Voi mikä ihana tehtävä pohdittavaksi Mirkalta! Kirjoitan asiat siinä järjestyksessä kun ne tulevat mieleen, se ei välttämättä ole ollenkaan looginen tai tärkeysjärjestys. Jos minä saisin valita, niin maailma makaisi näin:
* Ihminen söisi päivässä vain tarvitsemansa energiamäärän, eikä tekisi mieli syödä yhtään enempää kuin kuluttaa. Päivän energian voisi syödä vaikka heti aamusta suklaakekseillä.
* Osaisin lentää.
* Kukaan maailmassa ei joisi alkoholia, käyttäisi huumeita tai polttaisi tupakkaa.
*Jokainen keräisi omat roskansa.
* Vuorokaudessa olisi enemmän tunteja tai vastaavasti viisi tuntia unta antaisi jo täydellisen levon.
* Tekisin enemmän, valittaisin ja murehtisin vähemmän.
* Nykyinen mieheni olisi ammatiltaan poliisi ja hän eläisi kanssani satavuotiaaksi.
* Minulla olisi moottoripyörä ja moottorikelkka.
* Saisin lopultakin romaanin valmiiksi.
* Pystyisin elättämään itseni kirjoittamalla tai tutkimalla tai sekä että.
* Meillä olisi enemmän lapsia.
* Talvi alkaisi joulunalusviikolla ja kestäisi loppiaiseen, sitten tulisi kevät.
* Ruoho kasvaisi hitaammin.
* Meidän pihalla olisi vain vaahteroita eikä lainkaan koivuja.
* Lentäminen ei saastuttaisi lainkaan, ja maailman toiselle puolelle olisi lyhyempi matka.
* Kaikilla olisi tarpeeksi.
* Minulla olisi kiva äiti, joka pitäisi minusta ja tulisi joskus käymään.
* Saisin lupiinin nujerrettua kukkapenkistä.
* Ystäväni asuisivat omissa taloissaan täällä samalla kylällä ja voisimme kävellä toistemme puutarhoihin iltapäiväkahville omenapuun alle.
* Voisin suojella lapsia kaikelta pahalta, omia ja toisten.
* Elämä olisi iloista, kepeää, hyväntahtoista ja toiveikasta. Vähän kuin Muumilaaksossa.
5 kommenttia:
Oi joi, miten hieno lista!
Muutama toim. huom:
- Minäkin haluaisin haluta syödä vain kaloritarpeen verran, mutta mieluiten haluaisin, ettei niitä suklaakeksejä tekisi mieli ensinkään. Saisi syödä paljon enempi, jos söisi kunnon ruokaa.
- Kukaan ei käyttäisi päihteitä ja viinaksia käytettäsiin vain sen verran kuin on mukavaa, ei humalaan saakka tai muuten vahingoksi. Satun pitämään viinistä...
- Moottorikelkalla ajellaksesi tarvitset lunta, joten joku talvi olisi kiva! :)
- Pihan ja kolmen täysikasvuisen vaahteran omistajana toivoisin, että minulla olisi joku muukin puu. Vaahteran lehdet kun eivät hajoa kompostoitaessa.
Sinä kyllä valitsisit hyvin!
Mirka; arvasin, että tästä päihdekohdasta tulee palautetta. Minä ehkä sallisin viini siinä tapauksessa, että se maistuisi ihan oikealta hyvältä viiniltä, mutta siitä ei tulisi lainkaan humalaan. Tämä on sen toive joka on lähes aina ainoa holiton. Sellaiseta viiniä itsekin kyllä joisin. Moottorikelkalla ajaisin koko joulun, loppiaiseen saakka. Silloin olisi kunnolla lunta. Muun vuoden ajaisin moottoripyörällä. Tuo puukysymys on ongelma. Luulen, ettei koivukaan hevillä maadu mutta vaahtera on kivempi haravoida. Koivunlehdet ovat niin ärsyttäviä. Kaikissa toiveissa on aina joku kääntöpuoli, kuten esimerkiksi tuossa, että haluaisin kaikkien ystävieni asuvan täälä meidän pikkukylällä. Jotenkin luulen, että teillä saattaa olla siitä omakin mielipide.
Vintti; kiitos! Olisi kiva nähdä sinun listasi myös :)
Hieno lista!
:) Mirkaa myötäillen,
meidän vaahtera lisääntyy ahkerasti: tekee taimia tolkuttomasti kukkapenkkeihin. Ja jos niitä ei heti nyhdä, ovat kitkiessä tosi sitkeässä. Eivätkä lehdet kompostoidu :D. En halunnut koivuakaan, joten istutin pihlajan. Saa nähdä mitä vikaa siitä löytyy ;). Luulen, että pihlaja on vielä hankalampi haravoitava...
Itse olen pohtinut, että poliisi-miehessä ehdottomasti huono puoli on työajat. 12-tunnin työvuorot niin, että miltei joka viikonloppukin on töitä kuullostaa aika kuormittavalta myös kotiväelle.
Laura; haluan edelleen vaahteran/monta, mutta ilmeisesti ne täytyy sijoittaa kauas kukkapenkeistä. Omenapuun lehdetkin olivat kyllä aika ärsyttäviä, ja sitten meillä on joku lehmus tai joku, josta putoilee valtavia tikkuja, sellaisia lehden runkoja. Kaikista puista on siis jotain riesaa...
Hmm. Teoriassa kyllä näin, nuo työajat varmasti ovat tylsät perheelle. Mutta ei. Ei poliisina miehessä ole mitään mikä oikeasti olisi negatiivinen asia tai mitä se univormu ja tietoisuus puolison ammatista ei korvaisi.
Lähetä kommentti