Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

lauantai 26. toukokuuta 2012

Keskellä kauneutta

Välillä minulle tulee epäuskoinen olo tästä maalla asumisesta. Onko se tosissaan näin kiireistä aina? Joudun muistuttamaan itseäni siitä, että ihan joka kevät me emme tule rakentamaan kasvihuonetta, kanalaa ja korjaamaan saunaa ja elämään keittiöremontin keskellä. Ehkä, ei sitä tietenkään vannoa voi. Mutta toivottavasti tämä on aika poikkeuksellista.

Mukavaa tämä on joka tapauksessa, tunnen olevani niin elossa. Kesän tuoksut ulkona ja sisällä, lintujen äänet, väreihin räjähtänyt piha. Sanoin työkaverilleni eilen ihmetteleväni sitä, että mielestäni viihdyin hyvin kaupungissa ja nyt tuntuu, etten voisi asua missään muualla kuin täällä peltojen keskellä. Välillä olen väsynyt kaikesta tekemisestä ja siitä, mitä on tekemättä, mutta kun katson ympärilleni, tunnen eläväni kauneuden sisällä. Eikä se ole mitenkään minun ansiotani, se on lahjaa tältä elämältä ja voin vain kiittää siitä.

Ei kommentteja: