Olen valittanut teille jonkinasteisesta ystävä-pulastani asuessani täällä syrjäisillä rannikkoseuduilla kaukana sivistyksestä ja elämäni kivijaloista, ihanista naisistani. Minulla on täällä päin vain yksi nuoruudesta saakka rakas ystävä naapuripaikkakunnalla perheineen, sekä yksi ihana entinen työkaveri, jota tosin hänen vuorotyönsä (ja minun aikaansaamattomuuteni) vuoksi tapaan aivan liian harvoin. Lisäksi on veljentyttöni, miehen perhe ja suku, pojan äiti, heidän sukunsa, työkaverit, ex-anoppi ja muu epämääräinen verkosto ja tuttavapiiri. Viime syksynä tapasin työkuvioissa erään ihastuttavan naisihmisen, todella kummallisessa tilanteessa. Sellaisessa, missä istutaan vieraiden ihmisten olohuoneessa, kun heidän elämänsä on järkyttävällä ja peruuttamattomalla tavalla muuttunut tragedian seurauksena, ja koetetaan keksiä jotain sanottavaa tai edes huolehditaan, että he juovat vettä ja syövät murusen itkunsa lomassa. Tällaisella kotikäynnillä me tapasimme, ja pidin hänestä heti. Hänenkin silmänsä olivat välillä täynnä kyyneleitä silkasta myötätunnosta, mutta samalla papin vaatteissaan hän oli rauhallinen ja turvallinen. Kävimme kotikäyntimme jälkeen yhdessä lounaalla, kerroimme hieman taustoistamme ja totesimme monta yhteneväistä faktaa, kuten yhteisen henkisen kotikaupungin. Hänkin on olosuhteiden johdattamana ajautunut tänne kolkalle Suomea. Myöhemmin tapasimme jouluglögeillä, joskus ohimennen ruokalassa, kerran yhdessä verkostopalaverissa. Aina löytyi keskusteltavaa ja aika loppui kesken. Miten voi vieraassa ihmisessä olla jotain tosi tutun oloista?
En ole nähnyt häntä hetkeen, joten viime viikolla rohkaistuin laittamaan hänelle meiliä ja ehdottamaan joko kirjallisuuspiirin tai ompeluseuran perustamista. Olen aina halunnut perustaa ompeluseuran, lapsuudessani kylän naiset kokoontuivat niissä kahvittelemaan ja juttelemaan, ja siinä sivussa tekemään käsitöitä. Kaikki muut taas käyvät kirjallisuuspiireissä; kaikki muut koko maailmassa, paitsi minä. Hän ei vastannut mitään moneen päivään ja pohdin jo, onko ehdotukseni hänestä kiusallinen, hän ei missään nimessä halua törmätä minuun vapaa-aikana ja hän pohtii päänsä puhki kuinka ihmeessä hän kieltäytyy julkeasta ehdotuksestani tyylikkäästi? Tänään juuri hetkeä ennen virka-ajan päättymistä työpostiini kilahti innostunut viesti siitä, miten hän on tavallani kaivannut omaa samanhenkistä verkostoa, missä jakaa asioita turvallisesi, kokea yhteyttä ja tehdä käsitöitä. Ja mikä onnenpotku, minähän olen juuri tällä viikolla alkanut kutoa?! Se on merkki! Kohtalo!
Me siis perustimme kahden naisen ompeluseuran, jolle aiomme keksiä suureellisen nimen, jotta sen voi suureellisesti merkitä kalenteriin varattuna, henkilökohtaisena aikana oman naisverkoston kanssa. Ehdotan nimeä Autuaat Kutimet, mutta pohdin myös jotain birgittalaistyyppistä ehdotusta, näillä luostariseuduilla kun ollaan. Pyhä Birgitta tosin uskonsa vahvistuttua luopui kaikista herkuista, joten sen en nyt näe ehkä liittyvän mitenkään meidän toimintaamme. Mutta nimestä viis, olen löytänyt itselleni vertaisryhmän. Vielä kovin pienen, mutta tällä mennään. Oma ompeluseura.
10 kommenttia:
Ihanaa että löysit ompeluseuran honey!!! Ompeluseura on NIIN hyvä keksintö, herkkuja ja höpöttelyä ja sit siinä samalla hiukan käsitöitä ja kaikkien lapset ja miehet on piilotettu pois silmistä! Tosi rentouttavaa, tosin viime viikko oli niin kiireinen et unohdin mennä ompeluseuraan kokonaan, onneks ehdin vielä kesäkuussa ennen kesätaukoa. Niisku
Niinpä! Ompeluseurat on ihan parhaita, sinä jos kuka ymmärrät. Ja mun uusi omepluseura-ystäväni on vielä teidän J:n tuttu, muistatko kun kerroin? Juba tykkää hänestä kanssa kamalasti eli ei voi olla kuin hyvä tyyppi :) haleja!
Samanhenkisten ystävien löytäminen on kyllä hankalaa. On paljon ihmisiä, jotka ovat mukavia, mutta että samanhenkisiä, ymmärrän tismalleen, mitä tarkoitat.
Ulkomailla ollessa sitä erityisesti kaipaa omia ystäviään. Kerran oikein kadulla ilahduin, kun ihmisvilinästä tunnistin tutut kasvot - sitten huomasin, että siinähän Julia Roberts, julisteessa. Eihän me niin tuttuja ollakaan.
Voisinkohan mäkin perustaa ompeluseuran? Vaikka en tee käsitöitä? Mitä luulet? ;)
M.M; ihan varmasti voit perustaa ompeluseuran, jos minäkin voin tällä käsityöaktiivisuudella. Ompeluseura on henkinen tila ;) Ja olet niin oikeassa, mitä kauempana on, sitä enemmän ystäviä kaipaa.
Ihan pakko avautua täysin asiaankuulumattomasti, että mäkin näin kerran Frederikin Pariisin Champs Elyseellä ja luulin, että me tunnetaan.
Onnea Ompeluseurasta!
Mirka, mä olen morjestanut myös Eija Vilpasta tosi iloisesti, tuota mukavaa, tutunoloista ihmistä. Hänen vastatervehdys oli hieman vaisumpi. Ja kiitos :) jos matka ei ole este, sä olet aina tervetullut mukaan.
Voi, olen niin kade .. tai onnellinen puolestasi, mutta toivoisin niin että välimatkamme olisi lyhyempi että voisin tunkea itseni mukaan. Kuulostaa aivan ihanalta, onnea alkavalle yhteiselle matkalle!
Kaipaan kovasti omaa ompeluseuraa; ne missä olen ollut mukan, ovat olleet kultaakin kalliimpia. On ihana tusrata käsitöitä ystävien kanssa ja samalla parantaa maailma!
Ja hei, tohon tuttuusjuttuun:
entinen työkaveri mietti aikanaan yhtä vapaana ollutta työpaikkaa eräälle työttömälle miehelle - kunnes tajusi että ai niin, se mieshän todellakin on hahmo Salkkareissa!!
Kunka alas voi nainen vajota?!
Iloa ja valoa, Raks!
Uskomatonta! Minä olen tällä viikolla myös vakavissani suunnitellut oman ompeuseuran perustamista. Olen ehkä päätymässä lopulta kuitenkin elokuvaseuraan, sillä en tunne ketään jonka voisin kuvitella haluavan mukaan mun ompeluseuraani.
Ihanaa, että sinulla on oma ompeluseura, onnea!
Doris; ompeluseurat on ihania! Tästä tulee hyvä :)iloa muru!
Laura; vo,i mä ainakin olisin halunnut sun ompeluseuraan, sä olet niin taitava! Voidaanko sopia, että jos saat sen kokoon ja varmasti saat, mä tulen joskus vierailemaan sinne hämeeseen? Ihan joka viikko ei taida onnistua, mutta jonkun ekskursion lupaan tehdä. Ja elokuvakerho on aivan ihana idea sekin!
Onnea ompeluseuraan muru! On tärkeää päästä liittymään omanlaiseensa seuraan, olipa se puutarhaa, ompelua tai rautapalloja. Oon iloinen, että olet löytänyt hengenheimolaisen sieltä :) Jos haluatte joskus laajentaa toimintaa kangaspuilla kutomiseen, niin voin tulla ekskursiolle. Se on ainut laji, jonka käsityönopettaja-Mummini sai minuun istutettua :D Iloa ja haleja! - Mii
Lähetä kommentti