva pääsiäiseen ajoittuva matka tulee olemaan myös lajinsa dinosaurus. Minua ei jatkossa saa kevään tultua pihalta minnekään, mistä ei pääse yöksi ja viimeistään seuraavaksi päiväksi takaisin omalle pihalle. 

Jotenkin olen ollut muutenkin haikeana siitä, että olemme pääsiäisen poissa kotoa. Tämä on kolmas pääsiäinen matkoilla, viime vuonna olimme lasten kanssa myöskin Pekingissä ja kaksi vuotta sitten kahdestaan Roomassa. On ollut ja on ihanaa, että olemme voineet matkustaa, olen siitä tosi kiitollinen. Mutta ensi vuonna haluaisin olla kotona ja juhlia pääsiäistä sen ansaitsemalla juhlallisuudella. Hyvää ruokaa, ystäviä, lapsia, kanoja, kissoja, egg hunting, pääsiäiskokko omalla pellolla, pääsiäismessu... kevään ja elämän voittamisen juhlaa. Lempin kanssa asiaa jo eilen fiilistelimme, ja aloitimme menun pohtimisen. Minulle pääsiäinen on vuoden tärkein juhla, enkä siihen tunnelmaan oikein Kiinassa valitettavasti pääse. Rooma kieltämättä oli aika juhlallinen pääsiäisen aikaan. Mutta nyt nautitaan tästä reissusta ja jätetään marinat sikseen, sillä Pekingin kevät on ihana, ystävien näkemisen aiheuttama riemu ottaa jo nyt mahan pohjasta ja on ihanaa päästä kahdestaan matkalle.
 

Trendin etunenässä

Oikeasti, se on kummallista. Omalla pihalla häärätessään kuvittelee olevansa tosi trendikäs ja kool, mutta kun menee ihmisten ilmoille, kaikki itsessä on jotenkin pielessä ja hassusti. Vaatteet ovat lähinnä oudot ja tukka sojottaa. Paras pysyä siis kotipihalla, päättelen tästä. 

Tubbs oli kyllä oikein tyylikäs. Pus ihana. 

Brunssilla

Päivä tuntuu pitkältä, kun lähtee aikaisin liikkeelle ja tapaa monta ihmistä päivän mittaan lähellä ja kaukana. Pääsin aamulla messuun, sen jälkeen hoidimme Tubbsin kanssa valokuvauskeikan. Lue: Tubbs kuvasi, minä hengasin. Minun piti viedä hänet kiitokseksi syömään kiinalaista, mutta kauhuksemme Dong Bei Hu avattiin vasta kello 14 ja meidän piti saada syömistä jo klo 13. Tubbs tiesi Sunn-brunssipaikan Senaatintorilla, joten menimme sinne. Kamalan meluinen paikka, ja täynnä nuoria kauniita kaupunkilaisia, jotka laittavat blogiinsa kuvia siitä, mitä heillä on päällään. Ja joilla on isot, rumat silmälasit. Minusta oli ihana nähdä Tubbsia rauhassa, vaikka keskustelu oli lähinnä huutamista melun yli. Haluan kovasti muuttaa takaisin Helsinkiin, mutta tunnen itseni jotenkin umpimaalaiseksi brunssi-ihmisten keskellä. Juttelin asiasta Miretin kanssa kotimatkalla, ja hän epäili, että olen sen ikäinen, että nuoret ihmiset ärsyttävät minua. Minä taas epäilen, että kroonistuva unenpuute tekee minusta ydinaseen veroisen riskitekijän.

Puutarhan kevät on todella alkanut

Nyt sen todella totesin, puutarhakausi on alkanut. Ainakin jos mitään voi päätellä siitä, että kädet tärisevät tottumattomuudesta ja niskat ovat jumissa kurkkimisesta puiden latvoihin. Kaksi tuntia tiukkaa ahkerointia eri kokoisilla työvälineillä ja mikä on lopputulos? Yksi melkein valmiiksi leikattu koristeomenapuu, yksi puoliksi alhaalta käsin leikattu omenapuu, yksi aloitettu, sieltä täältä nirhitty omenapuu. Täytyy sanoa, että ihan täysin en ole vaikuttunut omasta toiminnastani. Kamalan hidasta. Koskemattomia puita on vielä vaikka kuinka monta. 

Välillä täytyi tietysti istua alas ja pitää teetauko. Tällainen sumuinen, alhaalla roikkuva päivä vaatii vahvaa teetä, sitruunaa ja hunajaa. Puita täytyy katsoa kauempaa, nähdä, miten ne alkavat saada oikean muotonsa. Hitaudesta, tottumattomuudesta ja osaamattomuudestani huolimatta hypin onnesta tasajalkaa, hiljaisesti sisäänpäin. This is my life! Gardening! Niin että kroppaan sattuu. Se on hyvä tunne.

Ihana lauantai

Siunattu lauantaiaamun rauha. Mies kuljettamassa lapsia paikasta toiseen ja palaa kahden kanssa vasta klo 13 jälkeen. Se on monta tuntia autuasta yksinoloa. Sitä on luvassa myös huomenna, kun suuntaan heti aamusta Helsinkiin. Aion ehtiä messuun kuuntelemaan Miin saarnaamista ja sitten tapaan Tubbsin valokuvauskeikan merkeissä. Ja mihin me menemme lounaalle? Dong Bei Huun tietysti.

Mutta tänään. Ajattelin mennä vähän ulos ja leikata omenapuita. Niiden kauniista latvoista sojottaa piikkisuoria kasvustoja kohti taivasta. Jos mitään puista ymmärrän, uskon, että ne saa napsaista pois. Piha on tosi märkä, se lainehtii vettä. Ja lunta tietysti. Paikoitellen pelto alkaa kuitenkin jo paljastua, ja nurmikkoa näkyy yhä enemmän ja enemmän. Te tiedätte mitä se tarkoittaa.

Kun Kerttu tuli kylään

Mikä ihana päivä! Kerttu tuli aamupäivällä meille, ihastelimme paikkoja, huokailimme, lounastimme tacosalaattia ja söimme dajm-muffinsseja. Sen jälkeen luimme puutarhakirjoja, juttelimme avioliitoista ja uusperheistä ja seksistä. Kerttu luki minulle kirjeenvaihtoaan ja minä luin hänelle romaanini raakileen. Roolitimme päähenkilöt, sillä tietysti romaanista tehdään myös elokuva. Minulla on myös toinen romaani-idea ja roolitimme senkin. On hyvä aloittaa täysin epäolennaisista asioista, kuten siitä, kuka tulee näyttelemään narsistista ex-anoppia, joka on kasvatustieteen tohtori; siis hahmoa, jota ei ole vielä edes kirjoitettu. Päädyimme Lena Meriläiseen. Hän olisi täydellinen hullun ax-anopin roolissa uusperhedraamassa. Täytyy varmaan ilmoittaa asiasta Lena Meriläiselle, että osaa pitää kalenterissaan tilaa.

Lenkillä

Hiljaa, hitaasti, askel askeleelta. Kuuntelen hengitystä kun kävelen. Naapurin tontilla on räksyttävä koira, sen haukku on jotenkin surullinen ja hätääntynyt. Tontilla on talo, keskeneräinen; mietin, että kaipa sen omistajat ovat mukana. Jos naapurit ovat muuttaneet räksyttävän koiran tontille ennen, kuin talo on edes valmis, päätän jo etukäteen, etten pidä heistä. Soitan ystävälle, jutellaan niitä näitä. Äänestä jo kuulee, miten toisella menee. Todetaan, että kevät on tällaista. Sovitaan lenkkitreffit ensi viikolle. Paluumatkalla toinen koira haukkuu minut pataluhaksi. Se juoksee peltojen yli, nuhtelee minua kovasti, jää soveliaan matkan päähän ja tekee selväksi, että se on hänen peltonsa ja minä en ole tervetullut. Se juoksee iloisesti takaisin omalle pihalleen, ja haukkuu vielä olkansa yli. Mikä itseensä tyytyväinen pieni koirankuonolainen.

Kävellessä asiat kirkastuvat, ääriviivat selkiintyvät. Askartelen mielessäni karttaa pihasta, auringon mukaan. Kuinka monta kahvipaikkaa tarvitaan eri kellonaikoihin? Aamukahvipaikka, lounaspaikka. Iltapäiväkahvit varjossa, ilta-auringon lämmittämä suojaisa kolo. Vähintään neljä eri pöytä- ja tuoliryhmää tarvitaan. Aamukahvit portailla, kuistin vieressä aamuauringossa. Lounas keskellä pihaa, omenapuiden katveessa. Iltapäivä on haastava, pihasta tulee kuuma, tukala. Ehkä iltapäivisin torkutaan riippumatossa kasvihuoneen ja kanalan lähellä, siihen aikaan jo puolivarjossa. Iltakahvipaikka on suosikkini. Se on saunan nurkalla, siitä näkyy suoraan talolle ja ilta-aurinkoon. Se on suojassa katseilta ja ohiajavilta autoilta, siihen tuoksuu vanhan saunan syvä hiljaisuus. Päivä kulkee auringon mukana. On kesä, kesiä. Ihmisiä kokoontuu pöytien ympärille. Nauretaan, jutellaan, ollaan olemassa toisillemme. Raparperipiirakkakausi, sekamehua. Iltapäiväkahvia, jääteetä. Omenapiirakkaa ja jäätelöä. Asiat kirkastuvat, ääriviivat selkiintyvät. Sitä kohti kävelen. Kesää.