Kokemusta rikkaampi

Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Olen aina ajatellut, etten tarvitse sisustussuunnittelijaa, sillä tiedän kyllä mistä pidän ja mitä haluan. Rakennusmessuilla oli kuitenkin niin hyvä tarjous, että päätimme pyytää käynnin ja ihan simppelin suunnitelman keittiöömme, lähinnä pintoihin. Keittiökalusteet tulevat jollain tavalla muuten, toteutus on vielä hieman kysymysmerkki. Tänään tuo sisustussuunnittelija-henkilö sitten kävi meillä, ja kokemus oli oikein hyvä. Hänellä oli heti jo antaa jotain ideoita, minä kerroin omat ajatukseni ja hän jäi miettimään joitakin vaihtoehtoja. Hänestäkin Kronlundin tapetti sopisi meille, ja hän ehdotti jopa kaappien välitilan tapetoimista sillä ja lasin asentamisella tapetin päälle. Hieno idea! Puuhellan taustaa hän jäi miettimään, en ollut edes ajatellut, että sille voisi tehdä jotain.

Kyllä se vaan niin on, että jokainen tehköön sitä mitä osaa. 

Alive and kicking

Eilen olin niin lamaantunut kaikesta kissapojan osaksi koituneesta kamaluudesta, että menin jo puoli kymmenen jälkeen nukkumaan. Jätin miehelle ohjeet tarkistaa, onko kissa vielä hengissä kun tulee iltavuorosta, ja antaa sille vettä, jos on. Yön näin valvepainajaisia siitä, miten löydän hengettömän kissapojan menehtyneenä sisäisiin verenvuotoihin minun ajattelemattomuuteni takia, kun se pääsi puolitajuttomana karkaamaan portaisiin.

Aamulla riemu olikin valtava, kun kuudelta tullessani alakertaan portaita hieman varovasti vastaan asteli nälkäinen kissapoika. Se puski ja tervehti hellällä kurkkuäänellään, jolla se puhuu vain minulle ja Kanelille. Olin niin iloinen ja kiitollinen siitä, että vanha pötkyläinen oli hengissä eikä kantanut kaunaa. Sillä oli kova hellyysvaje, ja hemmottelin sitä myös märkäruoalla, mitä se ei yleensä saa. Paitsi, että jatkossa taitaa saada. En ole keksinyt muuta kokeiltavaa tilanteeseen, kuin BARF-ruokavalio, sitä koirille käytetään yleisemmin. Se on luonnonmukaisempaa ruokaa kuin teollisesti tuotetut nappulat, jotka nekin meillä ovat eläinlääkäriltä ostettuja. Raakaruokaa lähinnä, sellaista mitä kissa luonnossakin söisi. Kissa ei ole lapsi eikä ihminen, mutta minusta eläimestä on pidettävä hyvää huolta, jos sellaisen on vastuulleen ottanut. Se tarkoittaa myös lopettamista siinä kohdin, jos eläin kärsii. Sen asian kanssa olin eilen silmätysten eilen, eikä näky ollut kaunis. Tajusin kuitenkin sen, että niin rakas tuo pissapojan paksulainen minulle on, etten voi antaa sen kärsiä, ellei löydy apua. Ensin kuitenkin kokeillaan vielä mahdolliset ja mahdottomat konstit.  

Lamaannus ja laskeutuminen

Jotenkin olen niin harmissani kärsineen ja edelleen oksentelevan kissapojan puolesta, etten saa muuta kuin koomattua sen kanssa sohvalla. Täysin hyödytöntä, mutta nyt mennään näin. Ajatukset alkavat myös siirtyä jo paaston puolelle sillä huomisen jälkeen alkaa vuoden paras, selkein ja helpoin ajankohta.

Jostain syystä paasto yllättää minut joka vuosi. Kuvittelen luopuvani jostain, mutta hyvin nopeasti käy selväksi, että minulle annetaan lepo ja vapaus. Siksi sitä ei melkein malta odottaa. Tänä vuonna paastoan herkuista ja tästä niin tärkeästä huvista, bloggaamisesta ja netissä pörräämisestä. Saan nettiaikaa 30 minuuttia päivässä, joten ilmaisuni tulee todennäköisesti tiivistymään. Toivon, että se kuitenkin vapauttaa minut niihin kolmeen jäljelläolevaan kurssiin, jotka olisi hyvä saada valmiiksi ennen keväthommien alkua. Ja nyt, kun vielä voin, menen hetkeksi nauttimaan taas Ruusupiha Kaarrosta. Ihanaa iltaa ystävät.

Itkupuheluita

Parasta naimisissa olemisessa on se, että on olemassa  joku, joka kuuntelee sen hirveimmän itkupuhelun, kun melkein tikahtuu. Aviopuolisoiden kuuluu kuunnella ne purkaukset, ja oma mieheni on niiden kuuntelussa ihan loistava. Mutta hieman takapakkia. Kävimme siis lääkärissä, Pulla sai oman infernaalisen itkukohtauksensa jo automatkalla tai jos tarkkoja ollaan, matkalla autoon. Siitä voi jotain päätellä reissun laadusta. Tämä oli uusi lääkäriasema meille, johtuen kiireellisestä aikataulusta. Tosin, ottaen huomioon hieman hysteerisen käytökseni viime toukokuussa, kun Kaneli steriloitiin, tämä jää ehkä pysyväksi ratkaisuksi. Pulla siis itki koko reissun, paitsi sen ajan kun lääkärin huoneessa piiloutui koloon oksentamaan ja huutamaan, ja kunnes nukutus tainnutti sen. Lääkäri oli oikein ihana ja teki perusteelliset tutkimukset, ja valitettavasti tulehdusta ei löytynyt. Valitettavasti siksi, että selitykseksi jää vain idiopaattinen kystiitti, mikä on hankalasti hoidettavissa oleva vaiva. Lähinnä stressireaktio, mistä seuraa, että kissalla on virtsatieinfektion kiputilaa vastaava olo, mutta ei apua lääkityksestä. On joitakin konsteja, mitä voimme kokeilla, mutta stressin vieminen kissan elämästä, joka nukkuu 22h/vrk ja haukottelee loput kaksi, on aika haastava tehtävä. Surin jo lääkärissä sitä, että ellei apua löydy vippaskonsteista, en halua kissapojan kärsivän. Mutta se itkupuhelu syntyi tilanteesta, kun pääsimme kotiin tokkuraisen Pullan kanssa. Kannoin sen vinttiin, koska sen käskettiin heräillä rauhassa lämpimässä paikassa. Vein sen kodin lämpimimpään paikkaan ja omaan koriinsa. Pulla sai kuitenkin jonkun hepulin ja pelkäsi lääketokkuraisena minua kuin ruttoa. Se horjahteli minua pakoon vintin portaisiin ja rojahti alas portaita pyörien ympäri ihan holtittomana. Mikä hirveä näky! Olin varma, että se kuoli. Mutta niin se jatkoi säikkyä pakoaan, kuten on jatkanut siitä asti. Tässä kohdin siis se paniikki-itkupuhelu miehelle. Ja loppuilta kissasairaalan pelätyimpänä hoitajana.  

Väliaika, mehua ja pullaa

Työmatkalla Porissa ja ajoissa kotiin. Häikäisevän upea päivä! Mies oli pyytänyt naapurin auraamaan isommalla koneellaan meidän ajotiemme, ihana tulla kotiin. Välipalaksi eilistä pullaa ja mustaherukkamehua, nostalgista. Mehu ja pulla on vaan ihan parasta. Jospa tästä eteenpäin kun kysytään otatko kahvia vai teetä, pyytäisikin mehua? Sellaista itsetehtyä sekamehua. 

Käyn pikaisesti pihahommissa, räystäiltä tippuu valtaisia jääpuikkoja. Sitten onkin Pullalle luvassa ikävämpi reissu, eläinlääkäri kutsuu. Vääriin paikkoihin pissailu on taas alkanut, ja se tarkoittaa jotain tulehdusta virtsateissä. Käydään siis sähisemässä lääkärille ja hakemassa kuuri. 

Tämä auringonpaiste saa minut vain aivan pakahduksiin. Kevät! Onhan se? On!

Sunnuntain menu

Blogeissa kirjoitetaan niin paljon ruoasta, että minunkin on pakko osallistua keskusteluun. Olen ylpeä tämän päivän ruoasta, sillä tein kaiken alusta loppuun saakka itse. Meillä lapsetkin joutuvat joskus syömään kaupan maksalaatikkoa ja nakkiperunasosetta tai kalapuikkoja, mutta tänään tein itse hernekeittoa ja jälkkäriksi laskiaispullia. Hernekeiton juju oli smetana, ja laskiaispullien veljentytön pensaistamme pelastamistaan aronioista tekemä aronia-omena-kesäkurpitsahillo. Se on hillojen kuningatar ja Miss Suomi yhtä aikaa. Muuten menussa on tarjoiltu papan kanssa keiteltyä viime kesäistä mustaherukkamehua, niitä lumitöitä ja Star Wars Episode I. Mies on palauttamassa lapsia äideille, minä tein vielä yhdet lumityöt ja saunan jälkeisiksi iltapalaleiviksi savuporo-kananmuna-leivät. 

Minä haluaisin olla tällainen, ehkä vielä joskus olenkin. Itse tehtyjä, säilöttyjä, keiteltyjä, leivottuja ruokia. Mukana muistoja elokuisista ja syksyisistä päivistä, kesän kasvusta ja helteistä. Se taitaa vain tarkoittaa sitä, että ainoa hengähdystauko päivässä on leffahetki yhdessä perheen kanssa. 

Parempi laiha sopu

Tänään on äitini syntymäpäivä. Kuten aiemmin kerron, emme ole olleet aikoihin tekemisissä, muutamaan kuukauteen. En tiedä miksi, mutta jostain hän on suuttunut. Miehen mielestä minun pitäisi laittaa hänelle onnittelutekstari. Olin pohtinut asiaa ja sitä mieltä, että hyvin on selvitty ilman tekstareita joulut ja naimisiinmenotkin, miksi turhaan aloittaa nyt. Miehen mielestä olen yhtä tyhmä kuin äitikin, jos olen mukana kiukuttelussa. No jaa. 

Pohdin asiaa iltapäivään asti ja kun lopulta etsin puhelimen käsiini laittaakseni sen viestin, puhelimessa näkyi kaksi vastaamatonta puhelua, äidiltä. Soitin hänelle. Hän sanoi soittaneensa, koska minä olin soittanut. Kiistin soittaneeni. Vaivautunut hiljaisuus. Onnittelin syntymäpäivän johdosta. Äiti kiitti. Kysyin kuinka hän voi, kuulin kyllä äänestä, että tosi huonosti. Tosi huonosti, äiti kertoi. Kysyin onko hän käynyt lääkärissä, se on äidin lempipuheenaihe. Hän kertoi käyneensä, mutta lääkärit eivät tiedä mikä hänellä on ja mitä asialle voidaan tehdä. Sanoin sen olevan kurjaa. Kysyin onko siellä tullut lunta. Äiti sanoi maanneensa päiviä, mutta varmaan on tullut. Kerroin täällä pyryttävän ja että olemme taas menossa ulos lumitöihin, koko perhe. Äiti kiitti soitosta ja lopetti puhelun. 

Parempi kai laiha sopu kuin lihava riita.

Sanonko

Voi hyvänen aika tätä lumen määrää. Kahdet täysmittaiset lumityöt tehtynä tälle päivälle ja sitä perkeleellistä valkoista riesaa sataa aina vain. Olo on kuin rekan alle jääneellä. Perheen äänestyksessä ensi joulun yhteinen toivelahja on lumilinko.  

Kyllä sanon.

Lauantai

Lauantai. Kirjallisia hommia, hieman opiskelua, tekstien muokkaamista. Perheaikaa. Siivousta. Ruoanlaittoa. Lumitöitä. Eiliset lumet odottavat pihalla, kun me vain huitelimme kaupungilla. Doriksen syntymäpäivä, onnea rakas <3 En pääse nyt juhlistamaan päivää hänen kanssaan, mutta pian, toivottavasti. Miretin luona olisi ollut myös tänään kivat juhlat, mutta ilman lapsia, joten ne jäivät nyt myös väliin.

Kotona oleminen on kyllä parasta, mitä tiedän. Leppoisaa lauantaita kaikille!

Unelmapuutarha

Voi ihana Laura Kukallista-blogista! Hän avasi minulle eilen portin ihanuuksien haavemaahan, sydämeni paratiisiin. Ruusupiha Kaarto on jotain käsittämättömän kaunista, rönsyilevää, suoranainen unelma. Ajattelin eilen, että toivottavasti en ehdi kuolla, ennenkuin meidän pihamme muistuttaa tätä? Mutta lohdukseni totesin, että taivas on varmaan täynnä tällaisia puutarhoja. 

Käyn nyt heidän sivullaan jatkuvasti notkumassa ja ihailemassa erityisesti kasvihuonetta. Se on niin kaunis! Pidän erityisesti siitä, että piha ei ole liian täydellinen, siinä on rönsyä ja särmää. Ihan kuin elämässä itsessään. 

Jännityskertomus

Voi miten jännittävää! Elän varjoelämää facebookissa seuraten, mitä ystävälleni Niiskulle tapahtuu. Hänen fb-sivullaan kerrotaan, että hän on saanut ohjeet tulla passin ja aviomiehen kanssa lentokentälle tänä aamuna tietyn pukukoodin kanssa. Nyt he ovat lentämässä Ruotsiin. Voi mikä seikkailu! Olen täynnä kysymysmerkkejä, kuka tämän kaiken takana on? Miehen kanssa veikataa vahvasti Niiskun aviomiehen osallisuutta, sillä hänen kommenttinsa ovat poikkeuksellisen lyhyitä. Hän pelkää ehkä paljastuvansa. Mihin he ovat matkalla? Mitä siellä tapahtuu? Jatkoa luvassa. Ja Niisku, voit ihan pitää meidät ajan tasalla sieltä reissun päältä.

Härmä

Lapsellinen ilta olikin poikkeuksellisesti muuttunut lapsettomaksi. Minulla oli hirveä päivä töissä, ettekä usko miten rutihulluja ihmisiä maailmassa on. Minäkään en uskoisi, ellen tekisi tätä työtä. Aiemmin, kun elin yksin ja olin töissä lastensuojelussa kolmivuorotyössä, oli vaikeaa saada poikki kaikkein ahdistavimmat työajatukset. Työnohjausta harvoin saa juuri silloin kun kipeimmin tarvitsisi,  ekä minulla ollut sitä normaalia alan keinoa käytössä (tolkuton humalatila). Nollasin päätäni elokuvissa. Marssin suoraan töistä leffaan ja jos yksi ei auttanut, vedin toisen heti perään. Soitin siis miehelle töistä päästyäni ja kerroin tarvitsevani kunnon leffatujauksen. Teimme treffit kaupungille ja marssimme kiireellä klo 17.15 alkavaan Härmä-elokuvan ensi-iltaan. 

Leffa toimi ja oli hyvä, tykkäsin. Raaka kuten pohjalaiset häjyt tuppaavat olemaan mutta hyvin tehty. Ja ainakin melkein sain tukkani täyteen muuta kuin töitä. 
 

Yleisön pyynnöstä; Jos minä saisin valita

(Saatuani Mamilta  tämän haasteen, julkaisen tammikuun lopussa julkaisemani listan uusiksi. En oikein edes keksinyt mitään muutoksia, tällä mennään. )Voi mikä ihana tehtävä pohdittavaksi Mirkalta! Kirjoitan asiat siinä järjestyksessä kun ne tulevat mieleen, se ei välttämättä ole ollenkaan looginen tai tärkeysjärjestys. Jos minä saisin valita, niin maailma makaisi näin: 

* Ihminen söisi päivässä vain tarvitsemansa energiamäärän, eikä tekisi mieli syödä yhtään enempää kuin kuluttaa. Päivän energian voisi syödä vaikka heti aamusta suklaakekseillä. 
* Osaisin lentää.
* Kukaan maailmassa ei joisi alkoholia, käyttäisi huumeita tai polttaisi tupakkaa.
*Jokainen keräisi omat roskansa.
* Vuorokaudessa olisi enemmän tunteja tai vastaavasti viisi tuntia unta antaisi jo täydellisen levon. 
* Tekisin enemmän, valittaisin ja murehtisin vähemmän. 
* Nykyinen mieheni olisi ammatiltaan poliisi ja hän eläisi kanssani satavuotiaaksi.
* Minulla olisi moottoripyörä ja moottorikelkka. 
* Saisin lopultakin romaanin valmiiksi. 
* Pystyisin elättämään itseni kirjoittamalla tai tutkimalla tai sekä että. 
* Meillä olisi enemmän lapsia.
* Talvi alkaisi joulunalusviikolla ja kestäisi loppiaiseen, sitten tulisi kevät. 
* Ruoho kasvaisi hitaammin. 
* Meidän pihalla olisi vain vaahteroita eikä lainkaan koivuja. 
* Lentäminen ei saastuttaisi lainkaan, ja maailman toiselle puolelle olisi lyhyempi matka. 
* Kaikilla olisi tarpeeksi. 
* Minulla olisi kiva äiti, joka pitäisi minusta ja tulisi joskus käymään.
* Saisin lupiinin nujerrettua kukkapenkistä. 
* Ystäväni asuisivat omissa taloissaan täällä samalla kylällä ja voisimme kävellä toistemme puutarhoihin iltapäiväkahville omenapuun alle. 
* Voisin suojella lapsia kaikelta pahalta, omia ja toisten. 
* Elämä olisi iloista, kepeää, hyväntahtoista ja toiveikasta. Vähän kuin Muumilaaksossa.

Toimitilat Töölöstä

Ihme tehopäivä menossa. Työkavereiden kanssa Naantalin Aurinkoisessa lounaalla, se on paikallisesta kahvilatarjonnasta ehdoton suosikkini. Tarjonnan puolesta se voittaa jopa helsinkiläiset kantakahvilani, mutta sijainti tietysti hieman mättää.

Rouva Töölön kanssa jaamme yhteisen haaveilun terapiavastaanotosta Töölössä ja kahden naisen työyhteisöstä. Ihania viestejä asian tiimoilta on vaihdettu pitkin viikkoa, sillä huonona työpäivänä ajatus kannattelee kummasti. Koska oma lastenpsykoterapia-koulutukseni on hivenen lähtökuopissaan (psykologian peruspintoihin olen sentään ilmoittautunut) minun täytyy luultavasti pelata varman päälle ja satsata kirjailijan uralle. Menestyvänä bestseller-kirjailijana tarvitsen toki työhuoneen Töölöstä, sellaisen varmalla maulla, tyylikkäästi sisustetun. Rouva Töölö ottaa perheitä vastaan samassa asunnossa omassa, silmiä hivelevän kauniissa työhuoneessaan. Kinkkisissä tilanteissa toimin hänellä työparina, kun tarvitaan useampi silmä- ja korvapari. Ja tauoilla istumme pienessä kauniissa keittiössämme nauttimassa latesta täysmaidolla ja toistemme seurasta. Ja voi niitä virkistyspäiviä, kevätretkiä, tykytoimintaa ja firman pikkujouluja? Ihan mahtavaa.

Tällä hetkellä

...kallistun itse jälkimmäiseen eli kirsikankukkiin. Kyse on siis tietysti tupakeittiön tapetista. Se ei ole ihan yhtä ärpäkkä kuin Kiurujen yö punaisena, jestas miten upea se onkaan. Silti; ensinnäkin, rakastan kirsikankukkia. Toiseksi; tapetissa olisi väriä, mutta samalla se on hillityn kaunis. Sitä ehkä jaksaisi katsella pitempäänkin. Kolmanneksi, tapetti on 1920-luvulta eli vain 10 vuotta taloa nuorempi. Jotenkin se minusta sopisi tänne.