Fredrika Johnsoni elämä

Fredrika Johnsoni elämä

lauantai 7. tammikuuta 2012

Shoppailun tuloksia

Nukuttiin vähän pommiin aamulla kun suljin vahingossa torkun. Meillä olikin suunniteltua vähemmän aikaa shoppailuun ennen muuta sovittua. Lopputulos tämä: väärä matto Askosta työhuoneeseen, palautetaan huomenna. 10 ihanaa eriväristä pientä tuikkuastiaa, jotka ripustan kesäjuhliin puutarhaan tai vajaan. Iso rottinkinen säilytyskori päiväpeitteelle ja tyynyille, jotka eivät koskaan ole siellä missä niiden pitäisi, eli sängyn päällä. Tilauksessa Fatboy, sellainen joka käy uloskin, kauniin suklaanruskea. Tykästyimme niihin rensseleihin. Tosin katumus iski heti Vepsäläisellä, kun pohdimme, olisiko kuitenkin pitänyt hankkia se Fatboy-riippumatto, se on hieno! Pähkäilyn ja pohdinnan jälkeen pidimme kuitenkin linjamme. 

Mutta se todellinen ongelma, kun asian piti olla yksinkertainen ja selvä. Artekilla oli tarjouksessa punainen (ihana kirkas kirsikan-vadelmanpunainen, ei yhtään jouluinen) ja harmaa ritiläpenkki, 240 euroa. Musta normaalihintainen 370 euroa. Se punainen on niin kaunis, kuin karkki! Mutta kaikki muu eteisessä on harmaata ja mustaa, vähän sinistä. En tiedä joudunko raijaamaan sen punaisen kokeeksi näytille. Minusta se voisi olla väripilkku, harmaata en missään nimessä halua, kun se sulautuu harmaaseen seinään. Voi miten onnellisia minun ongelmani ovat, minkä Artekin penkin oikein valitsenkaan? 

6 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Tiedätkö, nämä on juuri sellaisia kysymyksiä, joiden ääneenlausumisesta kokee huonoa omatuntoa! Juuri siinä vaiheessa kun meinaan kirjoittaa (vaikkain puolianonyymiin) blogiini, että kyllä se Villeroy Bochin peili siellä vessassa on niin ihana, että tarttee varmaan hankkia toiseen vessaan samanlainen, niin yllättäen en sitten kirjoitakaan... :) Joskus vaan ON niin, että tiettyjä asioita varoo jakamasta, jotta ei saa pröystäilijän mainetta. Vaikka siis 99% ajasta ajattelisinkin muita asioita kuin Villeroyn kylpyhuonekalusteita.

Ehdottomasti kannatan kirsikanväristä penkkiä. Kaikilla on musta, mutta vain lohikäärmenaisilla on kirsikanpunainen!!!

Fredrika Johnson kirjoitti...

Mirka; niinpä! Mä kuulostan ihan sisustusblogeilta, missä vaan pohditaan uusia hankintoja. Ja sitä kirjoittaessani mietin, miten onnekas olen. Saan laittaa meille tätä ihanaa kotia. Ei olla rikkaita, mutta meiltä ei oikeasti puutu mitään. Pian ei edes artekia.

Mua niin himottaa se punainen penkki! Musta oli vaan se mitä oltiin ajateltu. Ehkä se olisi hauska...katsotaan mihin päädytään!

Miret kirjoitti...

minua jo alkoi jännittämään mihin päädyitte. Tiedätkö sen punaisen saa maalattua mustaksi ;) Mutta sitten taas toisaalta, artek on hankinta piiiiitkäksi aikaa ja se on hieno silloinkin kun hinta on unohtunut. Minusta suomalainen design on ajattomasti kaunista. Tänä jouluna kaivoin vanhat sarpanevan lasit esille ja oivalsin niiden kauneuden aivan eri tavalla.Ainakin eri tavlla kuin ne saadessani 10-17 vuotiaana aina synttärilahjoiksi, juhuu upeaa, kun muut saivat rahaa niin minä sain sarpanevan laseja. Niin tai näin, nyt on millä pöytää kattaa. Harmi etten juo punaviiniä, enkä snapseja niin kivat lasit olisi niillekin. Niissä pohjoismainen muotoilu ajattomuudellaan henkii jatkumoa. Meille on Viron kotiin kertynyt artekin kalusteita eri vuosikymmeniltä. Niiden selkeys ja linjakkuus kestävät yhä uudestaan ja uudestaan katseet...
vaikka hinta on unohtunut!

Anonyymi kirjoitti...

Elitistiset ongelmat on niin ihania. (mutta noloja). Mirkan ajatelmat aiheesta osui maaliin ja nauratti.

Kirsikanpunainen on jees. Käy syn lohikäärmeyteen erityisen hyvin. Ja siihen harmaaseen myös. Ja on vähemmän elitistinen kuin se musta :) Mä kannatan sitä. Ja jään pohtimaan pitääkö munkin siirtyä mun kiinakaapeista enemmän eleettömän tyylikkääseen Artekiin? :) (Ei)

pinkki

Fredrika Johnson kirjoitti...

Miret; niinpä, on enemmän käyttöä sun lahjoilla nyt kuin My little ponylla.
Jotenkin mä en ihan luota siihen mustaksi maalaamiseen, meillä on eteisen seinässä jo yksi artekin naulakko, joka maalattiin mustaksi ja ne valumajäljet on aika kamalat. Mutta ne muodot kestää kyllä aikaa niin kauniisti. Pitääkö taas sanoa, että kun tulee ikää niin oppii arvostamaan, muutakin kuin kuivakakkuja?

Pinkki; hullu, et todellakaan luovu sun kiinakaapeista! Ne on ihania!

Fredrika Johnson kirjoitti...

Miret; niinpä, on enemmän käyttöä sun lahjoilla nyt kuin My little ponylla.
Jotenkin mä en ihan luota siihen mustaksi maalaamiseen, meillä on eteisen seinässä jo yksi artekin naulakko, joka maalattiin mustaksi ja ne valumajäljet on aika kamalat. Mutta ne muodot kestää kyllä aikaa niin kauniisti. Pitääkö taas sanoa, että kun tulee ikää niin oppii arvostamaan, muutakin kuin kuivakakkuja?

Pinkki; hullu, et todellakaan luovu sun kiinakaapeista! Ne on ihania!