Kiitos

Parin viime päivän aikana olen ollut tosi kiitollinen erityisesti kahdesta asiasta; siitä, että olen naimisissa juuri tuon miehen kanssa ja siitä, että minun ympärilläni on valtavasti empaattisia, kultaisia ihmisiä, jotka ottavat osaa suruuni, eivätkä vähättele sitä siksi, että on kyse lemmikistä. Kiitos teille kaikille kauniista, lohduttavista sanoistanne ja ajatuksistanne, kyyneleistänne myös. Olen kiitollinen, jos Cinnan kauneus ja sen menetys koskettaa myös teitä ja ymmärrätte, miksi se on niin surullista. 

Sydämeni ei ole särkynyt melkein seitsemään vuoteen, enkä muistanut miltä se oikein tuntuu. Puristava kylmä tunne sydämen ympärillä, yllättävä itku, hetkittäinen epätoivo. Ja orastava toivo, ensimmäinen nauru, ensimmäinen varovainen Cinnan hipaisu ajatuksin ilman itkuun purskahtamista. Olin tänään 16 tuntia töissä ja uskomatonta kyllä, itkemättä. Itkin vähän kun lähdin ja vähän kun palasin, kun kävimme katselemassa pihalla kaikkea miehen ahkerointia ja sytyttämässä Cinnalle kynttilän. Kun seisoimme pihalla, ylitsemme lensi kahdeksan joutsenta, niin läheltä, että kuulimme suhinan niiden siivissä. Samalla toisella taivaalla pieni lentokone lensi kohti puolikuuta, kuin pieni valkoinen raketti matkalla kuuhun. Unikot ovat aukeamassa kukkaan, koristekirsikkapuu hehkuu syvän punaisena. Tulppaanit Cinnan haudalla ovat edelleen voimissaan, ne ovat niin kauniita. Tuntuu, kuin Jumala lohduttaisi meitä kaikella kauniilla, hellisi kipeitä sielujamme näillä pienillä ihmeillä. Cisse on myös hassu, en ymmärrä sitä. Näin sen ensimmäistä kertaa juoksevan riehakkaasti omenapuuhun, Cinnan suosikki-kiipeilypuuhun. Se puskee minua jatkuvasti, puhaltelee, tuijottelee, haluaa hellyyttä ja huomiota. Sitä saadessaan se näyttää kuin voisi heitellä kärrynpyöriä. Mies on ollut ihan uskomaton, olen oikeasti onnen possu. Paitsi että hän jakaa tämän surun, hän jaksaa itkunpuuskani ja tulee lohduttamaan, jaksaa puhua Cinnasta kanssani. Tosin hän ei eilen uskonut ihan täysin surun jalostaneen minua, kun puhuin ainakin viisi minuuttia äitini kanssa puhelimessa. Minusta se oli varma näyttö asiasta.

Tänään hän oli ostanut minulle toivomani synttärilahjan, hieman etukäteen. Ruskean Fatboy-riippumaton, mahdumme siihen vaikka kaikki ja se muistuttaa minua puutarhan perimmäisestä tarkoituksesta; levosta, ilosta, elämästä nauttimisesta. Lauantaina on lopultakin harjoitussynttärini, siis vuotta ennen nelikymppisiä. Vielä eilen mietin, jaksanko ja pystynkö ja olenko ihan surkeaa seuraa kaikille. Tänään ajattelin, että saatan ehkä itkeä ihan hieman, aina välillä, mutta en halua luopua ystävien näkemisestä. Juuri nyt heitä kaipaan ja hieman iloa. Keittiön tilanne jää nähtäväksi, mutta Stocka on aina yhtä hyvä apuri juhlien järjestämisessä, samoin hyvä ystäväni Naantalin Aurinkoinen. Cinna on mielessäni ja sydämessäni, mutta tiedän sen hitaasti muuttuvan voimakseni. Että tämä jäytävä kipu ja menetys kääntyy iloksi ja kiitollisuudeksi siitä, että saimme kokea jotain niin kaunista ja rakkauden täyttämää Cinnamonin kautta.