Saako marista? Viime päivät olen tehnyt juuri sitä, mitä haluaisin. Sairastamista lukuunottamatta. Olen ollut kotona, kirjoittanut jatkuvasti, ollut hetkessä kiinni ja nauttinut elämästäni. Paluu arkeen on kuulkaa kivinen ja ankea. Olin budjetoinut viime viikon opiskeluihin kaksi iltaa sekä yhden kokonaisen päivän, loppiaisen. En ole eväänikään väräyttänyt opintojen hyväksi. Tälle viikonlopulle on siis vielä tehtävänä 3-5 sivua esseetä, ja kolme tenttikirjaa, niistä yksi tiiliskiven paksuinen käsikirja englanniksi.
Minä haluaisin vain haahuilla ja haihatella. Käydä elokuvissa. Laittaa hyvää ruokaa. Tehdä pihatöitä tammikuussa, kun se kerran on mahdollista. Lämmittää pihasaunaa. On kuitenkin otettava lusikka kauniiseen käteen. Vielä vuosi ja sitten helpottaa. Hetkeksi.
4 kommenttia:
Haahuilua liikkeellä :)
Kannattaa pitää kirkkaana mielessä se määränpää, miten hyvä fiilis sulla sitten on kun tavoite on saavutettu.
Tsemppiä!
Elisa, olet niin oikeassa! Eikä lohikäärmenaiset marise, vaan hoitaa hommat. Joskus vain tulee sellainen hetki kun ajattelee, että mur. Ja sitten taas jatketaan sillä tiellä kuin itse on valinnut. Ja kiitos :)
Olihan sulla oikea harmi. Mä jo ehdin ajatella, et nyt kun ne häät on ohi, niin mitä sit tekis :)
pinkki, joka ei tee mitään, märehtii vaan eikä ole tipantippaa lohikäärmevaimo. Torakkavaimo ehkä.
Pinkki; mä en oikeasti kauheasti panostanut niihin häihin, eli mitään varsinaista tyhjää tilaa ne eivät jättäneet. Ja kuule, torakkavaihe on vain pieni hikka kaiken lohikäärme-elämän keskellä. Märehdit hetken ja nouset taas, tsemppiä ihanainen!
Lähetä kommentti