Epätäydellistä

Blaah. Työryhmässämme aloitti maanantaina tosi mukava, ahkera, tehokas ja taitava nuori nainen ja olemme olleet ihan riemuissamme. Takaraivossani kävi ajatus "kun jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on " mutta suljin pois kaiken kyynisyyden. Tänään hän ilmoitti saaneensa vakituisen paikan naapurikaupungista ja lähtevänsä huomenna. Meillä tarjolla on vain määräaikaisuuksia, joten valinta on ymmärrettävä. Takaisin lähtökuoppaan siis. Olen itse pois kolme kuukautta syksyllä opintovapaalla, ja työryhmä toimii taas pitkään vajaamiehityksellä. Taisin tuijottaa pihalla täyteen vaaleanpunaiseen kukintaan puhjennutta kirsikkapuuta ainakin tunnin ajan. 

Posti toi tullessaan jotain ihanaa; rakas Mii oli lähettänyt minulle Amerikan tuliaiset. Upea starbucks-muki ja kaunis rannekoru, olen pilalle hemmoteltu! Starbucks-mukissani komeilee lohikäärme, ja muki on sisältä upean leiskuvan punainen. Se muistuttaa minua taas lohikäärme-elämästä, rohkeudesta ja elämänvoimasta. Tänään olen vain huilannut, sillä yritän pitää mielessäni, että tarvitsen myös lepoa ja rauhaa, silkkaa laiskottelua. Muistan myös Leena Lumin sanoja Mirkan blogista; 3000 neliömetriä täydellisyyttä voi viedä hengen. Isä soitti ja piti minulle puhuttelun samasta aiheesta, kuultuaan, että lupasin tehdä lauantaina lapsen serkun ristiäiset vaikka minulla ei ole keittiötä. Joo, myönnän, hieman huono ajoitus. Mutta tilanne on ihan hallinnassa, ja olen kieltämättä nauttinut valmisteluista, pitkästä pitkästä aikaa. Veljenpoika oli kannellut isälle taannoisista kaksipäiväisistä vappubileistä ja niiden runsaasta menuista, isä oli tulkinnut sen valtavana stressin aiheena. Hän muistutti minua siitä, kuinka äiti ajautui vakavaan uupumukseen minun ikäisenäni, sairastuttaen lopulta mielensä. Se on yksi niistä asioista, jotka pysäyttivät minua miettimään viime talven unettomina öinä. Jotain on kuitenkin muuttunut, jotain olennaista. Teen nykyään vain sen mitä haluan, en enempää. Se on iso muutos. Ja juuri nyt minä haluan kutoa.